Helena on testien mukaan lievästi allerginen koirille, mutta tyttärensä lemmikkiä hän voi halata. – Rönnin turkki on niin paksu, ettei hilse puske läpi.
Helena on testien mukaan lievästi allerginen koirille, mutta tyttärensä lemmikkiä hän voi halata. – Rönnin turkki on niin paksu, ettei hilse puske läpi.

Helena Kemppainen, 56, on sairastanut koko ikänsä moniallergiaa, joka on uhannut jopa henkeä. Hän haluaa auttaa kohtalotovereitaan, jotta heidän elämänsä olisi helpompaa.

Olen ollut moniallergikko vauvasta saakka. Sairaudessani pahinta on pelko. Se, että syön tai hengitän jotain väärää ja hengenlähtö liippaa läheltä.

Olen opetellut työstämään pelkoa ja tyrkkimään sitä taka-alalle. Silti kohtaukset masentavat aina. Niin kuin sekin, että säilöntäaine- ja maissiallergiani takia jouduin viime keväänä lopettamaan vasta aloittamani työn elintarvikealalla tuotekehittäjänä. Itku siinä pääsi.

”Vietin puolitoista vuorokautta sairaalassa kykenemättä nielemään edes omaa sylkeäni.”

Eniten pelkäsin silloin, kun kurkkuni turposi umpeen kesken ruokailun ja kolme lihapalaa juuttui ruokatorveen. Ensimmäisen niistä lääkäri sai pois Heimlichin otteella, mutta kaksi muuta piti työntää vatsalaukkuun. Vietin puolitoista vuorokautta sairaalassa kykenemättä nielemään edes omaa sylkeäni. Koskaan ei selvinnyt, mikä turvotti kurkkuni umpeen. Kastikkeessa saattoi olla jämiä vehnästä tai jotain niistä monista mausteista, joille olen allerginen.

Kolmen kuukauden ikäisenä jouduin sairaalaan saatuani kananmunaa. Viimeksi olin päivystyksessä viime talvena, kun sain pahan kohtauksen avattuani patjapakkauksen. Jos altistun pahasti jollekin ruoka-aineelle tai kemikaalille, henki salpaantuu, kurkku turpoaa, korvat alkavat soida ja silmät turvota. Iho puskee nestettä ja menee rakkuloille. Minua huimaa ja tunnen, että nyt voi mennä taju.

Onneksi osaan nykyään tunnistaa jo hyvissä ajoin vakavan allergiakohtauksen eli anafylaktisen reaktion. Kiiruhdan silloin nappaamaan antihistamiinia ja kortisonitabletin. Tarpeen vaatiessa isken reisilihakseen adrenaliinipiikin. Vaikka oireet menisivät ohi, lähden lääkärin ohjeiden mukaan ensiapuun.

Taustalla ristiallergia

Moniallergiani taustalla on vaikea koivuristiallergia ja kalansuomutauti eli iktyoosi-niminen ihosairaus. Ristiallergia tarkoittaa, että oireilen paitsi koivun siitepölystä myös sen kanssa "ristiin reagoivista" ruoka-aineista. Saan oireita myös monista kemikaaleista, eläinpölystä sekä kuivasta ja kylmästä ilmastosta.

”Vasta hiljattain sain tietää, että oireilen vain lievästi pähkinöistä – niitäkin olen välttänyt koko ikäni.”

Olen laskenut, että olen allerginen noin 50 aineelle: kaikille kotimaisille viljoille, monille mausteille ja soijalle, maissille, hirssille, kissan, koiran ja hevosen hilseelle, pölypunkille, heinille, lateksille, punaiselle E120-väriaineelle eli karmiinille – ja niin edelleen.

Luulin pitkään olevani vakavasti allerginen myös suklaalle, mansikoille, sitrushedelmille ja kalalle. Lääkäri oli pyytänyt välttämään niitä varmuuden vuoksi. Yllätys oli iso, kun minulle tehtiin hiljattain joukko allergiatestejä enkä reagoinutkaan noille aineille ollenkaan. Vasta viime kesänä sain lisäksi tietää, että oireilen vain lievästi pähkinöistä – niitäkin olen välttänyt koko ikäni.

Nirson leima harmittaa

Joudun suunnittelemaan arkeni ja syömiseni huolellisesti. Teen melkein kaiken ruokani itse enkä osta eineksiä, sillä lähes kaikissa niissä on jotain, jolle olen allerginen.

Syön enimmäkseen kuin kivikautinen ihminen. Ruokani koostuu muun muassa afrikkalaisesta viljasta eli durrasta, riisistä, maniokkikasvista saatavasta tapioka-tärkkelyksestä, perunasta, juureksista ja vihanneksista, auringonkukan siemenistä, bataatista, öljyistä ja lihasta. Myös maitotuotteita ja kananmunia voin syödä.

”Kylässä minulle sanotaan, että voi voi, kun sinulle ei ole taaskaan mitään tarjottavaa.”

Isoimman tuen olen saanut mieheltäni. Hän käy meillä kaupassa ja osaa lukea ruokien tuoteselosteet. Jos lähden kyläilemään, otan mukaan omat eväät. Ravintolassa uskallan syödä, jos tarjoilija jaksaa neuvotella kanssani riittävän pitkään.

Juhlissa ja kyläreissuilla olen tottunut juomaan usein vain maitokahvia. Minulle sanotaan, että "voi voi, kun sinulle ei ole taaskaan mitään tarjottavaa". Joskus saatan kysyä, löytyisikö vaikkapa marjoja ja kuohukermaa, mutta yleensä pysyn hiljaa.

Kerran ravintolassa palautin väärin maustetun pihvin ja pyysin saada sen vain suolattuna. Se tuotiin uudestaan eteeni vedellä pestynä. Eräs sukulaiseni ei kutsu minua enää syömään, ja toinen aloittaa puhelinkeskustelun usein kysymällä, että "olet sä vielä hengissä".

”Se harmittaa, että moni ei edes tahdo yrittää ymmärtää.”

Enää minua ei suuremmin haittaa, että olen joidenkin mielestä vaikea vieras tai viallinen. Se kuitenkin harmittaa, että moni ei edes tahdo yrittää ymmärtää. En ole nirso, vaikka en voi syödä useimpia tarjottuja ruokia. En myöskään haluaisi kenenkään niputtavan vakavasti allergista ihmistä samaan ryhmään niiden kanssa, jotka menevät muotidieettien perässä.

 

Häpeän oppii lapsena

Lapsena ihoni oli jatkuvasti rikki. Kutisin ja hilseilin. Näytin äitini mielestä turvonneelta hiireltä. Tiedä sitten, millä mielellä hän sen sanoi, mutta kukapa nyt pikkujyrsijältä haluaisi näyttää.

Opin häpeämään oireitani. Peittelin ihoani pitkillä hihoilla ja lahkeilla, mutta hilseilevä suunympärys näkyi. Ei puhettakaan, että olisin voinut lapsena mennä uimahalliin tai yleiseen saunaan. Kun muiden mielestä saunassa oli sopivan lämmintä, minua poltti. Nykyään jo nautin saunomisesta.

”Vaikka ulkonäköni on minulle edelleen arka paikka, olen koettanut rohkaistua.”

Ensimmäiset käyttämäni ihovoiteet tuoksuivat tervalle. Nolotti mennä haisevana kouluun. Joka puolelta sain kuulla, että "älä raavi itseäsi". Kutitti niin pirusti, että pakko oli raapia. Itse asiassa raavin ihoani vieläkin. Eräs tuttu on sanonut, että raapimiseni kuulostaa siltä kuin joku söisi porkkanaa.

Peittelen punoittavia kasvojani meikkivoiteella, mutta sen verran olen rohkaistunut, että panin hiljattain blogiini kuvan oireilevasta naamastani. Vaikka ulkonäköni on minulle lapsuuskokemusteni takia edelleen arka paikka, olen koettanut rohkaistua. Julkaisin itsestäni jopa kuvia sen jälkeen, kun olin saanut allergiareaktion. Haluan rohkaista näin muita.

Aurinkoa ja valoa

Vaikka välillä masentaa, yritän keskittyä siihen, mikä on hyvin. Mietin juuri eräänä iltana nojatuolissa, kuinka onnekas oikeastaan olen näiden allergioideni kanssa. Ruokavalioni on takuulla terveellisempi kuin roskaruokaa tai eineksiä syövien. Olen säilynyt suhteellisen hoikkana, välttynyt diabetekselta ja pysyn jatkossakin todennäköisesti terveempänä kuin sellainen, joka viis veisaa ruokansa laadusta.

Voimaa olen hakenut lähinnä omien korvien välistä. Äitini tapaa sanoa, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Minulle se on totta kirjaimellisesti.

”Mitä enemmän otan asioista selvää, sitä vapaammin voin elää.”

Pidän huolta itsestäni ja matkustan säännöllisesti lämpimään – aurinkoon ja valoon. Silloin ihoni voi paremmin. Mitä enemmän otan asioista selvää, sitä vapaammin voin elää. Karmiiniallergiani takia en esimerkiksi tiennyt, mitä punaviinejä voin juoda. Sitten löysin listan vegaaniviineistä, joista useat sopivat minullekin.

Olen kouluttautunut voimaantumisvalmentajaksi, feng shui -konsultiksi sekä johdon työnohjaajaksi ja yritysvalmentajaksi. Nykyisin olen sivutoiminen yrittäjä, mutta myös työnhakija. Allergisten auttamisesta tuli reilu vuosi sitten elämäntehtäväni. Jotta muiden ei tarvitsisi opetella syömään aivan kantapään kautta, helenakemppainen.com-blogini ja perustamani Facebook-ryhmä RuokaRajoitteiset tarjoavat vertaistukea. Siellä mennään suoraan asiaan, kaunistelematta.

Unelmoin siitä, että voisin blogata työkseni. Muuttaisin Välimerelle, kehittäisin reseptejä ja ansaitsisin elantoni muiden allergikkojen auttamisella.”

Näin Helenan allergiat etenivät

  • 1961 Kananmunasta ensimmäiset vakavat reaktiot, diagnoosi atooppisesta ekseemasta.
  • 1979–1985 Asuu Yhdysvalloissa. Oireet lähes katoavat. Paluu laukaisee ne taas.
  • 1993 Laajoissa tutkimuksissa selviävät allergiat mm. kotimaisille viljoille, lateksille, eläinpölylle. Rajoitettu ruokavalio alkaa.
  • 1997 Vielä tarkempi ruokavalio: pois mm. kaikki kotimaiset viljat ja mausteet.
  • 2007–2009 Valkoinen sokeri pois, paino putoaa 14 kiloa. Vointi parempi.
  • 2017 Testeissä selviää uusia allergisoivia aineita, kuten ulkohome, homeenestoaine ja elintarvikeväri.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2018.

Aikuisen ruoka-allergia

  • Myös aikuisena voi allergisoitua mille tahansa ruoka-aineelle, mutta se on harvinaista. Yleensä ruoka-allergiat ovat perua lapsuudesta.
  • Yleisimmät allergisoivat ruoka-aineet aikuisilla ovat siitepölyallergian ristiallergeenit eli raa'at hedelmät ja kasvikset sekä maito, muna, kotimaiset viljat, kala, äyriäiset, pähkinät ja siemenet.
  • Aikuisen ruoka-allergiaoireet ovat yleensä lieviä – esimerkiksi huulten ja kurkun hienoista kihelmöintiä. Vain pieni osa on vaarallisesti allergisia. Tällöin ihoon ilmestyy laajalle alueelle näppyläistä ihottumaa eli urtikariaa, kurkku ja nielu turpoavat tai allergikko saa ruuasta hengitysvaikeuksia.
  • Ruoka-aineallergikkoja siedätetään erikoissairaanhoidossa. Allergisoivan ruoka-aineen pitää olla pääruoka-aine, joten vaikkapa suklaata vastaan ei siedätetä. Yleisimmin siedätetään maidolle, kalalle ja pähkinöille. Siedätetyn täytyy loppuelämänsä nauttia päivittäin tietty määrä kyseistä ruoka-ainetta, jotta hoidon teho säilyy.
  • Testeissä löydetään vain osa allergioista. Kaikille herkistyneille ei tule oireita. Kyseessä on allergia, kun positiivisen testituloksen saaneella on myös oireita.

Asiantuntijana Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Allergiavatsa

Moniallerginen Helena Kemppainen, 56: ”Hengenlähtö liippaa läheltä, jos syön jotain väärää”

Suolisto ja ruansulatuskanavan oireet (mm. ripuli, närästys) ovat melko tyypillisiä aikuisiän allergiaoireita. Allerginen ripuli on sitä, kun ruoka tulee suolistosta ulos kiireellä, kunnolla sulamatta. Vaikka hengenlähtö ei olisi välitön, niin ainakin itse olen epäillyt puutostiloja ja havainnut heikentynyttä vastustuskykyä, eli siitä on muutakin terveydellistä haittaa kuin ikävät välittömät oireet. Joskus saa julkiseata keskustelusta sellaisen vaikutelman, että allergia ei ole vakava asia,...
Lue kommentti

Tässä salaatissa on vain 305 kilokaloria.

Yhdessä annoksessa:

energiaa 305 kcal

hiilihydraatteja 24 g

rasvaa 9 g (tyydyttynyt 0,6 g)

proteiinia 30 g

kuitua

suolaa 0,7 %

Broileri-linssisalaatti

4 annosta

  • 1½ dl mustia belugalinssejä
  • 200 g vihreitä papuja
  • 400 g broilerinrintafileetä
  • 1 porkkana
  • ¼ punakaalia
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 luomuappelsiinin raastettu kuori
  • 1 tl suolaa
  • ¼ tl mustapippuria

Kastike

  • 1 dl appelsiinin mehua
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl öljyä
  • ½ ruukku lehtipersiljaa
  • 1 tl sokeria
  • ¼ tl suolaa

Lisäksi

  • paistamiseen öljyä
  1. Keitä linssit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi ohjeen mukaan. Napsauta vihreistä pavuista päät pois ja keitä papuja kiehuvassa vedessä noin 3 minuuttia. Anna jäähtyä. Ota broilerinfileet huoneenlämpöön.
  2. Kuori porkkana. Suikaloi porkkana ja punakaali isoon kulhoon.
  3. Sekoita salaattikastikkeen aineet pienessä kulhossa tasaiseksi.
  4. Paista broilerinfileet kypsiksi paistinpannulla. Mausta kypsennyksen loppupuolella kurkumalla, appelsiinin kuorella, suolalla ja pippurilla.
  5. Lisää linssit ja pavut porkkana- ja punakaalisuikaleiden joukkoon. Viipaloi broilerinfileet ja sekoita salaatin joukkoon.

Omaishoitaja uupuu, jos hän jää yksin henkisten paineiden kanssa. Ei ole itsekkyyttä huolehtia omasta jaksamisesta.

Kun Marita, 64, lähtee kauppaan, hän kulkee myymälän läpi sivuilleen vilkuilematta. Kerää ostokset kärryyn, maksaa ja kiiruhtaa kotiin Alzheimerin tautia sairastavan miehensä luokse. 67-vuotiaan puolison saattaa jättää vielä hetkeksi kotiin yksinään, mutta Maritaa vaivaa koko ajan tunne, että jotain ikävää voi tapahtua.

Oliko elämäni nyt tässä?

Kerran mies oli Maritan kauppareissun aikana kaatunut, eikä päässyt omin voimin ylös.

– Kodissamme on satakiloinen mies, joka käyttäytyy kuin viisivuotias uhmaikäinen. Sitä on ollut vaikea hyväksyä. Mietin, oliko elämäni nyt tässä? Eikö minulla ole enää valinnanvaraa? Haluaisin yhä kulkea ja mennä.

Älä koskaan sano ”ei koskaan”

Marita ja hänen miehensä jäivät eläkkeelle jo 57-vuotiaina. He ajattelivat, että edessä olisivat harvinaisen pitkät ja rauhalliset eläkevuodet. He ostivat neljä vuotta sitten uuden, viehättävän omakotitalon lähempää keskustan palveluita. Mies kävi metsällä ja Marita harrasti keramiikkatöiden tekemistä.

Mutta sitten tapahtui jotakin.

– Ensin kaupassa käynti muuttui miehelleni vaikeaksi. Hän saattoi tulla kotiin ilman ostoksia, koska ei muistanut pankkikortin tunnuslukua.

Sitten miehen kävely alkoi muuttua hiihtämistä muistuttavaksi. Hänestä tuli entistä hiljaisempi, eikä juttu tahtonut luistaa vierailulla käyvien lasten ja lastenlastenkaan kanssa.

Ei hän pärjää yksin, eikä ole vielä laitoshoidon tarpeessa.

Vuonna 2015 pariskunta tilasi ensimmäisen ajan muistihoitajalle. Muistitesti ei oikein sujunut. Vuosi vuodelta testin tulos on huonontunut.

Nyt puolison aloitekyky ja omatoimisuus ovat menneet kokonaan. Kahvit hän vielä osaa keittää. Ulkoiluksi riittää käynti pihalla koiran kanssa.

– Ennen hänen sairastumistaan sanoin, että minä en sitten koskaan ryhdy omaishoitajaksi. Mutta kun tilanne tuli eteen, ei ollut muita vaihtoehtoja. Ei hän pärjää yksin, eikä ole vielä laitoshoidon tarpeessa, Marita sanoo.

Jaa tunteet, puhu ystävälle

– Aviopuolison hoitaminen herättää valtavasti tunteita sekä hoitajassa että hoidettavassa: surua, vihaa ja häpeää, sanoo koulutussuunnittelija Kaisa Parviainen Omaishoitajaliitosta.

Yksinäisyys kuormittaa omaishoitajia, sillä hoitotilanne sitoo usein kotiin. Silloin sosiaaliset suhteet ja ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaikeutuvat. Ja ne ovat juuri niitä, jotka auttaisivat jaksamaan.

Kannattaakin olla rakentavasti itsekäs ja nähdä myös omat tarpeensa. Se on myös hoidettavan etu.

Kaikkien tunteiden kokeminen on normaalia.

Paljon ratkaisee kyky käsitellä omia tunteita ja se, pystyykö niistä puhumaan puolison kanssa. Tärkeää on muistaa, että kaikkien eri tunteiden kokeminen on normaalia.

Mielipahan ja kiukun kätkeminen sisälle vie voimia. Erityisesti väsyneenä vaikeat tunteet voivat olla haastavia käsitellä, ja siksikin on tärkeää löytää omat tapansa tunteiden purkamiseen.

Voimaa arkeen voi saada vaikkapa harrastuksista, ystävistä, kävelylenkeiltä, luonnosta. Niistä olisi pidettävä kiinni, ettei kadottaisi itseään hoivan alle. Puhumalla pois pahaa oloa ja väsymystä jaksaa olla parempi hoitaja. Ystävä voi myös havaita, milloin hoitaja alkaa olla liian väsynyt ja milloin tämä tarvitsisi lepoa.

Parisuhde vai hoivasuhde?

Puolison sairastuminen on myös parisuhteelle riski. Se voi joko vahvistaa parisuhdetta tai erkaannuttaa puolisoita toisistaan.

– Parisuhteen merkityksellisyys kasvaa rakkaudesta, siitä että puolisot olisivat toisilleen ensisijaisesti puolisoita, Kaisa Parviainen muistuttaa.

Voi olla vaikea hyväksyä, että puoliso ei tunnu enää samalta, johon aikoinaan rakastui.

Jos puolison rooli on kadonnut hoivan alle, on haaste, kuinka sitä pystyy käsittelemään.

Joskus omaishoitaja kadottaa itsensä ja tarpeensa.

– Joskus omaishoitaja kadottaa itsensä ja tarpeensa, kun toisesta huolehtiminen on keskipisteessä. Jos häneltä kysyy, että kuinka sinä itse voit, hän kertoo ensin puolison tarinan, Parviainen sanoo.

Toisaalta ahdistusta voi aiheuttaa esimerkiksi se, jos perheessä on ollut aiemmin väkivaltaa. Kuinka jaksan hoitaa puolisoa, joka on ollut väkivaltainen?

Moni kokee vertaistuen tärkeäksi, koska silloin voi jakaa tunteensa edes jonkun kanssa. Jo muutama myötätuntoinen kysymys ja mahdollisuus itkeä toisen kuunnellessa voivat auttaa eteenpäin

Jaksamiseen vaikuttaa myös hoidettavan tilanne, omat voimavarat, elämäntilanne ja tarjolla olevat tukipalvelut.

Lapset tai muut läheiset eivät aina ymmärrä, kuinka vaativa osa omaishoitajalla on. Moni kokee, ettei häntä arvosteta.

– Omaishoitajan olisi aihetta jakaa taakkaa. Lapsille olisi syytä kertoa vaikeuksista, että he olisivat niistä tietoisia. Usein ulkopuolisilta tulee yksioikoisia neuvoja, jotka voivat olla ärsyttäviä ja loukkaavia, sanoo vanhustyön psykoterapeutti Pirjo Juhela.

– Olisi hyvä keskustella mahdollisimman paljon avoimella ja neutraalilla tavalla. Mutta helppoa se ei ole, hän myöntää.

Syyllisyyttä ja luopumista

Omaishoitajan vapaat ovat jaksamisen kannalta tärkeitä.

– Omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus vapaapäiviin, mutta moni ei käytä niitä, Kaisa Parviainen sanoo.

Monella kunnalla on tarjolla vain laitoshoitopaikkoja. Hoidettava saattaa vastustaa lähtöä sellaiseen, vaikka kyseessä olisi vain pari päivää.

– Idea vapaapäivistä on hyvä, mutta vaikea toteuttaa. Hoitaja on usein mielessään omaisensa luona ja huolissaan hänestä, eikä saa päästettyä irti, Pirjo Juhela sanoo.

– Joillekin omaisen hoidosta tulee täydellistä uhrautumista, lähes pyhä tapahtuma. Mutta mikään tällä alueella ei ole mustaa tai valkoista.

Valtavan vahvat voimat sitovat ja vetävät hoitamaan. Pariskunnan suhde voi olla ristiriitainenkin, mutta silti tilanteessa halutaan tehdä kaikki mahdollinen. Nainen on saattanut tottua elämään niin jo aiemmin esimerkiksi ottamalla kaikki kotityöt kontolleen.

Irti pienin askelin

Joskus siirtyminen kodin ulkopuoliseen hoitopaikkaan on väistämätöntä. Tilanteeseen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita kuten syyllisyyttä. Enkö pysty toteuttamaan vihkivalaamme: kunnes kuolema meidät erottaa?

Kodin ulkopuoliseen hoitoon siirtyminen voi olla perusteltua vaikkapa hoidettavan edun ja omaishoitajan jaksamisen takia. Lopulliseen laitoshoitoon siirtymiseen voi liittyä luopumisen tunteita: olenko hoitanut puolisoani riittävän hyvin? Pirjo Juhela neuvoo päästämään irti pienillä askelilla.

– Omaishoitaja tuntee hätää: jos minä en ole siellä, puoliso kärsii. Jos omainen on laitoksessa, moni käy ensin katsomassa häntä kaksi kertaa päivässä. Käyntejä kannattaa pikkuhiljaa vähentää kertaan päivässä ja lopulta pitää välipäiviä.

Häntä on välillä vaikea saada lähtemään.

Vertaistukea ja henkireikiä

Alkuajat muistisairauden toteamisen jälkeen olivat Maritalle hyvin hankalat. Nukkuminen oli huonoa, kun huoli painoi.

Kaikki eivät ymmärrä hänen tilannettaan. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että eihän miehellä ole mitään ongelmaa, hän kun muistaa vanhoja asioita ja osaa jutella niistä.

Maritalla on yksi hyvä luottoystävä, jonka kanssa hän voi puhua tunteistaan ja kokemuksistaan.

– Omia lapsia en halua jatkuvasti asialla kuormittaa. Minun on ollut vaikea sopeutua. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

Marita on käynyt juttelemassa ajatuksistaan myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Viime syksynä hän kävi OmaisOiva-kurssin.

– Yritämme myös käydä mieheni kanssa sairastuneiden ja omaisten ryhmässä, mutta häntä on välillä vaikea saada lähtemään.

Teen sen, minkä pystyn.

Ryhmäkokoontumisissa Marita on puhunut jaksamisestaan ja väsymisestään. Vastakaikua ei aina saa.

– Moni sanoo, että ei voi laittaa puolisoa edes vuorohoitojaksoille, vaikka he ovat kovin väsyneitä. He vain pitävät väkisin kiinni siitä, että kyllä minä hoidan. Kaikki kunnia heille, mutta siihen en aio ruveta.

Maritalla ei ole syyllisyydentunteita.

– Teen sen, minkä pystyn. Omakin elämä pitää elää. Koen, että minulla on siihen oikeus.

Marita on lastensa kanssa puhunut, että mies siirtyy laitoshoitoon siinä vaiheessa, kun ei enää pysty liikkumaan.

Miehen kanssa asiasta ei oikein pysty keskustelemaan, sillä hän vastustaa ajatusta laitoshoidosta.

Henkireikänä Maritalla on vielä yksi ilta viikossa, jolloin hän pääsee keramiikkaharrastuksensa pariin.

– Sen avulla jaksan.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 7/2018.

Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä hoitajan palkkiosta, vapaasta ja hoitajan tukipalveluista. Omaishoidon tukea haetaan kotikunnalta.

Vertaistukea saa esimerkiksi Omaishoitajaliiton paikallisyhdistyksistä. Omaishoitajien tuetuilta lomilta voi saada pienen tauon arkeen, vertaistukea ja asiantuntijoiden ajatuksia arjen tueksi. Kelan järjestämien kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea omaishoitajan toimintakykyä ja kohentaa elämänlaatua.

Lisätietoa: omaishoitajat.fi/omaishoitajalle/lomat-ja-kuntoutus.

Omaishoitajien neuvonta­puhelin:

0207 806 599 ma–to klo 9–15.

Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisi­puhelin: 0101 952 02 ma–pe klo 09–07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–07.

Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin: 0400 221 180 su–to klo 18–01, pe–la klo 18–03.

Ruotsinkielisen kirkon palveleva puhelin: 0400 221 190 ma–su klo 20-23.

Muistiliiton Vertaislinja-tukipuhelin: 0800 960 00 (maksuton) joka päivä klo 17–21).