Mää kävi lenkkisaunas,
talo miäsväkkee varte.
Mut ny siäl ei ollu mont,
mää ja yks riski miäs.
Mää ole nähny se
talo pihas arken
menos ko muut o töis
ja pyhäsinki, lenkil.
Vähä ole vaa ihmetelly
keski-ikäst miäst .
Ei ol puhuttu mittää,
ei se o minnuu haitannu.
Mut ny me puhuttii,
ko muit ei ollu.
Ensi vaa mailma asioit.
Enempi mää taisi.
Se sano, ettei se muist
niit kaikkii oikee hyvi,
ko sil o ollut aivoivarkti
jo nuaren, pari kertaa.
Se oli kahrekymmeneviire
ko se vaimo löysi se.
Se makas ove eres,
ettei ovi meinannu auet.
Ko se sairaalas heräs,
se ei muistanu mittää
kahrest viikost.
Ja viäläki muisti pätkii.
Soli ollu kova paikka,
ko se pantii eläkkeel,
elämä ja kaikki eres.
Nii nuaren, riski miäs.
Kiitos vastauksestasi. Jos jonkun kannattaa lukea, niin kannatti kirjoittaa. Muuten olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on runon tai laulun arvoinen, kuten Veikko Lavikin yhdessä laulussaan toteaa.
Itse laajentaisin asiaa koko elämään ja luontoon varsinkin. Jokainen kukka ja kukatonkin kasvi on runon arvoinen, kuten eläimetkin sen puolesta.
Lukemisen arvoinen tarina tämäkin. Tekisi mieli sanoa runon sanoin tai sinnepäin: Tää karua on kertomaa, se ota vastaan synnyinmaa.
