Rennon elämäntaparemontin tehneet Aila ja Juha: ”Lisäsimme liikuntaa ja pääsimme eroon lääkkeistä”

Aila ja Juha Haapaniemen innostus sähköpyöräilyyn oli oikeastaan sattumaa.

Heillä oli tavalliset polkupyörät, ja Aila ajoi joskus työmatkoja, mutta sen kummempaa kipinää pyöräilyyn ei ollut syttynyt.

– Kohtuullisenkin matkan päätteeksi piti mennä suihkuun ja vaihtaa vaatteet. Siihen tärvääntyi aikaa, Aila kertoo.

Juha työskenteli musiikinopettajana. Hänen piti aina kuljettaa kitaroita ja muita soittimia, joten työmatkapyöräily ei onnistunut.

Teimme paljon töitä, usein yömyöhille.

– Teimme paljon töitä. Juha saattoi kirjoittaa musiikkisovituksia yömyöhälle. Itse opinto-ohjaajana vastailin iltaisin sähköpostilla opiskelijoitten kysymyksiin ja valmistauduin seuraavaan päivään.

Verenpaineen mittaaminen ei enää jännitä Juhaa.

Neljän lapsen perheessä ei elämään tuntunut aikuisilla mahtuvan liikuntaharrastuksia.

Sitten Juhan koulussa alettiin kehittää opettajien työhyvinvointia. Juha pääsi viikon kuntoutuslomalle ja hankki sieltä palattuaan lenkkivaatteet. Myös älykello tuli ostettua, koska liikunnan määrää ja säännöllisyyttä piti tarkkailla.

Elämään ei tuntunut mahtuvan liikuntaharrastuksia.

Aila lähti mukaan kävelyille, ja toisinaan he kävivät kuntosalilla. Samaan aikaan he alkoivat jakaa lenkkeilykuviaan sosiaalisessa mediassa.

Lopullisen sysäyksen säännölliseen liikkumiseen antoi kuitenkin vasta lomareissu Sveitsiin.

Juha pyöräilee upeissa maisemissa Sloveniassa.

Sähköä pedaaliin

Pariskunta harrastaa kansainvälistä kodinvaihtoa, ja Sveitsin-matkalla vuonna 2010 he saivat käyttöönsä omistajien kaksi polkupyörää.

Toinen oli tavallinen ja toinen sähköavusteinen, jollaiset olivat Suomessa siihen aikaan vielä harvinaisia.

– Se, joka otti sähköavusteisen, oli aina mäen päällä ensimmäisenä, kun toinen puhkui perässä, Juha kertoo.

Pariskunta päätti siltä polkemalta, että kotiin palattuaan he hankkivat sähköpolkupyörät 60-vuotislahjaksi itselleen.

Aila ja Juha ostivat sähköpyörät 60-vuotispäivälahjaksi itselleen.

Tässä vaiheessa molemmat ottivat vielä lääkettä verenpaineeseen ja ennaltaehkäisevästi diabetekseen. Juhalla oli lisäksi lääkitys korkean kolesterolin vuoksi.

– Olimme molemmat sairaalloisen ylipainoisia, ja meille alkoi tulla näitä tyypillisiä ikääntyvien vaivoja, Aila huokaisee.

Muuten ei sairauksia ollut, mikä oli hyvä lähtökohta elämäntapamuutokselle. Pariskunta halusi tehdä sen kuitenkin rennosti.

Tavoitteena oli tehdä rento elämäntapamuutos.

– Minusta kuntoilussa tsempataan ja pinnistellään hiki hatussa. Me halusimme vain lisätä liikkumista ja virkistyä siitä, emme ”ottaa itseä niskasta kiinni” tai ”palata ruotuun”, kuten asia usein ilmaistaan.

Aluksi Aila ja Juha pyöräilivät lähimaastossa sen mukaan, kuinka töiltä ennättivät. Vähitellen matkat pitenivät päiväretkiksi.

Liikunta lisääntyi muutenkin. Kävelylenkit jatkuivat, ja ulkomaanreissuilla patikoitiin luonnossa.

Lisää väriä lautaselle

Molemmat jäivät eläkkeelle vuonna 2015. Pikku hiljaa he alkoivat huomata, että myös syömisessä voisi olla korjaamisen varaa. Ruokailutottumukset olivat olleet vähän sitä sun tätä.

– Kun olin vielä työelämässä, lounas koulussa oli jo kello kymmenen. Ruokailu oli hotkimista, koska minun piti samalla valvoa oppilaita. Söin siinä samalla ylen määrin, Juha kertoo.

"Tuhdin lounaan jälkeen väsytti."

Tuhdin lounaan jälkeen väsytti, ja Juha joi kahvia joka välitunti. Illalla kotona hän joi lisää kahvia ja söi ehkä voileivän. Ruokailuun ei tullut kiinnitettyä huomiota.

– Söimme, mitä oli tarjolla. Minullakin oli työpaikkaruoka, mutta annokset olivat ehkä monipuolisempia kuin Juhalla, Aila kertoo.

Herätys tuli, kun Ailaa alkoi vaivata jalkasärky, jolle ei löytynyt selkeää diagnoosia.

Lääkäri antoi kaksi neuvoa särkyjen vähentämiseksi: ”liiku aina kun voit” ja ”syö joka päivä värikästä ruokaa”.

Ailan ja Juhan värikäs lounaspöytä saa veden kielelle.

Pastat pois

Jälkimmäinen lääkärin neuvo tarkoitti sitä, että lautasella pitää olla aina jotain sinistä, punaista, keltaista, oranssia, vihreää ja valkoista.

Punaisia ovat vaikka tomaatit. Paprika voi olla se keltainen ja mustikat sinisiä. Sipuli ja fenkoli ovat valkoisia. Oranssi porkkana maistuu aina.

– Kaupassa jätämme grillimakkarat väliin ja viivymme pitkään heviosastolla, Juha sanoo.

Proteiinin lähde lautasella on useimmiten kala, kana tai muna. Jos Aila ja Juha syövät punaista lihaa, se on vähärasvaista.

Makkara on vaihtunut kasviksiin.

Usein he ostavat lohifileen, jonka he kuutioivat ja paistavat. Joukkoon raastetaan varsiselleriä ja sipulia.

– Olemme totuttaneet lapsenlapsemmekin syömään lihapullia, joissa on porkkana- ja palsternakkaraastetta, Aila kertoo.

Väritön lisäkeruoka, kuten pasta, peruna ja valkoinen riisi, on lähes kadonnut Ailan ja Juhan lautasilta.

Kun kalan tai kanan oheen laittaa reilusti vihanneksia, ei lautaselle enää muuta mahdukaan. Myös valmisruuat Aila ja Juha ovat jättäneet kokonaan pois.

Syömiseenkin Juha ja Aila suhtautuvat silti armeliaasti. Joskus lautasella voi olla riisiä tai perunaa, jonka etuna on kotimaisuus.

– Emme ole ruokarajoitteisia niin, että kieltäisimme itseltämme jotain. Esimerkiksi suklaa kyllä maistuu silloin tällöin ja kahvin kanssa voi olla välillä pullaa, Juha sanoo.

Tampereella käydessä mustamakkara on pakollinen herkku.

Tampereella käydessä Tammelan torilla nautittu mustamakkara on pakollinen, koska Juha on kotoisin kaupungista ja ”mustassahan ovat kaikki värit”.

Pellillä on uunissa kypsytettyjä bataattiviipaleita, joiden päällä on vuohenjuustoa.

Moni valittelee kasvisten korkeata hintaa.

– Värikäs ruoka ei tule sen kalliimmaksi kuin muutenkaan, kun aina voi valita satokauden mukaan, Aila sanoo.

Juhalla ruokavalion muuttaminen ja värittäminen otti kuitenkin henkisesti aikansa.

– Pitkään ihmettelin annosta katsellessani, että mitä tämän kanssa on. Vanhat tottumukset istuvat syvällä. Nyt lisukkeiden puuttuminen tuntuu aivan luonnolliselta.

Ailalle puolestaan ei tullut tunnetta, että hän olisi jäänyt kaipaamaan jotakin.

– Uuden etsiminen on ollut paljon mielenkiintoisempaa kuin pitäytyä tutussa.

Tuhansia pyöräkilometrejä

Nykyään Aila ja Juha pyöräilevät keskimäärin 2 000 kilometriä vuodessa. Vaikka heillä on nyt ranteissa älykellot, he ovat säilyttäneet harrastuksessaan rentoudun.

– Emme kierrä pyörällä jotain lenkkiä pelkän ajamisen takia, vaan haluamme myös nähdä ja kokea asioita sen varrella, Juha sanoo.

Aila ottaa pyöräreissulla valokuvia ja kirjoittaa blogia ajeluista. Pyörällä on helppo pysähdellä, ja satulasta näkee ympäristön paljon paremmin kuin auton ikkunasta.

– Voimme olla koko päivän liikkeellä, mutta mittariin kertyy vain 50–60 kilometriä, mikä ei ole paljon. Seikkailemme rennolla mielellä.

Sähköpyörän selässä ei väsy samalla tavalla kuin tavallisella pyörällä.

Sähköpyörällä huonokuntoisempikin pystyy tekemään pitkiä lenkkejä. Sen selässä ei väsy samalla tavalla kuin tavallisella pyörällä.

– Mutta kyllä kaloreita palaa ja lihakset saavat liikuntaa. On parempi ulkoilla viisi tuntia sähköpyörällä kuin viisitoista minuuttia tavallisella, Juha sanoo.

Yleensä mukana ovat Juhan tekemät eväät ja kahvia termospullossa. Aila huolehtii reitistä. He ovat kolunneet kaikki Vantaan pyöräilyreitit, samoin Espoon ja Helsingin rannat.

70-vuotispäivänä ajeltiin 70 kilometrin pyörälenkki.

Juhan 70-vuotispäivän juhlintaan Aila suunnitteli 70 kilometrin reissun. Ja kun Ailan ylioppilaaksi tulosta oli kulunut 50 vuotta, he pyöräilivät hänen vanhan koulumatkansa ja jatkoivat niin, että 50 kilometriä tuli täyteen.

Pyörät ovat kulkeneet mukana myös automatkoilla ulkomaille. Aila ja Juha ovat polkeneet esimerkiksi Saksassa, Sveitsissä, Sloveniassa, Itävallassa, Hollannissa ja Tanskassa.

– Kun saavumme vaikka johonkin pikkukaupunkiin, tutkimme sitä pyöräillen. Näin tutustuu uusiin ihmisiin. Moni tulee kysymään sähköpyöristä, Juha kertoo.

Lääkkeistä eroon

Elämänlaatu on reilun kymmenen vuoden mittaan kohentunut kuin itsestään. Aila on jopa innostunut osallistumaan erilaisiin juoksutapahtumiin.

– Molempien paino on laskenut sairaalloisesta ylipainosta lievän ylipainon tasolle, hän iloitsee.

Juhan verenpainelääkitys puolitettiin, ja kolesteroli- ja diabeteslääke ovat jääneet pois. Ailallakaan ei ole enää diabeteslääkitystä, ja verenpainelääkkeitä on alle puolet aiemmasta.

– Nämä ovat todella isoja asioita, varsinkin kun ajattelee ikäämme. Entisillä elintavoilla meillä olisi paljon vähemmän vuosia jäljellä. Voimme sekä fyysisesti että henkisesti paremmin kuin ennen, Juha sanoo.

"Ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa liikunta."

– Ei ole koskaan liian myöhäistä lisätä liikkumistaan. Mekin aloitimme vasta vähän ennen kuin täytimme 60, Aila jatkaa.

Aila ja Juha pyöräilevät, kokkaavat ja tekevät kaiken muunkin yhdessä. Sillä on suuri merkitys. Eläkkeelle jääminen yhtä aikaa oli tärkeä juttu.

– Ruokailutottumusten muuttaminen ei olisi onnistunut minulta yksin, Juha sanoo.

– Jaamme kuvia retkistämme ja aterioistamme sosiaalisessa mediassa. Ihmiset kannustavat, eikä kielteistä palautetta ole tullut, koska emme leveile supersuorituksilla. Varsinkin pahimpana korona-aikana kannustus oli iso asia, Aila sanoo.

Hän näyttää matkamuistona tuotua huoneentaulua. Siinä kaksi polkupyörää nojaa toisiinsa taustalla merimaisema. Taulussa lukee saksaksi: ”Elämä on kuin pyöräilyä. Jotta pysyisi pystyssä, täytyy olla liikkeessä.”

– Se kuvaa meitä erinomaisesti.

Seuraa pariskunnan blogia www.ailajajuha.com

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2022. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun.