Varsinkin nuoruuden lempikappaleiden laulaminen auttaa muistisairauden alkuvaiheessa.

Sekä musiikin kuuntelulla että erityisesti laulamisella näyttää olevan muistia virkistävä vaikutus etenkin lievää dementiaa sairastavilla.

Suomalainen tutkimustulos on mullistava ja ohjaa käyttämään musiikkia laajalti dementian hoidossa ja kuntoutuksessa.

Pikajunasta puhelinlangoille

Helsingin yliopistossa tehty tutkimus kesti kymmenen viikkoa, jonka aikana muistisairaiden ja hoitajien pienryhmät kokoontuivat yhteen viikoittain 1,5 tunnin lauluharjoituksiin. Tutkimukseen osallistui yhteensä 89 lievää tai keskivaikeaa dementiaa sairastavaa vanhusta. Ryhmässä tehtyjä harjoituksia jatkettiin kotona kerran pari viikossa. Tarkoitus oli selvittää, millaiset muistisairaat hyötyvät musiikista eniten.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Musiikkia oli mukana lastenlauluista 1930–60-luvun lauluihin, esimerkiksi Reino Helismaan Pikajuna Meksikon, Brita Koivusen Suklaasydän ja Katri Helenan Puhelinlangat laulaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Laulujen sanoja ei erityisesti harjoiteltu tai edellytetty, että niitä muistettaisiin. Sanat oli tulostettu muistin tueksi ja kotiin annettiin mukaan lauluvihko, kertoo tutkija Teppo Särkämö Helsingin yliopistosta.

Lue myös: 8 kysymystä: Parantaako nauru muistisairaan?

Laadi laulutestamentti

Tutkimuksen mukaan laulamisesta oli hyötyä työmuistille, jonne tiedot ja tapahtumat taltioidaan lyhytaikaisesti. Hyöty oli suurin alle 80-vuotiaille  lieväasteista dementiaa sairastaville. Musiikin kuuntelusta havaittiin olevan eniten hyötyä pidemmälle edennyttä dementiaa sairastavilla ja laitoshoidossa olevilla muistisairailla.

Koska oma nuoruusvuosien lempimusiikki näyttää virkistävän ja kohentavan mielialaa muistisairauden ylikin, jokaisen kannattaa tehdä niin sanottu laulutestamentti.

"Omien suosikkilaulujen, artistien ja albumien kirjaaminen talteen on hyvä idea."

– Mielestäni omien suosikkilaulujen, artistien ja albumien kirjaaminen talteen on hyvä idea. Musiikkimieltymykset ovat usein hyvin yksilöllisiä, ja hoivayksiköissä hoitajilla tai omaisillakaan muistisairaan nuoruuden ajan laulut eivät useinkaan ole kovin tuttuja, Teppo Särkämö muistuttaa.

Muistaakseni laulan, ohjaajan opas, Miina Sillanpään säätio

Tutkimus julkaistiin Journal of Alzheimer's desease -lehdessä

Sisältö jatkuu mainoksen alla