Onko isäsuhteen rakentaminen jo myöhäistä?

Rakastuin suomalaiseen naiseen ja muutin hänen perässään Yhdysvalloista Suomeen. Avioeroni oli ruma ja repivä. Jätin taakseni kaksi pientä lasta. Suhteeni lapsiin jäi ohueksi, heidän äitinsä ei rohkaissut tapaamisiin. Lapset tulivat Suomeen tapaamaan minua vain kerran vuodessa, jos sitäkään. Nyt lapset asuvat eri maissa ja he ovat saaneet jo omia lapsia. Näemme hyvin harvoin. Toivoisin, että saisin heihin paremman suhteen. Voivatko he koskaan antaa minulle anteeksi sitä, että he kasvoivat ilman isäänsä?

Charles, 70

Syyllisyyden tunteet voivat nousta voimakkaasti pintaan juuri eläkeikäisen ihmisen mielessä, sanoo psykologian tohtori ja tietokirjailija Anja Laurila.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Haasteena on hyväksyä omat elämänvalintansa. Se voi olla vaikeaa, jos on satuttanut omia rakkaitaan syvästi. Perheen jättäminen on vanhemmuuden kipein haava, joka hajottaa identiteettiä isänä tai äitinä. Usein valinta on tehty omaa etua ajatellen, ja myöhemmällä iällä seuraukset alkavat tuottaa tuskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perheen jättäminen on vanhemmuuden kipein haava.

Laurilan mielestä Charlesin kannattaa ajatella, että mitä tasapainoisemman lapsuuden hänen entinen puolisonsa on heidän lapsilleen rakentanut, sitä todennäköisempää on, että he joskus pystyvät antamaan isälleen anteeksi.

– Suosittelen, että Charles antaisi myös itselleen anteeksi. Jokainen vanhempi on tehnyt elämänsä aikana virheitä ja ollut silti riittävän hyvä. Minusta on hienoa, että hän on tavannut lapsiaan välimatkasta huolimatta.

Lyhyissäkin tapaamisissa lapselle muodostuu mieleen sisäinen kuva isästä, jonka kanssa seurustelu on voinut tukea kehitystä.

Jokainen vanhempi on tehnyt elämänsä aikana virheitä ja ollut silti riittävän hyvä.

– Jokin kannustava lause on saattanut jäädä lapsen mieleen ja kohentaa hänen itsetuntoaan. Voi olla, että Charles harvojen tapaamisten aikana on sanonut lapsille enemmän kauniita asioita kuin moni lähi-isä konsanaan.

Suhdetta voi koettaa rakentaa uudelleen milloin tahansa, ja yhteydenpito on matkojenkin päästä nyt helppoa. Psykologi Julia Pöyhönen rohkaisee palauttamaan yhteyden lapsiin.

– Ihminen rakentaa tarinaansa koko elämänsä ajan. Aikuisena voi olla tärkeää kuulla, miten oma vanhempi muistaa tuon lapsuuden ajan. Siten asiat, joita ei ole ymmärtänyt pienenä, saattavat valjeta lapselle aikuisena.

Pieni lapsi esimerkiksi syyttää vanhemman lähdöstä herkästi itseään. Aikuisen lapsen välttelevä tai vihainen käytös voi kertoa piilotetuista kipeistä tunteista.

Ihminen rakentaa tarinaansa koko elämänsä ajan.

Esimerkiksi suhteen luominen lapsenlapsiin voi silti olla uusi alku kaikille.

– Aikuinen lapsi saattaa silloin nähdä vanhemmastaan täysin uusia puolia, ja uuden tunnesuhteen luominen tulee mahdolliseksi.

Koko jutun voi lukea ET-lehden numerosta 5/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla