Marianne Kosonen, 55, on aina kuntoillut paljon. Kun polvet alkoivat kipuilla, lääkäri epäili nivelrikkoa. Marianne ei aio jäädä paikoilleen vaivoista huolimatta.

Marianne Kosonen, 55, Joutsa:

”Olen harrastanut kestävyyskuntoilua – enimmäkseen juoksua, uintia ja hiihtoa – koko aikuisikäni. Nuorempana minulla ei ole ollut liikkumista vaikeuttavia vaivoja.

Viime keväänä polviini iski mystinen rasitusvamma juoksulenkin jälkeen. Toinen polvi ei mennyt koukkuun ja polvitaive kipuili koko kesän. Välillä polvissa oli turvotusta. Juokseminen oli mahdotonta.

Taipeet ovat kipeät ja polvet turpoavat sivuilta.

Viime aikoina molemmat polvet ovat alkaneet vuorotellen oireilla. Taipeet ovat kipeät ja polvet turpoavat sivuilta. Työterveyslääkäri epäili, että syy on iän mukanaan tuoma polvien nivelrikko. Söin lääkärin määräyksestä kolmen kuukauden kuurin nivelrikkolääkkeitä. Nyt on meneillään tauko lääkityksessä. Oireet eivät ole pahentuneet, joten luultavasti kyse ei ole nivelrikosta.

Tulen toimeen polvikipujeni kanssa, vaikka ne haittaavat harrastamistani. Juoksemisen olen harmikseni joutunut toistaiseksi lopettamaan. Hurahdin sirkuslajeihin kolmisen vuotta sitten enkä halua jättää niitä treenejä, vaikka polvia välillä särkeekin.

Korjautan kehon asentoa jäsenkorjaajalla.

Tuntuu siltä, että lihasten heikko kunto aiheuttaa vaivoja iän myötä. Polveni ovat olleet vähemmän kipeät, kun olen vahvistanut niitä voima- ja liikkuvuusharjoituksilla. Teen liikkeitä päivittäin kotona ja viikoittain ohjatussa ryhmässä. Akrobatiaharjoituksissa jätän väliin polvia rasittavat liikkeet. Tekemisen voi soveltaa itselleen sopivaksi.

Siedän kolotuksia aika hyvin. En ota heti särkylääkettä, vaan hoidan mieluummin oireiden syytä. Korjautan kehon asentoa jäsenkorjaajalla ja helpotan turvotusta kylmähoidolla. Paikalleni en aio jäädä.”

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

Lue myös: