Klaus Härö pelkää, että sukupolvien ketju on katkeamassa. Samalla vähenevät yli sukupolvien kulkeneet tarinat.

Elokuvaohjaaja Klaus Härö havahtuu aika ajoin kaipaamaan lapsuutensa Porvoota. Erityisesti sen yhteisöllisyyttä.

– Mietin usein tätä sukupolvien välistä ketjua, elokuvissani ja ihan arjessa. Miten me eristämme ikäpolvet toisistaan. Lapset laitetaan päiväkoteihin, vanhukset laitoksiin. Luonnollinen kanssakäyminen, mitä sain kokea lapsena Porvoossa, jossa yhteisö muodostui hyvin eri ikäisistä, antoi elämälle yhteenkuuluvuutta, Klaus Härö pohti.

Häntä suorastaan surettaa suuret ikäluokan monet isovanhemmat, jotka tuntuvat suorastaan kieltävän itseltään lapsenlapset. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kuinka moni keski-ikäisistä tutuistani onkaan viime vuosina valitellut, etteivät omat vanhemmat ehdi kylään, kun ovat risteilyllä tai oopperajuhlilla, pakonomaisesti kokemassa nautintoja, kun jalat vielä kantavat. Kun jalat eivät sitten kanna, kukaan ei tulekaan käymään. Surettaa, kuinka moni tekee itsestään näin yksinäisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sukupolvien haurastuva ketju

Sama ongelma liittyy Härön mielestä hänen omaan ikäluokkaansa.

– Minkä voimavaran me menetämmekään, jos emme enää kuuntele itseä vanhempia ihmisiä. Emme kysele, miksi te muutitte Ruotsiin tai pääkaupunkiseudulle. Tällaiset on aina kerrottu sukupolvelta toiselle, mutta nyt se on katkeamassa kaiken kiireen ja hektisyyden keskelle.

Siksi Härön mielestä olisi viimeiset ajat tehdä asialle jotain.

– Olisi korkea aika katkaista kulman takana uhkaava juurettomuus, juuri kyselemällä, hän toteaa.

Klaus Härö kertoo jatkavansa kyselyä elokuviensa kautta. Tuorein, virolaisesta miekkailija Endel Nelistä ja tämän oppilaistaan 1950-luvun alun Haapsalussa kertovaa elokuvaa Miekkailija esitetään parhaillaan elokuvateattereissa.

Mökin muori: kiva kun sinä soitat lapsenlapselle. Minua aina  suretti, kun omilla lapsillani oli niin vähän sukulaisia joiden kanssa voitaisiin olla yhteyksissä. Rippijuhlat, lakkiaiset ja muut merkkipäivät tuottivat päänvaivaa, keitähän niihin saisi tulemaan, niin että  juhla tuntuisi juhlalta.

Varsinkin nyt kesällä tarkenee jutella naapurien kanssa pihalla, lenkillä ja bussipysäkillä. Monella ikäihmisellä ei ole kotona juttuseuraa. Meidän kerrostalon pihalla on kesäaikaan tuoleja ja pikkupöytiä, siellä toimii vilkkaasti pihaparlamentti, joka koostuu lähinnä naispuolisista senioreista. Siinä kahvitellaan ja pannaan maailmaa järjestykseen.

Parempi  yksin kuin huonossa seurassa.   Kun juopot, narkkarit, epärehelliset, juorukellot  ja varkaat poistaa niin ehkä joku jää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla