Raija van der Ploeg, 82, innostui sudokujen ratkomisesta jo ennen kuin niitä oli Suomessa nähtykään. Nyt niitä kiikuttavat hänelle naapurit ja kanssa-asukkaat.

"Olen ratkonut ristikoita nuoresta pitäen. Kun jäin eläkkeelle, tilasin ensimmäiset sudokuni Englannista, sillä Suomessa niistä ei silloin vielä ollut kuultukaan. Täytin sudokulehtisen ja lähetin sen brittiläiseen ratkomiskilpailuun. Voittoa ei sillä kertaa tullut, mutta tuli kirje, jossa kiiteltiin kiinnostuksestani.

Olen voittanut ristisanoista paljon, esimerkiksi pöytäliinan ja useita naistenlehtien vuosikertoja. Mutta eivät ne palkinnot minua niinkään kiinnosta vaan oivaltaminen. Ratkaiseminen itsessään on viehättävää. Kun onnistuu selvittämään jonkin erityisen vaikean sanan ja koko kuvio avautuu, se on hieno tunne.

Olen jäänyt koukkuun erityisesti sudokuihin, ja kannan sudokuvihkosta ja kynää aina mukanani. Kun jonotan vaikkapa pankin asiakastiskille, alan ratkoa. Sudokut eivät ole niin vaikeita kuin moni kuvittelee. Kannattaa lukea täyttöohjeet. Sen jälkeen vaaditaan vain keskittymistä ja rauhoittumista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Asun palvelutalossa, jossa olen tunnettu siitä, että rakastan älypähkinöitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Naapurit sujauttavat usein lehdistä irrottamansa ristikko- ja sudokusivut postiluukustani, sillä he tietävät, että minulla on niille käyttöä."

Ratkon tehtäviä päivittäin. Aamuni alkaa kahvilla ja sudokuilla. Päivällä juttelen palvelutalon muiden asukkaiden kanssa tai käyn kaupungilla asioilla. Illalla ratkon mieluummin sudokuja kuin katson televisiota. Olen sitä mieltä, että terävyyteni ja hyvä muistini on ristikkojen ja sudokujen ansiota. Ratkominen on parasta aivojumppaa, mitä tiedän.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla