Se on yks hailee, jos -
hallitus on täynnä tolloja,
kaupan keskusliikkeet
jakaa potin keskenään,
verot nousee, palkat ei,
mummot ja papat
popsii pillereitä ja riutuu
lukituissa vaivaistaloissa.
Minä en enää välitä -
satakoon vaikka puukkoja
tai vanhoja akkoja helmat
korvissa, tulkoon trombit,
edetköön ebolat ja hivit,
rehottakoon rahan valta,
kasvakoon korruptio ja
kurjaliston nälkä ja hätä.
En pokkaa, vaan pyllistän -
lakien, säädösten ja pykälien
pykääjille, holhoajille, muka
hyvää tarkoittaville typeryksille.
Minä menen metsään, sytytän
nuotion, asetan mustakylkisen
pannun tulelle, keitän kahvit ja
kerron kullalle: välitän sinusta.
...Keitän kahvit ja kerron kullalle ; välitän sinusta.
Noin nätisti Määttäsen Veijo oli kirjoittanut runonsa loppuun. Tuota pitäisi useammin muistaa yhteisessä arjessa kertoa toisilleen.
Jokainen näkee runossa jotain itselle sopivaa, johon voi samaistua. Mulle se kohta oli tuo, toisensa huomioiminen ja välittäminen
Stubb, porot valmiiksi, Kreikka tarttee rahaa!
