Leskellä on oikeus monenlaisiin tunteisiin.

Jäin kotiin hoitamaan sairasta miestäni. Lääkäri oli luvannut hänelle muutaman kuukauden elinaikaa, mutta hän eli melkein vuoden.

Sairauden seuraaminen oli raadollista ja raskasta. Tunsin vihaa, katkeruutta ja syvää surua. Kun puolisoni kolme vuotta sitten kuoli, olin kiitollinen ja helpottunut.

Surua voi kokea monilla tavoilla. Anoppini ei toipunut poikansa kuolemasta lainkaan, ja aikuinen tyttäreni alkoi käsitellä lapsuudessaan kokemiaan vääryyksiä. Joudun tukemaan molempia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tuntemani hiljainen kiitollisuus ja kaipuu ovat alkaneet tuntua kielletyiltä. Itse olisin valmis jo jatkamaan eteenpäin, mutta oma suruprosessini hidastuu muiden voimakkaiden tunteiden keskellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Heidi, 50

Heidi on pystynyt käsittelemään hyvin luopumista, vaikeita tunteita ja lähestyvää kuolemaa jo miehensä sairastamisen aikana ja häntä hoitaessaan, sanoo pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola Väestöliitosta.

– Kuolemaan on täytynyt suostua. Silloin on normaalia, että muiden tunteiden ohella siihen liittyy myös kiitollisuutta ja helpotusta. Surua voi tosiaan kokea monella eri tavalla.

Kuolemaan voi myös suostua.

Hiljainen kiitollisuus ja kaipaus kertovat hyvistä yhteisistä muistoista. Eteenpäin jatkamisen toive on luonnollinen, eikä siinä ole mitään väärää.

Koska kuolema järkyttää elämän perusteita, on tärkeää pitää kiinni omasta arjesta.

– Leskelle tekee hyvää kaikki sellainen, mikä saa hänet palaamaan takaisin kohti elämää.

Jaakkolan mukaan leski saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että on päässyt liian helposti yli miehensä kuolemasta.

Eteenpäin jatkamisen toive on luonnollinen.

– Usein ihminen kuitenkin tietää ja tuntee oman surunsa ja kaipauksensa määrän. On jokaisen oma asia todeta tunteensa riittäviksi. Niitä ei tarvitse todistella kenellekään muulle.

Perusturvallisuutta järkyttävän kokemuksen jälkeen on hyvä valmistautua siihen, että tunteet heittelevät paljon ja pitkään. Suuttuminen on myös tavallinen reaktio.

– Kun surua on vaikea kestää, ihminen saattaa turvautua vihan tunteisiin. Sen vuoksi kuoleman jälkeen on olemassa alttius riidoille. Suuren surun keskellä kannattaa välttää suuria linjanvetoja ja tärkeitä päätöksiä.

Oman surun määrää ei tarvitse todistella kenellekään.

Jaakkolan mukaan on ymmärrettävää ja luonnollista haluta auttaa anoppia ja tytärtä surun käsittelyssä.

– Omalle avulle on kuitenkin mahdollista ja tässä tapauksessa tarpeellista asettaa rajat. Esimerkiksi anopin täytyisi löytää omat tapansa selviytyä suuresta menetyksestään, Jaakkola sanoo.

– Tyttären taas voisi olla parempi käsitellä perheeseen liittyviä hankalia asioita aivan ulkopuolisen auttajan kanssa. Tyttärelle kannattaa sanoa, että asian käsitteleminen on tärkeää, mutta että haluat jäädä käsittelyn ulkopuolelle. On hyvä kertoa rehellisesti, että asia vaikeuttaa omaa toipumistasi.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 14/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla