Hankasalmen metsissä käy mustikka-aikaan kuhina. Säännöt ovat yksinkertaiset: se kerää joka kerkeää. Näin tuumaa myös ahkera marjastaja Sirpa Hatakka.

Heinäkuu on lopuillaan, mutta mustikkakausi vasta alkaa Keski-Suomessa Hankasalmella.

Sirpa Hatakka, 50, ei harmittele marjasadon myöhästymistä. Rehut on saatu tehtyä tilan lehmille, ja nyt on hyvää aikaa mustikkametsälle.

Sirpan ensimmäiset muistikuvat mustikkaretkiltä ovat kaukaa. Hänen äitinsä ansaitsi sivutuloa marjanpoiminnalla ja tytär oli matkassa pienestä pitäen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Ne reissut tuntuivat pitkiltä, sillä kotiin ei lähdetty ennen kuin äidin sangot olivat täynnä, Sirpa muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moinen siedätyshoito voisi viedä marjastusinnon loppuiäksi, mutta toisin kävi.

Sirpa kerää mustikkaa kotitarpeiksi. Satakunta litraa menee pakkaseen.

Sen päälle hän noukkii tuoreena syötävät. Kokeneelta poimijalta sadan litran kerääminen onnistuu 10–20 litran ja muutaman tunnin kertaerissä.

– Eipä sieltä metsästä paria ämpäriä enempää saa kerralla kannettuakaan.

Sirpa muutti miehelään Hankasalmen Säkinmäkeen parikymppisenä. Lapsia syntyi neljä, ja he alkavat olla jo omillaan. Maatila elää metsästä ja nuorkarjan kasvatuksesta. Tilalla varttuu myös kolme ravihevosta.

Sirpa tuntee vetoa marjametsään sekä järki- että tunnesyistä.

– Marjat ovat terveellisiä, eikä niiden hankkimiseen tarvitse käyttää rahaa. Miehelläni on nuoruusiän diabetes. Tiedän, että teen hänellekin hyvän työn, kun kerään marjoja pakkaseen.

Luonto hoitaa paitsi antimiensa syöjiä, myös niiden kerääjää.

"Metsässä saa akkunsa ladattua", Sirpa toteaa.

Tämän kesän tavoitteesta on vasta neljäsosa kerättynä, joten on aika lähteä katsomaan, ovatko mustikat kypsyneet.

Mustikoiden kerääminen ei ole kallista välineurheilua. Sirpan päivän varusteet ovat kumisaappaat, farkut, kevyt ulkoilutakki, kymmenen litran ämpäri ja vaaleanpunainen poimuri.

Hyttysiä ei ole. Jos olisi, Sirpa pukeutuisi miehensä vanhaan Marimekko-paitaan.

– Se on niin paksua puuvillaa, että hyttynen ei pistä läpi eivätkä risut raavi.

Ajamme metsäautotien päähän ja kipuamme vanhalle hämäläisten eränkäyntialueiden rajapisteelle Häähninmäelle. Edellisenä iltana maastossa on suunnistettu, ja suunnistajien mukaan mustikkaa oli paljon.

Ainakin mustikanvarpuja riittää. Lähempää erottuvat myös marjat, mutta osa on vielä pieniä ja raakojakin.

Muutama vuosi sitten Sirpa olisi odottanut suosiolla muutaman päivän, mutta enää siihen ei ole varaa.

Hankasalmen metsiin on syntynyt kilpailutilanne: paikalliset vastaan thaipoimijat.

Sirpa suhtautuu thaipoimijoihin kunnioituksella. Aamun ensimmäiset thaipoimijahavainnot hän teki jo kuudelta.

– Se kerää joka kerkeää, näinhän se menee. Metsään jää niin paljon marjaa, että kyllä näistä riittää meille kaikille.

Häähninmäelle thaimaalaiset eivät ole aamusta osuneet. Marjasaaliin ratkaisevat oma viitseliäisyys ja luonnon anteliaisuus. Vaikka kypsiä mustikoita saa vielä etsiä, ämpäri täyttyy parissa tunnissa.

Työn touhussa mieli rauhoittuu. Homma vetää hiljaiseksi puheliaammankin ihmisen.

– Enemmän kuin thaipoimijat minua arveluttavat karhut, Sirpa sanoo.

Säkinmäen kylässä jälki- ja näköhavaintoja karhuista tehdään tiuhaan.

Metsässä kannattaakin pitää pientä meteliä itsestään.

– Kun olen yksin metsässä, koetan muistaa kolistella ja rykiä, Sirpa kertoo.

Pari kertaa hänellä on marjamatkalla ollut vahva tunne, että hän ei ole yksin.

– Viime vuosina olen alkanut käydä marjassa vähän useammin naapurien kanssa, kun kotoa ei saa ketään karhun syötiksi, Sirpa toteaa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä vuonna 2016.

Minä olen saanut  näissä korvissa marjastaa ja sienestää yksin jo kohta neljäkymmentä vuotta.  Koskaan en ole marjamaitani joutunut kenenkään kanssa jakamaan.

Vaan kuinkas kävikään, tänään lampsin koreineni paikalle mitä en ollut vielä ehtinyt kerätä tyhjäksi ja mitä, mitä ihmettä siellä kyykkkikin aivan vieras nainen .Minulla meni tulikuuma aalto päästä varpaisiin, ei tänne saa tulla, nämä ovat minun marjamaitani. Sitten alkoi naurattaa...kyllä ihminen on pieni...

Vierailija

Tuosta marjastuksesta sen verran, että moni pitää omimansa marjapaikkansa visusti salaisuutenaan paljastamatta sitä muille tyyliin "Kätkäläinen" joka jopa vartioi hillasuotaan muilta marjojen kypsymiseen saakka. Tuommoinen marjakateus on aina huvittanut minua suuresti ja siitä monet naurut nauranut sellaiseen törmätessäni. Tuossa vielä siitä satiirin muodossa: http://cheatingu.com/uutissirkus/?p=2350

Sisältö jatkuu mainoksen alla