Järvenpinta pisaroi kevyesti
räystäslaudoituksen raoista
kulkeutuu savua, sen hetken
paljasta onnea.
Lahdelmassa kaislikko
taipuu eestaas, hillitysti
kuin sinfoniaorkesteri.

Nyt kun apilankukka tuoksuu
on pieni haikeus ja huoli
menneestä nuoruudesta
kuin se olisi vielä tallessa
läheisen salmen takana,
uunilinnun pesä ehyenä, tyhjänä
mutta ei hylättynä.

Niin monina vuosina
on Anna Mutanen
kaivannut Karjalaan
ja Unto Mononen
Satumaahan.

Enempää ei tarvita.
Kaksi kullanhuuhtojaa
ilta-auringossa
pyyhkeet verhonaan
liki onnelliset yhä
olleet yhtä monet vuodet
lauantain toivotuimmat toisilleen