Harrastelijana elämääni elelin.

Vaekka tolokun immeinen olin,

ies elämee en oekein tajunna.

Kirjuuttelin repullisen runosija,

joessa ei ollu piätä eikä häntee.

Ryntäelin ittää ja välillä läntee,

en ollu missää oekeen kotona,

ja kohtalo visko kuin rukkasta.

Kipuja ja kööhyyttä kyllä saen,

kylymee kyytijä kylistä asujaen.

Jo uluko-ovella kalama koputtaa,

viimematkalle evakkoo hoputtaa?

Koska ikäni oun ollunna laeska,

nokkauvvun ja huuvvan: Haesta!

Enpä aijjo kiirettä nytkään pittee,

enkä ala armastaen vielä itkettee.

Jos, vaekka vahingossa, ou-ou-jee,

sattusin minnäen unohtoo hengittee,

eivät sua silimät keltään kostuva,

eikä kulukutkaan itkuvirsijä kurista.

Kääkee silti hauvvalla turisemassa,

viimeset kylänjuorut kertoelemassa.

Sikkaarija ja à demi´n calavadosija,

a vot, jos lohuksi toesitte tulijaesina.