Tuletko huonovointiseksi vierustoverin hajuvedestä? Tuoksuyliherkkyys aiheuttaa pahimmillaan eristäytymistä. Näillä ohjeilla pärjäät.

Tuoksuyliherkkyyttä on vaikea tutkia, koska sen syntymekanismia ei tiedetä. Tuoksuyliherkän hajuaisti ei ole kuitenkaan sen herkempi kuin terveellä. Etenkin kosmetiikan hajusteet voivat aiheuttaa allergian, mutta silloin oireena on ihottuma. Tuoksuyliherkkyys oireilee päänsärkynä, pahoinvointina ja nenän vuotamisena.

Koska hajusteyliherkkyyden syntymekanismia ei tunneta, siihen ei myöskään ole olemassa lääkettä.

– Tuoksuyliherkkyyttä kannattaa hoitaa oireiden mukaisesti. Päänsärkyyn voi ottaa särkylääkettä, joillakin auttaa antihistamiini tai nenäsuihkeet. Voimakkaita tuoksuja kannattaa mahdollisuuksien mukaan vältellä, sanoo koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja Astmaliitosta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Näin hoidat tuoksuyliherkkyyttä:

• Vähennä hajustettujen tuotteiden käyttöä, vaikka sietäisitkin joitakin tuoksuja. Valitse hajusteettomia voiteita, pesuaineita, deodorantteja ja kosmetiikkaa.
• Ota herkkyytesi puheeksi kotona ja työpaikalla, vaikka se tuntuisikin kiusalliselta. Useimmat ihmiset ymmärtävät.
• Älä eristäydy vaan koeta myös mahdollisuuksien mukaan kestää erilaisia tuoksuja. Joillakin pieni siedätys auttaa.
• Kokeile lääkkeitä, ne voivat lievittää oireitasi. Päänsärkyyn särkylääkettä, nuhaoireisiin nenäsuihketta tai antihistamiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuluva viikko on Allergia- ja Astmaliiton järjestämä Tuoksuton viikko. Lisätietoja www.allergia.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla