Tunnen löytäväni muistojeni paikan.
Istun ullakon hämärässä.
Seinillä liikkuu auringon kulta.
Pienestä ikkunasta sen valo pääsee
kirkastamaan muistojen aarteet.

Olen ihan hiljaa,katsoen ympärilleni.
Nuo pienet kengät.
Ne roikkuvat tuossa orrella,muiden vanhojen kenkien kanssa.
Ullakko on täynnä vanhaa tavaraa-minä vain en voi irrottaa katsettani
noista kengistä.

Nousen hiljaa,lattia allani narahtaa.
tartun pölyttyneisiin kenkiin.
Otan ne käsiini varovasti kuin saippuapallon,
etteivät särkyisi tai haihtuisi ole-
mattomiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Menen takaisin istumaan.
kengät ovat nyt siinä,sylissäni.
Solmeilen nauhoja auki,
samalla olen jo muistojeni maassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nämä pienet,ruskeat varsikengät,pienen poikani kengät.
Hän alkoi opetella kävelemään,pieni kiharapää.

Isä sanoi poikaa siinä katsellessaan:
"Askel on vielä niin horjuva,vaan kerran
se on miehen askel".

Jätän kengät ullakolle-hämärään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla