Tökkiikö vauhti hiihtoladulla? Lue Etelä-Korean olympialaisiin osallistuvan hiihtäjä Kerttu Niskasen vinkit oikeaoppiseen hiihtoasentoon.

Kerttu Niskanen, 28, on oululaissyntyinen hiihdon kaksinkertainen olympiahopeamitalisti. Vaikka Kerttu ei juuri ehdi hiihdellä kuntohiihtäjien kanssa, hänellä on selvä mielikuva suomalaisten hiihtotaidosta.

Hyvä uutinen on, että Kertun mielestä kuntohiihtäjillä on usein yllättävän hyvä rytmi. Siitä on hänen mielestään hyvä jatkaa.

– Tekniikka kehittyy ennen kaikkea hiihtämällä, mutta omaa hiihtoa on välillä hyvä arvioida ja tarkistaa, pala palalta. Pääasia on kuitenkin, että hiihto on kivaa, Kerttu toteaa.

Kerttu Niskanen. Kuvaaja:  Jussi-Pekka Reponen / Sanoma-arkisto. Kuva vuodelta 2015.
Kerttu Niskanen. Kuvaaja: Jussi-Pekka Reponen / Sanoma-arkisto. Kuva vuodelta 2015.

1. Mitkä ovat kuntohiihtäjien yleisimpiä tekniikkavirheitä?

Painopiste jää helposti taakse. Kun asento on liian pysty, työntö jää tasatyönnössä heikoksi. Pysty-asento on yleinen virhe myös vuorohiihdossa kahden suksen liu'ussa.

2. Miten liian pystystä asennosta pääsisi eroon?

Suksi liukuu paremmin ja sitä on helpompi hallita, kun uskaltautuu hiihtäessä nojaamaan eteen. Asentoa kannattaa pyrkiä rohkeasti muuttamaan, eron huomaa nopeasti.

Perinteisellä tyylillä etupainotteinen asento auttaa siihen, että hiihtäjä pääsee liu'un päälle ja saa suksen pitämään. Edessä oleva paino auttaa myös vuorohiihdossa kahden suksen liu'un korjaamiseen. Vuorohiihdossa tosin kannattaa myös opetella pysymään yhden suksen varassa, liu'un päällä. Tehokas ja terävä päkiäponnistus auttaa nostamaan lantion ylös. Tasatyönnössä on hyvä opetella käyttämään keskivartaloa. Siinä liian pystyä hiihtoasentoa voi välttää, kun tuo sauvat lumeen pienessä kulmassa.

3. Usein käsivarret ja olkapäät väsyvät perinteistä hiihtäessä. Miten sen voisi estää?

Hartiat on yritettävä pitää rentoina. Se helpottuu, kun opettelee käyttämään keskivartaloa kunnolla työntäessä. Keskivartalon voima löytyy, kun nojaa rohkeasti eteenpäin ja painaa sauvaa alas ylävartalon painoa apuna käyttäen.

4. Liukua ei tunnu löytyvän voitelunkaan jälkeen. Miten potkuun saisi lisää liukua?

On tehtävä töitä päkiällä. Päkiä tulee potkaista tehokkaasti ja terävästi latuun. Myös tasapaino vaikuttaa potkun voimakkuuteen.

5. Entä jos tasapaino on kadoksissa?

Tasapaino kehittyy harjoittamalla painonsiirtoa jalalta toiselle. Ensin voi kokeilla yhdellä suksella seisomista paikallaan, ja kun se sujuu, voi siirtyä laskemaan pieniä mäkiä paino vain yhdellä jalalla. Kun tasapaino kehittyy ja varmuutta laskemiseen alkaa löytyä, voi kokeilla isompia mäkiä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2017.

Lintubongarin on seistävä pitkiä aikoja aloillaan. – Välillä verryttelen kävellen, Matias Castrén kertoo.
Lintubongarin on seistävä pitkiä aikoja aloillaan. – Välillä verryttelen kävellen, Matias Castrén kertoo.

Espoolainen Matias Castrén, 53, lähtee bongaamaan lintuja aina kun työltään ehtii. Parasta on, kun pääsee ensimmäisenä havaitsemaan Suomessa harvinaisen lajin.

"Lintuharrastukseni alkoi lauttasaarelaiskoulun Hemppo-luontokerhosta 1970-luvulla. Silloin kouluissa vielä oli luontokerhoja. Niiltä ajoilta ovat ensimmäiset lintupäiväkirjamerkintäni.

Retkeilimme porukalla Lauttasaaren rannoilla, Espoon Laajalahdella ja Kirkkonummella. Toukokuisin lähdimme itäiselle Suomenlahdelle Pyhtään Ristisaareen seuraamaan arktista kevätmuuttoa, arktikaa. Ei meillä ketään aikuista mukana ollut. Pyysimme vain rehtorilta luvan olla pari päivää poissa koulusta.

Muistan arktikan vahvana elämyksenä. Yksin lintujen valtava määrä teki vaikutuksen. Parvissa oli tuhansia yksilöitä.

Linnut jäivät taustalle, kun perustin perheen ja siirryin työelämään. Harrastus kyti takaraivossa, mutta en yrittänyt saada lapsiani innostumaan siitä, koska tuputtaminen ei toimi. Aito harrastaminen lähtee omasta itsestä.

Nelikymppisenä aktivoiduin uudelleen. Oli mukava palata puuhaan Hemppo-kerhon aikaisten kavereiden kanssa.

Liikun yhä samoissa paikoissa kuin nuorena luontokerholaisena. Vakioretkikohteita ovat Laajalahti, Lauttasaari, Porkkala, Kirkkonummi ja Hanko. Edelleen käyn myös Suomenlahden ulkosaarilla seuraamassa arktikaa.

Vietän pitkiä aikoja yhdessä ja samassa paikassa. Huolehdin kunnostani liikkumalla säännöllisesti.

Yksi sykähdyttävimmistä kokemuksista oli Suomeen ensimmäistä kertaa harhautuneen kettusirkun havaitseminen Utössä pari vuotta sitten. Lintu oli päätynyt Viron Haapsaluun ilmeisesti laivan kyydissä ja lentänyt sitten Suomeen.

Suomen neljä vuodenaikaa ovat rikkaus. Huhti-toukokuu on vilkkainta aikaa, silloin tulee retkeiltyä lähes päivittäin. Syysmuutto on myös kiinnostava, kun kesän jälkikasvu on lintuparvissa mukana.

Yllätykset kuuluvat lajiin, samoin pettymykset. Joskus toivottua lintua ei vain näy.

Toimin harvinaisiin lajeihin keskittyvässä Bongariliitossa ja lähden lähiluontoon bongaamaan aina kun voin. Se on vastapainoa vaativalle työlleni liiketoimintajohtajana. Saan liikkua ulkona ja keskittyä johonkin aivan muuhun kuin työasioihin.

Lintuharrastajissa on taustaltaan erilaisia ihmisiä, mutta porukassa tittelit heitetään pois. Ennen tehtiin ero bongareiden ja ei-bongarien välillä, mutta siitä on päästy.

Ei ole oikeata tai väärää tapaa tarkkailla lintuja. Yksi seuraa pihapiirinsä tapahtumia, toinen on valmis singahtamaan vaikka toiselle puolelle maata. Jotkut valokuvaavat tai rengastavat. Pääasia, että nauttii tekemästään.

Matiaksen vinkit lintubongauksesta kiinnostuneille:

  1. Osallistu lintuyhdistysten tutustumisretkille. Etsi lähin yhdistys sivustolta birdlife.fi
  2. Hanki lintukirja ja kiikari. voit kirjata Havaintosi päiväkirjaan tai Birdlifen Tiira-palveluun.
  3. Kiikaroidessa liiku välillä, etteivät selkä ja niska rasitu liikaa. Pidä kuntoa yllä vaikka pyöräillen.

Autonasentaja-sähkömies löysi uudet työmaat perinnekäsitaidoista. Enää Erkki Ojalan ei tarvitse ottaa lopareita työn tylsyyden takia.

Erkki Ojala, Eke, haluaisi tehdä monia asioita yhtä aikaa. Siksi tarvitaan tehtävälista ruutupaperilla.

– Ettei hypi, Eke sanoo.

Työjärjestys määräytyy ilmojen ja inspiraation mukaan. Hommat alkavat, kun Tuula Ojala lähtee konttoriin Valkeakosken keskustaan ja mies jää Samu-koiran ja viiden kissan kanssa kotipiiriin touhuamaan. Yleissääntönä on, että puolet päivästä on taloremppaa, puolet muita töitä.

Virallisesti Eke on tällä erää työtön. Kahden vuoden pesti Valkeakosken Työllistämispaja Akselin työnohjaajana päättyi viime kesänä.

Erkki Ojala verstaallaan.
Erkki Ojala verstaallaan.

Nyt yksi työn alla olevista töistä on poppana. Kuteiden leikkaamista varten Eke lainasi ompelimosta leikkurin ja varustautui teräshanskalla, sillä leikkuri on terävä.

Eke tykkää tehdä asiat alusta asti itse. Siksi häntä harmittaa, ettei hän ole päässyt keritsemään lammasta. Mutta pellavaa Eke ja Tuula kasvattavat. On mukava laittaa pellavia likoamaan ja päästä loukuttamaan, lihtaamaan, häkilöimään ja kehräämään. Pellavan kehrääminen ei ole ihan helppoa.

– Villa on helpompi materiaali, varsinkin tuore villa, jossa on rasvaa säikeitä sitomassa. Kehruussa ei tarvitse olla ajatus mukana, siksi voi samalla vaikka kuunnella radiota.

Talossa on kolme heti toimivaa ja viisi epäkuntoista rukkia.

Perulaiseen cajon-rumpuun Eke on polttanut sääksilinnun kotiseutunsa Sääks-mäen kunniaksi.
Perulaiseen cajon-rumpuun Eke on polttanut sääksilinnun kotiseutunsa Sääks-mäen kunniaksi.

Loparit heti kun kyllästyttää

Erkki Ojala on lapsesta saakka asunut Valkeakoskella. 14-vuotiaasta lähtien hän rassasi isänsä kanssa autoja kerrostalon autotallissa ja teki katajanpaloista peilejä – pitihän tupakkirahat tienata. Kansalaiskoulun jälkeen hän valmistui autonasentajaksi ja hankki ensimmäisen käytetyn autonsa. Uutta autoa, turhaa ja epäkiinnostavaa, hän ei ole koskaan itselleen kelpuuttanut.

Kotoa muuttaessaan nuori mies osti keittokirjan.

– Koska sen takia ei naista oteta, että saa ittelleen siivoojan tai ruuanlaittajan, hän sanoo painavasti.

Marjatta Levannon Arkiruokaa-kirja on käytössä yhä. Eke tekee talossa kalaruuat.

Hän on suorittanut myös myyjän ja sähköasentajan tutkinnot.

– Olen ollut monissa työpaikoissa ja ottanut lopareita, kun olen oppinut työn liian hyvin. 80-luvulla se oli mahdollista. Sitten saattoi taas tarpeen tullen kävellä johonkin firmaan.

Ladossa Eke säilyttää tykötarpeitaan. Puuviilulajeja on kuutisenkymmentä. Nyt Eke valitsee mieleisiään joutsen-aiheiseen intarsiatyöhön.
Ladossa Eke säilyttää tykötarpeitaan. Puuviilulajeja on kuutisenkymmentä. Nyt Eke valitsee mieleisiään joutsen-aiheiseen intarsiatyöhön.

Nainen ja kansanperinne

Eke on ollut aina kova tanssija. Vuonna 2000 hän laittautui vappua viettämään Valkeakosken Waltikkaan. Ravintolassa oli muuan Tuula, "hyvä vietävä" ja ihminen, jota myös kiinnosti kaikenlainen käsillä tekeminen.

Seuraavana vuonna Eke ja Tuula ostivat vanhan maatalon Sääksmäeltä Ritvalan kylästä – tuli tilaa tekeville, mutta alkoi myös loputon remppa. Naimisiinkin mentiin. Tanssia saattoi nyt omassa tuvassa tai pihalla kumisaappaissa.

– Vuonna 2011 minulta levisivät lonkat ja sain tekonivelet. Ei niistä kyllä ihan priimaa tullut. Pystyn tanssimaan enää korkeintaan viisi kappaletta, sitten lonkat huutavat armoa.

Eke on myös musiikki- ja lukumies. Keskiyöllä kirja heltiää kädestä vasta kun uni vie voiton.
Eke on myös musiikki- ja lukumies. Keskiyöllä kirja heltiää kädestä vasta kun uni vie voiton.

Ekellä oli jo aiemmin todettu selkärankareuma, ja siksi tekeväisen miehen käynti on etukumara. Säryt ovat aaltoilevaa lajia.

– Jos oikeen pahaksi äityy, isommat projektit topataan ja tehdään tuohitöitä ja soitetaan kitaraa, hän kuittaa.

Viitisen vuotta sitten Eke tuli lähteneeksi Päivölän kansanopiston kansanperinnelinjalle. Se olikin suuri onni! Auto- ja sähkötyöt sekä sen sellaiset hommat hän jo osasi. Nyt avautui ovi perinnekäsitöiden maailmaan.

Päivölässä ja sittemmin eri kursseilla Eke on tutustunut kehräämiseen, tuohi-, paju- ja päretöihin, sahdin tekoon, soitinten rakentamiseen ja kasvivärjäämiseen. Monille perinnetaitokursseille hän on mennyt yhdessä Tuulan kanssa.

– Ensi kesäksi teen kahdeksantaskuisen tuohiliivin. Siihen menee 185 metriä tuohisuikaleita.

Tähdet, tähdet

Seinällä riippuu itse tehty jouhikko, ja tekeillä on 11-kielinen kantele. Kun se valmistuu, Eke aikoo hankkia soittotaidon opetusvideota katsellen. Kitarat ja cajon-rummut ovat jo ahkerassa käytössä.

– Minulla ei ole omia lapsia, mutta nassikoiden kanssa saadaan aikaan paljon meteliä. Minä soitan kitaraa, nassikat rumpuja ja helistimiä. Olen pyytänyt Tuulaa komppaamaan minua, kun pelaan rumpujen kanssa, mutta hän viihtyy paremmin kukkapuskissa. Minä en niihin koske!

Nassikat ovat Tuulan lapsenlapsia ja Eken siskon lapsia. Heille on talossa kerrossängyt valmiina.

Kissa Pikkunen auttaa työnteossa.
Kissa Pikkunen auttaa työnteossa.

Entä mitä Eke on oppinut Tuulalta? Hänen on oikein mietittävä vastausta.

– Minä en päästä ketään selän taakse neuvomaan, mutta baskerin neulomisessa itse värjätyistä langoista Tuula jeesasi. Ja olen minä oppinut Tuulalta kasvien tunnistamista ja tähtien nimiä.

Tuula harrastaa tähtiä ja Eke rakensi hänelle tähtienkatselutornin. Nyt viereinen tuomi on kasvattanut oksansa lavan päälle.

– Mutta Tuula ei anna korottaa tornia, sillä hänellä on korkeanpaikankammo, Eke harmittelee.

Katso lisää kuvia Eken tekemistä töistä:

Tässä valmistuu monitaskuinen työkaluliivi. Siihen menee yli 180 metriä tuohinauhaa.
Tässä valmistuu monitaskuinen työkaluliivi. Siihen menee yli 180 metriä tuohinauhaa.

Itse taotun puukon tuohikahvassa on sorkoupotus eli messinkilevystä tehty koristekuvio.
Itse taotun puukon tuohikahvassa on sorkoupotus eli messinkilevystä tehty koristekuvio.

Oluttölkkiä verhoaa 9 metriä tuohinauhaa.
Oluttölkkiä verhoaa 9 metriä tuohinauhaa.

Erkin tuohihattu ja pärekori.
Erkin tuohihattu ja pärekori.

Tuohesta Erkki saattaa valmistaa vaikkapa käsilaukun ja pillerihatun.
Tuohesta Erkki saattaa valmistaa vaikkapa käsilaukun ja pillerihatun.

Erkin cajon-rummussa on upeat yksityiskohdat.
Erkin cajon-rummussa on upeat yksityiskohdat.

Jouhikon runko on tervalepästä, kansi kuusesta ja kielet ja roka hevosen häntäjouhista, mistä tulee soittimen nimikin.
Jouhikon runko on tervalepästä, kansi kuusesta ja kielet ja roka hevosen häntäjouhista, mistä tulee soittimen nimikin.
Intarsiatyö vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja hyvän valaistuksen. Intarsialla tarkoitetaan useimmiten erilaisten sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristelua. Menetelmä on kuin palapeliä: kuva-aiheeseen leikataan pala palalta aukkoja, jotka sitten täytetään viiluilla. Tähän käpytikkaan Erkki käytti mm. ebenpuu-, koivu-, palisanteri-, tiikki- ja mäntyviiluja.
Intarsiatyö vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja hyvän valaistuksen. Intarsialla tarkoitetaan useimmiten erilaisten sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristelua. Menetelmä on kuin palapeliä: kuva-aiheeseen leikataan pala palalta aukkoja, jotka sitten täytetään viiluilla. Tähän käpytikkaan Erkki käytti mm. ebenpuu-, koivu-, palisanteri-, tiikki- ja mäntyviiluja.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Näin teet pärekorin
Käsityöt
Näin teet pärekorin