Tavoitteletko kuohkeita kutreja? Kampaaja-kouluttaja Jenni Ruposen neuvoilla tuuheutuu littanoinkin tukka.

Hiukset pyörähtävät harjan ympärille tottu­neen napakasti. IdHairin kouluttaja-kampaaja Jenni Ruponen myöntää, että hän on aikoinaan kampaajakoulussa harjoitellut hiusten föönaamista päiväkausia. Tekniikkaa ei siis opi hetkessä, mutta hiljalleen harjoitellen harja alkaa pyöriä amatöörinkin käsissä tottuneemmin. 

– Paljon on kiinni välineistä. Hyvä harja ja hiustenkuivaaja, jonka lämpöä ja puhallustehoa voi säädellä, auttavat jo paljon, Ruponen toteaa.

Hän esittelee erimallisia hiusharjoja: lapion, luurangon ja monille tutuimman pyöreän harjan.

On aika kokeilla, kuinka ammattilaisen neuvot tepsivät.

Onko sinullakin kuiva päänahka?
Unohda vanha uskomus hoitoaineesta

Kampaa hyvin

Pese ensin hiukset ja kuivaa ne huolella. Levitä kosteisiin hiuksiin vähän tennispalloa suurempi pallo muotoiluvaahtoa, tyvestä latvaan saakka. Kampaa hiukset huolella ja tee niihin kammalla selvät jakaukset.

Ensin alahiukset

Föönää hiukset kerroksittain. Nosta hiusklipseillä päällimmäiset hiukset ylös ja kuivaa alimmat hiukset ensin. Käytä pyöreää harjaa ja koeta saada se pyörimään hiuksen tyvessä saakka, jotta kampauksesta tulee kuohkeampi.

Nokalla tyveen

Suuntaa oikein. Kuivaajan nokkamaisella suuosalla saat hiuksiin mukavasti tuuheutta. Kun pidät kuivaajan lämpötilan kohtuullisena, voit tuoda nokan ihan lähelle hiuksia. Näin lopputulos on siistimpi, eivätkä hiukset irtoa harjasta niin helposti.

Otsa esiin

Isompi harja, pyöreämpi muoto. Päällimmäisiin hiuksiin ja otsatukkaan voit käyttää vähän leveämpää harjaa, jos haluat niihin hieman enemmän pyöreää muotoa. Viimeistele kampaus kevyellä lakalla. nokan ihan lähelle hiuksia. Näin lopputulos on siistimpi, eivätkä hiukset irtoa harjasta niin helposti.

Aivan kuin vaatteet, myös ihonhoitorutiini tulisi vaihtaa talvella säähän sopivaksi.

1. Välttele vesipesua

Öljypohjainen puhdistusaine sopii useimmille ja jättää ihon kimmoisaksi ja pehmeäksi, vaikka sen huuhtelisi pois vedellä. Jos vesi tuntuu silti kuivattavan tai kirvelevän kasvoja, kannattaa sillä putsaaminen lopettaa pahimpien pakkasten ajaksi. Pyyhi puhdistusmaito pois kasvovedellä.

2. Kasvovesi käyttöön

Kasvovesi on pintakuivan ihon pelastaja. Se auttaa ihoa palautumaan veden ja puhdistusaineiden rasittavalta vaikutukselta. Kasvovesi palauttaa ihon oman suojakerroksen nopeammin ja tasaa sen pH-arvon ihanteelliseen 5,5:een. Se myös pehmentää ja valmistaa ihoa imaisemaan kosteusvoiteen paremmin.

3. Rasvaa rivakasti

Levitä vartalovoide vielä vähän kosteaan ihoon heti pesun jälkeen.

4. Sauno maltilla

Sauna on couperosaihon vihollinen. Löylyistä kannattaa nauttia mietoina ja välttää rajuja kylmän ja kuuman vaihteluita. Skippaa siis avanto.

Useimmat tarvitsevat erilaiset kosteusvoiteet kesäksi ja talveksi.

5. Suojaa säntillisesti

Hylkää perinteiset pakkasvoiteet! Ne tuppaavat jäätymään iholle pahentaen paleltumista. Paras pakkassuoja on hengittävä ja suojaava vaatekappale, kuten posket peittävä kaulaliina. Luonnonöljypohjaiset hoitovoiteet ovat huoleton valinta pakkaseen, sillä luonnonöljyt ja -vahat imeytyvät ihoon ja antavat sille hengittävän suojan, joka ei jäädy päin pläsiä.

6. Räätälöi rutiinisi

Valitse kosteusvoiteen koostumus ihosi tunnun ja säätilan asettamisen haasteiden mukaan. Mitä rasvaisempi, sen suojaavampi ja ravitsevampi. Rasvoittuva iho puolestaan kaipaa lisäkosteutta, mutta ei liikaa rasvaa. Alkoholia sisältäviä puhdistustuotteita ei kannata talviaikaan käyttää niiden kuivattavan vaikutuksen vuoksi.

7. Kuori kuivaakin ihoa

Korpuksi kuivunutta ja hilseilevää ihoa on hyvä kuoria kerran pari viikossa rakeettomalla kuorinnalla, joka auttaa hoitovoiteita imeytymään paremmin. Kosteuttavat naamiot ovat erityisen ihania kovia kokeneelle hipiälle.

Ylellinen, jännittävä tuoksu kohottaa juhlan ja arjen – ja on myös oivallinen joululahja. 

Carolina Herrera Good Girl, EdP 30 ml, 69 e

Itämainen, tumma ja aistillinen tuoksu, jossa jasmiininkukkaa, tuberoosaa, suklaata, tonkapapua, mantelia ja kahvia.

Dolce & Gabbana The One, EdT 50 ml, 79 e

Lämmin ja itämainen kukkaistuoksu,joka avautuu raikkaalla mandariinin, bergamotin ja persikan yhdistelmällä. Sydäntuoksussa jasmiinia, kieloa,  valkoista liljaa sekä luumua. Lopputuoksussa vetiveriä, meripihkaa, myskiä ja vaniljaa.


Jean Paul Gaultier Scandal, EdP 50 ml, 89 e

Makea ja naisellinen tuoksu, jossa mukana lämmintä hunajaa, raikasta veriappelsiinia, puista patsulia sekä yllättävää gardeniaa.


Yves Saint Laurent Mon Paris Collector Edition, EdP 50 ml, 79 e

Pionia, valkoista myskiä ja patsulia sisältävä chypre-tuoksu upeassa keräilypullossa, saatavilla rajoitetun ajan.


Prada La Femme Intense, EdP 100 ml, 111 e

Aistikas ja itämainen tuoksu, jonka ytimessä tuberoosaa, Ylang-Ylangia  ja patsulia.




Christian Dior J’adore L’Or, EdP 40 ml, 164 e

Vietelevä ja harmoninen yhdistelmä kukkia ja itämaisia tuoksuja. Mukana toukoruusua, jasmiinia, vaniljaa, tonkapapua ja Grassen nerolia.


Lancôme, La Vie Est Belle Eclat, EdP, 30 ml, 58 e

La vie est Belle -tuoksuperheen uusin jäsen. Se on upea ja hempeä kukkaistuoksu, jonka sydäntuoksuna pirskahteleva appelsiininkukka ja bergamotti.


Calvin Klein Obsessed for women,  EdP 30 ml,  53 e

Kukkainen tuoksu, avautuu orvokin terälehtien raikkaalla tuoksulla. Sydäntuoksussa valkoista laventelia.  Myskin pehmeät vivahteet viimeistelevät tuoksun.

Marc Jacobs, Decadence Eau So Decadent, EdT 50 ml,  82,00 e.

Kevyt, ilmava ja ylellinen tuoksu. Pitää sisällään mm. hedelmiä, kukkia, kuten jasmiinia, magnoliaa, kieloa, päärynää, mustaherukkaa ja valkoista meripihkaa. Sopii niin päivä- kuin iltatuoksuksi.


L´occitane Terre de Lumière, The Gold Edition, EdP 50 ml, 69 e

Kuvittele Kultainen hetki ennen auringonlaskua. Energisten ja aromaattisten ensituoksujen jälkeen tuoksu muuttuu laventelin, hunajan ja mantelin herkiksi tuoksuiksi eteläisestä Ranskasta.


Emporio Armani Because It's You, EdP 30ml 53 e

Kukkaishedelmäinen tuoksu, jossa ruusutiivisteen ja nerolin kukkaisuus yhdistyvät vadelman hedelmäisyyteen.

Elizabeth Arden, White Tea, 50 ml, 40 e

Hienostunut, rauhoittava ja yksinkertainen tuoksu, joka pitää sisällään mm. raikasta mandariinia, valkoisen teen uutetta, turkkilaista ruusuöljyä ja kolmea rauhoittavaa myskiä.

Miehille



Hugo Boss Man of Today Edition tuoksu 50 ml, 73 e

Menestyvän miehen klassikkotuoksu, jossa hurmaavat omenan ja sitruksen lisäksi seetripuu ja vetiver. Limited Edition -pakkaus on vuoden 2017 kunnianosoitus uudelle Man of Today -kampanjalle.




Emporio Armani Stronger With You, EdT 30ml 53 e

Itämainen tuoksu luovalle, karismaattiselle ja huumorintajuiselle miehelle, jossa seetripuun metsäisyys yhdistyy rosé-pippurin ja salvian mausteisuuteen.

Prada L'Homme Intense,  EdP 50ml, 88 e

Puinen ja aromaattinen tuoksu, joka avautuu meripihkalla. Sydäntuoksussa patsulia ja    pohjatuoksussa santelipuuta ja paahdettua tonkapapua.    


Paco Rabanne Pure XS EdT,  50 ml, 65 e

Yhdistelmä kirpeän raikasta inkivääriä ja pehmeää vaniljaa. Tuoksu on samalla  lempeä ja voimakas.




Calvin Klein Obsessed for men, EdT  75 ml,  60 e

Aromaattinen tuoksu, joka saa voimakkuutensa mustasta vaniljasta. Mukana myös meripihkaa, setripuuta ja ambraa.

Yves Saint Laurent Y EdT 60 ml, 75 e

Moderni, metsäinen ja maskuliininen tuoksu, joka on samalla raikas ja voimakas.

Pullot ovat kuin pieniä taideteoksia.
Pullot ovat kuin pieniä taideteoksia.