Katso kuvakarusellista lisää kuvia painamalla nuolta kuvan oikeassa reunassa.
Katso kuvakarusellista lisää kuvia painamalla nuolta kuvan oikeassa reunassa.

Kun Ritva Sellman sai pestin museokampaajaksi, hän pääsi pyörittelemään nuoruutensa kampauksia. Katso upeat kuvat 1950-luvun kampaamosta!

Pitkä tukka kiertyy korkealle kiepille ja pyöristyy siitä pulleaksi nutturaksi. Kampaaja Ritva Sellman pommittaa kuohkeaksi tupeerattua hiuskekoa näppärästi pikku pinneillä eli hengettömillä. Niitä putkahtelee hänen sormistaan kuin itsestään. 

– Opin jo nuorena, että näitä ei kannata avata suussa, sain sen verran syvät kulumapaikat etuhampaisiin, Ritva nauraa pinnitykityksen jatkuessa tasaisena Helsingin kaupunginmuseossa.

Museon Rasvaletti-näyttelyyn on rakennettu 1950-luvun kampaamohuone, joka on Ritvan työpaikka kuukauden ajan. Kuka tahansa voi siellä istua kampaajan tuoliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun museo haki lehti-ilmoituksilla kampaajia määräaikaiseen pestiin, Ritva Sellman ei kauaa miettinyt. Mieleen tulivat vesikampaukset, tupeeraukset ja irtohiusten huippuajat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Laadin tosin silloin elämäni ensimmäisen työhakemuksen, hän tokaisee.

Pilsneriä kutreille

Kun Ritva 1950-luvulla aloitti kampaajan työt, hän oli ensin kolme vuotta harjoittelijana kotkalaisessa kampaamossa.

– Ensin me harjoittelijat kurkimme vain verhonraosta, kun vanhemmat kampaajat tekivät työt. Sitten saimme alkaa harjata hiuksia. 1950-luvulla asiakkaan hiukset aina ensin harjattiin oikein perusteellisesti, että päänahassa verenkierto vilkastui, Ritva muistelee.

Kampaajilla oli yllään valkoiset takit ja esimies valvoi taustalla työn jälkeä, ja ettei näkymätöntä verkkoa, hiuslakkaa, vain suhautettu liikaa, se kun oli kallista.

– Kampausten lisäksi silloin tehtiin ahkerasti permanentteja, ainakin juhannukseksi ja jouluksi, mutta myös sormikiharoita, joista saatiin kestävämpiä pilsnerillä, se oli sen ajan kampausnestettä. Oluen hajua taitettiin tujauttamalla sekaan vähän eau de colognea eli kolinaa, Ritva muistelee ja näyttää omaa rippikuvaansa. Siinä hänellä ajan muodin mukaisesti juuri sormikiharat ja jakaus keskellä päätä. Hiukset väkerrettiin iltaisin pinneillä laineille ja sitten aamulla vähän pöyhittiin.

Pää pönttöön

Ritva on ehtinyt pyöritellä, leikata, tupeerata, rullata ja värjätä hiuksia jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Myös museoasiakkaiden kanssa on tullut muisteltua eri kampaustyylejä ja välineitä sähköpermanenteista brylcreemeihin.

– Kyllä työ on paljon muuttunut. Alku-uran permanentit ja vesikampaukset ovat vaihtuneet nykyään lähes poikkeuksetta leikkaukseen ja väriin. 

Nyt on peruutettava hieman, siis vesikampaus, minkälainen se oli?
Ritva katsoo epäuskoisena.

– No sehän oli ihan yleisin: tukka pestään, rullat päähän ja pää pönttöön, hän hymähtää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla