Ainin ja Mantan päivä alkaa heti aamuyöstä yhteisellä lenkillä. Aini Stenroos (s. 1954) asuu Tuusulassa. Ainilla on kaksi lasta ja kolme lastenlasta. Hän harrastaa lenkkeilyä, punttisalia, sienestystä ja lukemista.
Ainin ja Mantan päivä alkaa heti aamuyöstä yhteisellä lenkillä. Aini Stenroos (s. 1954) asuu Tuusulassa. Ainilla on kaksi lasta ja kolme lastenlasta. Hän harrastaa lenkkeilyä, punttisalia, sienestystä ja lukemista.

Aini Stenroos, 63, on sairastanut paljon: allergioita, syövän, reuman. Lopulta raju painonpudotus ja painoharjoittelu pistivät stopin kipukierteelle.

Olen elämäni aikana ehtinyt katsella monien sairaalahuoneiden kattoja. Vaikka muuten olen mielestäni tavallinen ihminen, sairauteni eivät ole olleet normitauteja.

Olen nuoresta lähtien kärsinyt pahoista allergioista, joiden aiheuttajia ei koskaan löydetty. Ehkä niitä ei 1960-luvulla osattu edes tutkia. Todettiin vain, että likalla menee heinäpellolla silmät turvoksiin ja pakkasilla vauhti hidastuu hengenahdistuksen vuoksi. Olin jo nuori aikuinen, ennen kuin tutkimukset käynnistyivät.

Aika ajoin raavin itseni kaulasta alaspäin ihan vereslihalle. Kummasti kutinaankin kuitenkin tottui. Veristä ihoani tosin häpesin niin, etten kehdannut käydä kenenkään luona yökylässä.

Vaikka käteni olivat yleensä auki ja avohaavoilla, opiskelin parturi-kampaajaksi. Hiuksia pestessä minun piti aina miettiä, mikä sormenpääni oli vähiten auki – sitä sormea saatoin sitten käyttää. Kemikaalit tekivät kuitenkin aika pian työstä mahdotonta, ja vaihdoin konttorihommiin.

Väliaikainen apu – ja sitten kipu

Kolmikymppisenä kahden lapsen äitinä minulle alkoi ilmaantua erilaisia niveltulehduksia, ja pian sen jälkeen minulla todettiin nivelreuma. Liikkumisesta tuli hankalaa.

Kaikenlaista hoitoa kokeiltiin, mutta olin allerginen todella monille lääkkeille. Iho tulehtui, kun raavin sitä. Ja aina kun allergiat kunnolla lehahtivat, jouduin sänkypotilaaksi. Näitä jaksoja riitti nuoruudesta yli viisikymppiseksi enemmän kuin jaksan laskea. Elämä oli välillä aikamoista sumplimista, kun lapset olivat pieniä ja mies vuorotyössä.

"Minulla oli vanhuksen polvet."

Kun nivelet olivat niin kipeät, etten pystynyt enää kävelemään, hoidoksi kokeiltiin solumyrkkyä. Sen vaikutus oli dramaattinen. Jo parin viikon päästä kävelin omin jaloin.

Voin useita vuosia paremmin, ja arki rullasi. Hiljalleen polveni alkoivat kuitenkin kipeytyä. Ehkä totuin kipuun, sillä sitten kun polvet lopulta tutkittiin, niissä ei ollut enää rustoja lainkaan, vaan luut hankasivat luita vasten. Sitä oli vaikea ymmärtää. Minulla oli vanhuksen polvet.

Pari vuotta kuljin hammasta purren keppien kanssa töihin, vaikka välillä kivut olivat ihan mahdottomia. Olin varma, ettei kivuille voisi tehdä enää mitään, ja monet asiat tuntuivat yhdentekeviltä. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että minun on täytynyt olla tuohon aikaan masentunut. En liikkunut juuri lainkaan, minkä vuoksi lihoin. Inhosin ja häpesin itseäni.

Nivelkivut jäivät leikkauspöydälle

Lapsena liikuin paljon. Nuoruuden lenkkeilin ja nostelin painoja, vaikkei se siihen aikaan ollut mitenkään muodikasta. Taisin olla meidän kylällä ensimmäisiä naisia, jotka tutustuivat punttisalielämään. Sekin oli nuorena aika ajoin hankalaa, sillä rikkinäisillä käsillä oli vaikea saada tangosta otetta. Vasta solumyrkkyhoidon jälkeen pääsin liikkeelle.

Muistan vieläkin, miten mahtavalta tuntui, kun sain käveltyä kilometrin matkan. Ja olin vähän päälle kolmikymppinen!

"Voiko elämä tosiaan olla tällaista, kivutonta?"

Jos en olisi seitsemän vuotta sitten päässyt polvien tekonivelleikkauksiin, en varmaan kävelisi enää metriäkään. Nivelkipuni jäivät leikkauspöydälle. Vuoden päästä leikattiin toinen polvi, yhtä hyvin tuloksin. Oloni oli sanoin kuvaamattoman ihana ja vähän epäuskoinen: voiko elämä tosiaan olla tällaista, kivutonta? Olin niin innoissani, että aloin kävellä heti, kun sain luvan.

Ilo terveestä elämästä jäi kuitenkin lyhyeksi. Lähes heti toisen polvileikkauksen jälkeen sain kutsun mammografiaseulontaan. Kuvauksen jälkeen minulle soitettiin, että rinnastani pitää ottaa koepala.

Syöpähän siitä löytyi. Minut leikattiin pian, vaikka olin vielä toipilas polvileikkauksen jäljiltä. Heti perään alkoivat sädehoidot, joihin könkkäsin keppien kanssa. Olemme siskoni kanssa joskus nauraneet, että minulla taisi mennä syövän sairastaminen melkein ohi, kun podin polveani. Olin silti hyvin onnekas, sillä syöpäni ei ollut helposti uusiutuvaa tyyppiä.

Kookosöljy pelasti

Heti kun toivuin leikkauksista, lähdin liikkeelle. Alkuun kävelin kymmenen metriä, vähitellen enemmän. Elämä tuntui taas mukavalta ja aloin innostua muustakin kuin sairastamisesta.

Sain yllättäen helpotusta myös jatkuviin allergioihini. Ennen ensimmäistä tekonivelleikkausta olin joutunut hoidattamaan ihoani viikon verran sairaalassa, jotta minut saatiin leikkauskuntoon. Sillä kertaa minulle tajuttiin tehdä tavallista perusteellisemmat allergiatestit.

Testeistä selvisi laaja lisäaineallergia. Olin koko ikäni käyttänyt oireisiini rasvoja, joille olin allerginen. Kun poistin lisäaineet ravinnosta ja lopetin kemikaalien käytön, iho-oireeni helpottivat. Siitä lähtien kookosöljy on ollut ihmevoiteeni. Sillä pesen hampaani ja hiukseni ja rasvaan ihoni.

Lue lisää: Näin Ainin allergiat talttuivat kookosöljyllä

Aini Stenrososilla on selkeä päivärytmi, johon kuuluu paljon liikuntaa. – Iloitsen joka päivä siitä, että pääsen kivutta liikkeelle.
Aini Stenrososilla on selkeä päivärytmi, johon kuuluu paljon liikuntaa. – Iloitsen joka päivä siitä, että pääsen kivutta liikkeelle.

Painonpudotusprojekti

Vähän yli kaksi vuotta sitten tuli uusia murheita. Papa-kokeessa eli gynekologisessa irtosolukokeessa minulta löytyi syövän esiasteita.

Lääkäri ilmoitti, että kohtu ja munasarjat on leikattava. Oli kuitenkin yksi mutta. Olin liian painava. Leikkaus tehtäisiin pääpuoli alaviistossa, ja silloin vartaloni paino painaisi keuhkojani niin voimakkaasti, että se voisi olla kohtalokasta.

Olin lihonut vähitellen, vuosi vuodelta kiloja vain tuli. Mutta nyt oli niin kova paikka, ettei ollut vaikea valita painonpudotuksen ja syövän välillä. Taisin vähän sisuuntuakin.

"Jos jossain olen hyvä, niin leikkauksista toipumisissa."

Elin ensin muutaman kuukauden Nutrilett-pusseilla ja salaateilla. Se oli helpompaa kuin olin uskonut, minulla oli nyt terveyttä ja voimaa säilyttää motivaationi. Aloin kävellä aiempaa enemmän ja avasin vuosien tauon jälkeen kylän kuntosalin oven. Ai että se tuntui hyvältä.

Puolen vuoden kuluttua painoni oli pudonnut noin 30 kiloa ja pääsin leikkaukseen. Se sujui loistavasti. Jos jossain olen hyvä, niin leikkauksista toipumisissa.

Viikon kahden päästä olin taas punttisalilla. Nostelin ensin pienempiä painoja, mutta hiljalleen salikäynneistä tuli kunnon voimailua. Pussikeittokuuri loppui, mutta painonpudotus jatkui. Makeiden karsiminen ei ollut vaikeaa, vain juustot olivat heikkouteni.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin painoa on lähtenyt noin 60 kiloa. En halua edes ajatella, mitä painoin joskus. Enää en laihduta, mutta liikun joka päivä. Siitä en enää luovu, niin monta vuotta meni kipuja potiessa neljän seinän sisällä.

Joka aamun onni

Lähden liikkeelle aina hyvin varhain aamulla, lähes aamuyöstä. Sain tyttären koiran itselleni viime syksynä ja menen sen kanssa lenkille metsään. Heti palattuani lähden punttisalille. Käyn siellä joka aamu, niin riippuvaiseksi olen tullut lihastreenin antamasta hyvästä olosta.

Vetelen harjoituksia vanhasta muistista ja lisäilen painoja tarpeen mukaan. Osaan kai nostaa rasitusta sen verran varovasti, etteivät paikat koskaan kipeydy. Jalkaprässi on ehdoton suosikkini.

Viime talvena hoksasin, että minulla pitäisi varmaan olla kuntoilussani jotain tavoitteita. Päätin, että jalkaprässissä on päästävä sataan kiloon. Nyt menee jo 130 kiloa, joten ihan hyvin polveni toimivat.

"Olen onnekas, koska minulla on läheisiä, jotka ovat tukeneet minua koko ajan."

Joka aamu herätessäni olen valtavan onnellinen siitä, ettei mihinkään satu. Sairastaessa usko tulevaan oli monta kertaa pettää. Itkin lapsillenikin, että tuskin pääsen enää koskaan metsään, pyhättööni. Vannotin, että heidän pitää edes työnnellä minua pyörätuolilla pitkin kuntorataa.

Luonto on ollut minulle aina tärkeä voimanlähde. Sinne kampesin kipeänäkin, kun se vain oli mahdollista. Syksyisin lähes tulkoon asun metsässä, sillä olen sienihullu. Leikilläni sanon lapsille, että ainoa perintöni teille tulee olemaan hurja määrä sieniä!

Vähän ylpeä

Nyt kun olen sairauseläkkeellä, voin elää niin kuin tahdon. Nukahdan usein jo seitsemän maissa Emmerdale-sarjan äärelle, ja herään aikaisin. Käyn monta kertaa päivässä koiran kanssa lenkillä ja syön yksinkertaisesti. Vältän sokeria, valkoisia vehnäjauhoja ja makeaa, mutta kananmunat, tuliset mausteet ja yrtit ovat heikkouteni.

En ole katkera sairauksistani. Minulla on ollut myös tuuria, sillä minulla on läheisiä, jotka ovat tukeneet, kun olen ollut pohjalla. Olen myös ihan vähän ylpeä itsestäni. Valitsin nousemisen lyyhistymisen sijasta. Iloisen joka päivä siitä, että pääsen kivutta liikkeelle.

Muodonmuutokseni on ollut läheisilleni suurempi juttu kuin minulle. Itse en muutosta täältä kehoni sisältä niin hahmota. Minulla ei ole hajuakaan, minkä kokoinen oikein olen, ja kaikki vaatteeni tuntuvat vähän oudoilta. Joskus itseäni pestessä suorastaan hätkähdän, että jumankekka, minun luunihan suorastaan tuntuvat!

Ainin hyvän olon eväät

  1. Juon paljon vettä, pari kolme litraa päivässä.
  2. Syön pieniä annoksia monta kertaa päivässä.
  3. Käytän ruuanlaitossa paljon mausteita ja yrttejä sekä luonnosta että omista viljelmistä.
  4. Liikun säässä kuin säässä ja kuntosalilla.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.

Aurinkovoide suojaa, mutta vain jos sitä levittää reilulla kädellä. Vain harva käyttää voidetta riittävästi.

1. Heijastaa ja imee säteet

Aurinkovoiteissa käytetään fysikaalista tai kemiallista suojaa tai molempia. Fysikaalinen suoja heijastaa UV-säteilyä pois iholta, kemiallinen imee säteet itseensä.

Voiteet auttavat ehkäisemään ihon palamista ja aurinkokeratoosia, josta voi kehittyä okasolusyöpä. Suojavoiteiden käytön on osoitettu vähentävän myös melanoomaa.

2. Suojakertoimet liioittelevat

Suojakerroin määrittää, kuinka hyvin voide suojaa auringon UVB-säteiltä ja kauanko auringossa voi oleilla palamatta. Esimerkiksi suojakerroin 15 tarkoittaa, että auringossa voi olla palamatta 15 kertaa pidempään kuin ilman suojaa. Moni levittää voidetta kuitenkin vain murto-osan siitä määrästä, jolla suojakerroin on laskettu, eikä lisää voidetta iholle tarpeeksi usein.

3. Kerroin vähintään 30

Suojakertoimen on hyvä olla vähintään 30 vartalolle ja 50 kasvoille. Tarkista purkin kyljestä, että voide suojaa sekä UVA- että UVB- säteilyltä.

4. Pihistelemättä paras

Riittävä määrä voidetta vartalon iholle on oman kourallisen verran ja kasvoille teelusikallinen, mielellään puoli tuntia ennen ulos menoa. 

5. Älä tuudittaudu

Mikään voide ei suojaa täydellisesti UV-säteiltä. Eliniän aikana karttuva aurinkoaltistus lisää ihosyöpien riskiä. Auringossa kannattaa siis oleilla maltillisesti, eikä paahtaa itseään ylenpalttisesti aurinkovoiteen turvin. Muista, että aurinkoisesta säästä voi nauttia myös varjossa.

Asiantuntijana syöpätautien erikoislääkäri Meri-Sisko Vuoristo.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 7/2017.

Melanooma on nopeimmin yleistyvä syöpä Suomessa. ET-lehden omalääkäri Risto Laitila neuvoo, missä tilanteissa ihomuutoksia kannattaa mennä näyttämään lääkärille. 

Täältä näet kaikki aiemmat Riston vastaanotolla -videosarjan osat.

Aiemmissa jaksoissa aiheina ovat olleet esimerkiksi: