Hakeutuuko käsi taas sipsi- tai karkkipussille? Siinä vaiheessa voi tehdä kipparikallet ja kaivaa pinaattiuutteet esiin.
Lundin Yliopiston tutkimuksessa pinaattiuute, joka sisältää tylakoideja, auttoi vastustamaan ruokakiusauksia.
Tylakoidit näyttivät tehoavan niin sanottuun hedonisen nälkään, joka saa meidät himoitsemaan lohtusyömistä kuten makeisia ja pikaruokaa.
Tutkimukseen osallistui 38 ylipainoista naista. Pinaattiuutetta saaneen aktiiviryhmän paino putosi kolmessa kuukaudessa selvästi lumeryhmää enemmän.
Kippari-Kallen jäljissä
Hedoninen nälkä on keskeinen syy ylipainoon ja epäterveellisiin ruokailutottumuksiin.
Kippari-Kalle oli siis oikeilla jäljillä, kun hän tarttui väsymyksen hetkellä pinaattiin eikä esimerkiksi energiajuomaan.
Pinaatin voima piilee siinä, että tylakoidit vahvistavat kehon kylläisyyshormonien tuotantoa ja tukahduttavat lohtusyömisen ja sokerihumalan tarvetta.
Tämä puolestaan auttaa kontrolloimaan syömistä, valitsemaan terveellisempiä elintarvikkeita ja pudottamaan painoa.
– Aamiaisen yhteydessä nautitut pinaattiuutteen tylakoidit vähentävät mielihaluja ja pitävät näläntunnetta poissa koko päivän ajan, Lundin Yliopiston lääketieteen ja fysiologisen kemian professori Charlotte Erlanson-Albertsson kertoo tiedotteessa.
Tutkittu pinaattiuute on Polar Pharman patentoima keksintö, mutta tutkimus herättää myös mielenkiintoisia jatkokysymyksiä kylläisyyden ja nykyravinnon suhteesta.
Aivoilla on taas nälkä
Painon hallinnassa nälän tunteen ehkäisy on avainasemassa.
Pitkälle jalostettu arkiruokamme pilkkoutuu niin nopeasti, että suoliston kylläisyyshormonien lähettämät kylläisyysviestit eivät jaksa tukahduttaa aivojemme mielihaluja.
Tylakoidit puolestaan hidastavat ruoansulatusprosessia ja sitä kautta näläntunteen syntymistä. Aivot pysyvät pidempään tyytyväisinä.
– Ruoansulatuskanavassamme ei ole mitään vikaa, mutta se ei vaan toimi hyvin modernissa, liian nopeasti energiaa vapauttavassa ruokavaliossamme. Tylakoidit hidastava ruoansulatusta, tuottavat kylläisyyden tunnetta ja vähentävät hedonista nälkää. Näin meidän on helpompi ylläpitää terveellistä ruokavaliota ja välttää epäterveellisiä välipaloja, Charlotte Erlanson-Albertsson sanoo.
Pinaatti näyttää siis tehoavan, mutta vastaavia ruoka-aineita lienee muitakin.
Kerro kommenttikenttään, mikä tyynnyttää sinun roskaruokatarpeesi.