Joka vuosi reilut tuhat suomalaista naista väsyy ja kyllästyy suuriin rintoihinsa. Kynnys hankkiutua lääkärin pakeille on kuitenkin korkea, niin paljon erilaista häpeää asiaan liittyy. Toimittaja Sinikka Klemettilä, 60, teki päätöksensä eräänä tammikuun päivänä rintaliivikaupassa.
On tammikuu, ja etsin itselleni alennusmyynnistä uusia rintaliivejä. Mitkään eivät tunnu hyviltä. Olkaimet ovat isossakin kuppikoossa liian kapeat, ja minulla on jo syvät urat olkapäissä.
Luovun alennustoiveista ja kävelen kaupungin parhaaseen liiviliikkeeseen. Myyjä kantaa minulle mallin toisensa jälkeen ja muistuttaa, että ympärysmitan pitää olla napakka ja kuppien tilavat. Päädymme kokoon G70.
Liivit puristavat armottomasti, mutta uskon asiantuntijaa. Kestän kaksi vuorokautta, sitten kaivan kaapista vanhat liivit kokoa F75.
"Oho", lääkäri sanoo. "Kylläpäs
vaatteilla voi hyvin hämätä."
Tämä oli viimeinen pisara. Sysin häpeän tunnetta pois mielestäni ja kysyn työterveyshoitajalta, voisiko lääkäriä häiritä tällaisella asialla: haluan pienemmät rinnat.
Saan heti ajan.
Pian vetäisen liivit pois miespuolisen työterveyslääkärin vastaanotolla. "Oho", hän sanoo. "Kylläpäs vaatteilla voi hyvin hämätä."
Räps räps, hän ottaa kaksi kuvaa ja lähettää ne yleisten terveystietojeni kanssa kirurgiseen sairaalaan.
Olen hämmästynyt. Lääkäri ei kyseenalaista kokemuksiani, kuten ajoittaista hartiasärkyä, ryhtiongelmia, mahdottomuutta juosta tai hyppiä. Ei vähättele, ei vihjaile turhamaisuudesta, ei koeta valaa minuun uskoa "komeista" rinnoista.
Miksi en ryhtynyt tähän aikaisemmin?
Kriteerit täyttyvät
Kutsu Kirurgiseen sairaalaan tulee jo parin viikon kuluttua. Lähden vastaanotolle mukanani valmiiksi täytetty terveystietolomake ja pino mammografiakuvia. Olen käynyt mammografiassa säännöllisin väliajoin vuodesta 1991, jolloin oikeasta rinnasta leikattiin vaaraton rasvapatti.
Nuori mieskirurgi kyselee terveydestä ja ottaa mitat. Kriteerit täyttyvät, sillä vaivoja on ja nänninpää on 29 sentin päässä solisluun tyvestä. Rinnat ovat lisäksi rakenteeltaan raskaat.
Kuulen, että leikkaus kestää kolmisen tuntia, leikkaushaavat ovat isot ja että kaikille tulee jokin tulehdus - se kuulostaa vähän pelottavalta. Sairauslomaa on luvassa neljä viikkoa. Pääsen leikkaukseen puolen vuoden hoitotakuun puitteissa, mahdollisesti jo ennen kesää.
Lue myös: Kuka pääsee rintojenpienennysleikkaukseen? Katso kriteerit tästä
Ajatus kesästä kevein rinnoin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mutta olen huojentunut siitä, että leikkauslupa tuli. Olin varautunut perustelemaan tarpeeni uudestaan, kaikkine häpeäntunteineni, vaikka se olisikin tuntunut kiusalliselta.
Olen kärsinyt rintavuudestani nuoresta saakka. Olen muuten normaalipainoinen, joten isoihin rintoihin on aina kiinnitetty huomiota. Varhaisteininä olin luokan tytöistä ensimmäisiä, joiden rintoja pojat pyrkivät kopeloimaan. Yksi poikaystäväni sanoi pitävänsä periaatteessa enemmän pienirintaisista tytöistä. Oli selvää, että suhde ei jatkunut. Lähes kaikki miespuoliset esimieheni ovat esittäneet asiansa aina ensin rinnoilleni, eivät minulle.
Terveenä leikkaukseen
Kuluu jälleen vain pari viikkoa, kun sairaalasta soitetaan. Pääsisin leikkaukseen jo maaliskuun lopussa, kuukauden kuluttua. Emmin ensin, mutta kun kuulen, että seuraava mahdollisuus on ehkä vasta syksyllä, sanon kyllä. Kesällä leikataan vain syöpäpotilaita.
Käyn laboratoriokokeissa ja mammografiassa. Viikkoa ennen leikkausta tapaan leikkaavan lääkärin. Nuori naiskirurgi on asiallinen ja mukava. Hän ja sairaanhoitajat kehottavat hankkimaan etukäteen niin kipulääkkeet kuin napakat urheiluliivit, joita pidetäänkin sitten pari viikkoa yötä päivää. Huh. Vähän hirvittää.
Leikkausta edeltävänä päivänä mittaan rinnanympäryksen: 100 cm. Katson viimeistä kertaa peilistä vanhoja rintojani. Heippa sitten ja kiitos, ihan hyvin olette palvelleet minua ja kolmea lastani. Huomenna veitsi viiltää.
Kuin formuloitten varikolla
Leikkauspäivänä mies ajaa minut räntäsateessa Kirurgiseen sairaalaan kello kahdeksaksi.
Leikkaava lääkäri piirtää minulle vihreällä tussilla uudet rinnat ja selittää, miten ne rakennetaan - nänniä sinne ja kielekettä tänne, en oikein hahmota.
"Rinnat ovat aluksi aika töröt, mutta laskeutuvat paikoilleen ajan mittaan. Kestää noin vuoden tai kaksi ennen kuin ne saavuttavat lopulliset muotonsa", lääkäri kuvailee.
Päiväkirurgisella osastolla on 16 verhoin erotettua petipaikkaa. Kaikki paikat eivät ole täynnä. Vaihdan päälleni lohenpunaiset sairaalavaatteet ja valkoiset sukat. Kymmenen jälkeen hoitaja tuo esilääkkeet. Alkaa unettaa.
Leikkaussalissa on tohina kuin formuloitten varikolla. Kaikki käyvät kättelemässä ja esittäytymässä, niin kuin jotakin tajuaisin ja muistaisin. Kaksi minuuttia, niin olen kapealla pedillä pää, selkä ja kyljet täynnä antureita. Kanyyli käteen ja hyvää yötä.
Herätessäni silmäni osuvat ensimmäiseksi kelloon: 12.20. Olo on ihan hyvä, ei kipuja, jalat liikkuvat. Ylävartalo on paksuissa siteissä.
Puolen tunnin kuluttua pääsen osastolle. Käyn heti vessassa. Se ei ole ihan yksinkertaista, koska minusta lähtee kolme letkua. Yksi on nesteytyspussi, kaksi luikertelee ulos rintojen sivusta omiin pusseihinsa - ne ovat mahdollisia vuotoja varten. Vessareissu kuitenkin onnistuu hyvin eikä jää ainoaksi. Suuta kuivaa armottomasti, ja joudun pyytämään vettä monta kertaa iltapäivän aikana.
Lääkäri tulee käymään ja kertoo, että toisesta rinnasta lähti 350 ja toisesta 380 grammaa. Yllätyn, ettei määrä ole suurempi.
En uskalla kurkkia kaula-aukosta, annan hoitajien katsoa.
Neljän maissa saan syötävää. Hoitaja antaa kotihoito-ohjeet ja sairaala lahjoittaa minulle yhdet edestä avattavat liivit. Kuudelta mies hakee minut kotiin.
Mies katsoo minua melkein säikähtäneenä. "Kamala kun sä näytät laihalta."
Huojuttaa
Seuraavana päivänä saan riisua tiukan topin ja siteet. Pakottaudun katsomaan rintojani peilistä. Noin pienet? Ja näyttävät kyllä aika hirveiltä. Pieniä mustelmia, tussin jälkiä siellä ja täällä, valtavat punaiset leikkaushaavat haavateippien alla. Mutta onpa kevyt olo!
Puen ylleni B-kupin liivit ja vetäisen puseron päälle. Mies katsoo minua melkein säikähtäneenä: "Kamala kun sä näytät laihalta."
Mittaan rinnanympäryksen: 94 cm. Kumma ettei ole vähemmän!
Lue myös: Ylen juontaja pienennytti rintansa: "Ne hävettivät minua"
Fysioterapeutin määräämät jumppaliikkeet teen säntillisesti. Niillä on tarkoitus säilyttää ylävartalon ja käsien toimintasäteet ja estää kiinnikkeiden muodostuminen.
Hankalinta on nukkuminen. Ohje on maata selällään kaksi viikkoa, mutta se on vaikeaa, selkä kipeytyy heti. Tuen itseäni tyynyillä kyljistä, koska himpun verran kyljelleen on lupa kääntyä.
Toinen hankaluus on liivit. Kaikkien alareuna osuu haavojen päälle. Pidän aluksi pehmeitä puuvillaisia nenäliinoja pehmusteina tai puen aluspaidan liivien alle. Bepanthenilla rauhoitan ärtyneen ihon.
Kolmas outous on tasapaino. On vähän huojuva olo, ja mietin, johtuuko se riitä, ettei etureppua enää ole. Keho etsii uutta kiintopistettä.
Takapakkia
Viiden päivän kuluttua leikkauksesta rintoja kipristelee. Huomaan, että oikean rinnan alle on ilmaantunut tummanpunainen leveä juova, joka piirtyy koko rinnan ali. Vasemmankin alla on sellainen, mutta lyhyempi.
Olinko varomaton ja kannoin liian painavaa kauppakassia? Soitan päivystykseen. Hoitaja kyselee, onko kuumeinen olo ja kehottaa seuraamaan, laajeneeko verenpurkauman alue. Jos ei laajene ja jos purkauman kohta ei ole koholla, ei hätää.
Muita muutoksia ei tule. Rauhoitun. Hiljalleen juovakohdat vaalenevat.
Iloa joka päivä
Jälkitarkastus on kuukauden kuluttua. Leikkaus ei ole onnistunut aivan täydellisesti. Lääkäri sanoo, että "koirankorva" eli pieni ompeleen mutka korjataan vuoden päästä paikallispuudutuksessa. Epäröin - harvahan sitä näkee. Kevyt olo on se juttu!
Haavateippejä pidän vain kuukauden, vaikka neuvo on kolme. Facebookin rintojenpienennysryhmästä saan vihjeen, että monia leikattuja on neuvottu voitelemaan rinnat apteekista saatavalla Bio Oililla. Hankin sitä saman tien. En kylläkään muista voidella joka päivä.
Kesän alussa leikkaus on muisto vain, vaikka haavojen parantuminen viekin vielä kauan.
Olen nyt kokoa B80-C75. En ole oikein vielä tottunut rintojen ulkonäköön. Napakan terhakat teinirinnat kuusikymppisellä ovat oudot, joskin ihan miellyttävällä tavalla.
Ylle mitä vain
Toimenpiteestä on nyt puolitoista vuotta. Olen ollut iloinen uusista rinnoistani joka päivä. Koirankorvan korjautin. Tunto ei ole palautunut ennalleen, mutta se ei haittaa.
"Ehkä kaikkein hienointa on se tunne, että nyt olen sen kokoinen kuin minun kuuluukin olla."
Parasta on, että voin pukea päälleni mitä vain. Huomasin vasta leikkauksen jälkeen, että olin aina ennen katsonut peilistä ensin rintojani. Pullottavatko ne? Näytänkö taas lehmältä? Mikään vaate ei istunut kunnolla. On vapauttavaa, että minun ei tarvitse ajatella vaatteita.
Ja ehkä vielä hienompi juttu on se hyvin kokonaisvaltainen tunne, että nyt olen sen kokoinen kuin minun kuuluukin olla. Ikään kuin olisin ollut väärässä nahassa koko elämäni.
Ihailen ja kadehdin naisia, jotka ovat sinut isojen rintojensa kanssa ja kantavat ne ylpeydellä. Minulta se ei luontunut. Onneksi kaltaisilleni on nykyään apu tarjolla.
Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 1/2017.
Hyvä tietää
Leikattujen määrä vuonna 2005 oli 928.
Leikattujen määrä vuonna 2014 oli 1303.
Leikattujen keski-ikä on 47-50 vuotta.
