Risto Elolle, 68, kansantanssi on harrastus, jossa yhdistyy liikkumisen riemu ja aidot ystävyyssuhteet.

"Innostukseni kansantanssiin lähti siitä, että kuljetin kahta tytärtämme Helsingissä Karjalatalolle kansantanssiharjoituksiin muutama vuosikymmen sitten. Me lastemme harjoituksia seuranneet vanhemmat istuksimme pitkään vain seinäruusuina, kunnes päätimme kokeilla lajia itse. Löysimme meille ohjaajan, ja homma lipesi nopeasti hanskasta. Melko pian matkasimme jo Irlantiin asti kansantanssifestareille.

Olen joskus miettinyt, miksi suomalainen kansantanssi viehättää minua niin paljon. Olen tullut siihen tulokseen, että pidän joukkuelajeista - sellainenhan kansantanssikin pohjimmiltaan on. Tehdään yhdessä, saavutetaan jotain yhdessä ja pidetään kivaa yhdessä. Suomalaisessa kansantanssissa on hurjan paljon erilaisia askelia, ja se on ollut minulle positiivinen haaste.

Kansantanssissa itselleni tärkeintä on rytmiikka: vien musiikin jalkoihin. Koen onnistumisen iloa, kun opin askeleet. Askelten ja rytmin vaihtelevuus on aivan erilaista kuin vaikkapa lavatanssissa, jossa kolme neljä minuuttia mennään vain tiettyjä askeleita. Tässä lajissa yhden tanssin aikana askelkuvioita on moninkertainen määrä.

Harjoitusten ja esiintymisten jälkeen on hyvä olo. Tuntuu siltä, että on ihan oikeasti harjoittanut kuntoaan, tasapainoaan ja koordinaatiotaan yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Kansantanssipiireissä sosiaaliset suhteet ovat neutraalit: on ihan sama, kuka on tohtori ja kuka autonkuljettaja, sellaiset asiat eivät merkitse mitään. Mutta kun pitelee toista ihmistä kädestä ja liikkuu samaan tahtiin tämän kanssa, syntyy mielihyvän tunne. Tanssiessamme kosketamme toisiamme aidosti."


Kenelle kansantanssi sopii?

Kansantanssi on erityisen monipuolista liikuntaa, ja se sopii kenelle tahansa. Samalla saa kosketusta toisiin ihmisiin. Tanssiessa vapautuu mielihyvähormoneja, ja kunto kasvaa kuin huomaamatta. Tanssi on ihmiselle luonnollista liikkumista. Jos perinteiset askeleet eivät kiinnosta, tarjolla on modernisoitua nykykansantanssia.

Näin pääset alkuun

Aikuisille sopivaa toimintaa järjestävät muun muassa Suomalaisen Kansantanssin Ystävät, Finlands Svenska Folkdansring, Karjalainen Nuorisoliitto ja Suomen Nuorisoseurat. Etsi sinua lähinnä oleva yhdistys ja liity mukaan. Yhdistykset tarjoavat tanssikursseja myös aloittelijoille. Et tarvitse edes omaa tanssiparia.

Kansantanssi

Perustuu 1800-luvun puolivälistä alkaen muistiin merkittyihin rahvaan perinnetansseihin, joita on tanssittu Suomessa 1700-luvun lopulta 1930-luvulle. Ne jakautuvat kolmeen ryhmään: rannikkoseutujen suomenruotsalaisiin, yleissuomalaisiin ja nopeita rytmejä suosiviin karjalaisiin tansseihin.

Hankasalmen metsissä käy mustikka-aikaan kuhina. Säännöt ovat yksinkertaiset: se kerää joka kerkeää. Näin tuumaa myös ahkera marjastaja Sirpa Hatakka.

Heinäkuu on lopuillaan, mutta mustikkakausi vasta alkaa Keski-Suomessa Hankasalmella.

Sirpa Hatakka, 50, ei harmittele marjasadon myöhästymistä. Rehut on saatu tehtyä tilan lehmille, ja nyt on hyvää aikaa mustikkametsälle.

Sirpan ensimmäiset muistikuvat mustikkaretkiltä ovat kaukaa. Hänen äitinsä ansaitsi sivutuloa marjanpoiminnalla ja tytär oli matkassa pienestä pitäen.

– Ne reissut tuntuivat pitkiltä, sillä kotiin ei lähdetty ennen kuin äidin sangot olivat täynnä, Sirpa muistelee.

Moinen siedätyshoito voisi viedä marjastusinnon loppuiäksi, mutta toisin kävi.

Sirpa kerää mustikkaa kotitarpeiksi. Satakunta litraa menee pakkaseen.

Sen päälle hän noukkii tuoreena syötävät. Kokeneelta poimijalta sadan litran kerääminen onnistuu 10–20 litran ja muutaman tunnin kertaerissä.

– Eipä sieltä metsästä paria ämpäriä enempää saa kerralla kannettuakaan.

Sirpa muutti miehelään Hankasalmen Säkinmäkeen parikymppisenä. Lapsia syntyi neljä, ja he alkavat olla jo omillaan. Maatila elää metsästä ja nuorkarjan kasvatuksesta. Tilalla varttuu myös kolme ravihevosta.

Sirpa tuntee vetoa marjametsään sekä järki- että tunnesyistä.

– Marjat ovat terveellisiä, eikä niiden hankkimiseen tarvitse käyttää rahaa. Miehelläni on nuoruusiän diabetes. Tiedän, että teen hänellekin hyvän työn, kun kerään marjoja pakkaseen.

Luonto hoitaa paitsi antimiensa syöjiä, myös niiden kerääjää.

"Metsässä saa akkunsa ladattua", Sirpa toteaa.

Tämän kesän tavoitteesta on vasta neljäsosa kerättynä, joten on aika lähteä katsomaan, ovatko mustikat kypsyneet.

Mustikoiden kerääminen ei ole kallista välineurheilua. Sirpan päivän varusteet ovat kumisaappaat, farkut, kevyt ulkoilutakki, kymmenen litran ämpäri ja vaaleanpunainen poimuri.

Hyttysiä ei ole. Jos olisi, Sirpa pukeutuisi miehensä vanhaan Marimekko-paitaan.

– Se on niin paksua puuvillaa, että hyttynen ei pistä läpi eivätkä risut raavi.

Ajamme metsäautotien päähän ja kipuamme vanhalle hämäläisten eränkäyntialueiden rajapisteelle Häähninmäelle. Edellisenä iltana maastossa on suunnistettu, ja suunnistajien mukaan mustikkaa oli paljon.

Ainakin mustikanvarpuja riittää. Lähempää erottuvat myös marjat, mutta osa on vielä pieniä ja raakojakin.

Muutama vuosi sitten Sirpa olisi odottanut suosiolla muutaman päivän, mutta enää siihen ei ole varaa.

Hankasalmen metsiin on syntynyt kilpailutilanne: paikalliset vastaan thaipoimijat.

Sirpa suhtautuu thaipoimijoihin kunnioituksella. Aamun ensimmäiset thaipoimijahavainnot hän teki jo kuudelta.

– Se kerää joka kerkeää, näinhän se menee. Metsään jää niin paljon marjaa, että kyllä näistä riittää meille kaikille.

Häähninmäelle thaimaalaiset eivät ole aamusta osuneet. Marjasaaliin ratkaisevat oma viitseliäisyys ja luonnon anteliaisuus. Vaikka kypsiä mustikoita saa vielä etsiä, ämpäri täyttyy parissa tunnissa.

Työn touhussa mieli rauhoittuu. Homma vetää hiljaiseksi puheliaammankin ihmisen.

– Enemmän kuin thaipoimijat minua arveluttavat karhut, Sirpa sanoo.

Säkinmäen kylässä jälki- ja näköhavaintoja karhuista tehdään tiuhaan.

Metsässä kannattaakin pitää pientä meteliä itsestään.

– Kun olen yksin metsässä, koetan muistaa kolistella ja rykiä, Sirpa kertoo.

Pari kertaa hänellä on marjamatkalla ollut vahva tunne, että hän ei ole yksin.

– Viime vuosina olen alkanut käydä marjassa vähän useammin naapurien kanssa, kun kotoa ei saa ketään karhun syötiksi, Sirpa toteaa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä vuonna 2016.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Mustikkahirmun ykkössääntö: Se kerää joka kerkiää

Minä olen saanut näissä korvissa marjastaa ja sienestää yksin jo kohta neljäkymmentä vuotta. Koskaan en ole marjamaitani joutunut kenenkään kanssa jakamaan. Vaan kuinkas kävikään, tänään lampsin koreineni paikalle mitä en ollut vielä ehtinyt kerätä tyhjäksi ja mitä, mitä ihmettä siellä kyykkkikin aivan vieras nainen .Minulla meni tulikuuma aalto päästä varpaisiin, ei tänne saa tulla, nämä ovat minun marjamaitani. Sitten alkoi naurattaa...kyllä ihminen on pieni...
Lue kommentti
Vierailija

Mustikkahirmun ykkössääntö: Se kerää joka kerkiää

Tuosta marjastuksesta sen verran, että moni pitää omimansa marjapaikkansa visusti salaisuutenaan paljastamatta sitä muille tyyliin "Kätkäläinen" joka jopa vartioi hillasuotaan muilta marjojen kypsymiseen saakka. Tuommoinen marjakateus on aina huvittanut minua suuresti ja siitä monet naurut nauranut sellaiseen törmätessäni. Tuossa vielä siitä satiirin muodossa: http://cheatingu.com/uutissirkus/?p=2350
Lue kommentti

Sup-lauta tarjoaa tuoreen näkökulman järviin ja merenlahtiin. Erityisen hyvää sup-lauta tekee tasapainoaistille ja ryhtiä ylläpitäville keskivartalon lihaksille. Laudasta on omat versionsa myös kalastajille, joogaajille ja vauhdin ystäville. 

Edelläkävijöiden kesälelusta, sup-laudasta, on tulossa hyvää vauhtia tavallisten kuolevaisten mökkikapistus ja lähiliikuntamahdollisuuksia monipuolistava harrastusväline. Sup-laudalla voi voimistella, hankkia saunahien, paistatella päivää, kohentaa ryhtiään ja tutustua rantamaisemiin. 

Sup (stand up paddle) on tehnyt 70 vuodessa pitkän matkan Havaijin hiekkarannoilta suomalaisiin suvimaisemiin. Sup-laudan varhaiset versiot olivat hiukan suurenneltuja surffilautoja, joita pystyi melomaan seisaaltaan. 

Kun ensimmäiset sup-laudat rantautuivat Suomeen, moni mietti, mihin moista keksintöä tarvitaan, kun kanootti ja soutuvene on jo keksitty. Yksi mahdollinen vastaus on ilmatäytteisen laudan keveys ja pieni koko. Sen saa reppuun toisin kuin soutuveneen. 

Moni on ihastunut myös siihen, miten täydellisen vastapainon sup-lauta tarjoaa iänikuiselle istumiselle. Sup-lauta kehittää niitä osia kehosta, joita istumatyö verottaa ja jotka ovat tarpeen esimerkiksi ikääntymisen vaivojen välttämisessä. Sup-lautailu parantaa kehonhallintaa, tasapainoa sekä vahvistaa keskivartalon tärkeitä ryhtiä tukevia lihaksia. 

Sup-lautailu on mukavinta aloittaa lämpimien säiden aikaan, jolloin laudalta putoamista ja nousemista viitsii varta vasten harjoitella. Sup-lautoja vuokraavat yritykset antavat myös lyhyen perehdytyksen laudan käyttöön. 

Tässä ovat koottuna tärkeimmät tekniikka- ja turvallisuussäännöt, joilla sup-lautailun saa alkuun. 

1. Valitse sopiva lauta

Sup-lautoja on sekä kovia että ilmatäytteisiä. Ilmatäytteinen lauta menee pieneen tilaan ja kulkee helposti mukana. Kova lauta on nopeampi ja kestävämpi, mutta se vaatii säilytystilaa ja kattotelineen kuljetukseen. 

Aloittelijoiden sup-laudat ovat yleensä melko leveitä, joten niiden päällä on helppo pysyä. Muutenkin jos laudalla haluaa pikemmin nauttia maisemista kuin urheilla, kannattaa hankkia leveä lauta. Leveä lauta tarjoaa leppoista menoa, kapea kovempaa mutta kiikkerämpää. 

2. Säädä mela, harjoittele tekniikka

Jos samaa lautaa käyttää useampi perheenjäsen, melan pituussäätö on tarpeen. Melan oikea pituus on reilu ihmisen mitta, niin että ranne ylettää lepäämään melan kahvalle (katso kuva yllä)

SUP-laudalla seistään hartioiden levyisessä asennossa, varpaat eteenpäin ja polvet joustaen. Melontatekniikka muistuttaa maastohiihdon tasatyöntöä, jossa vatsalihakset tekevät töitä. Melan kupera puoli on melottaessa menosuuntaan. 

Melasta otetaan leveähkö, tukeva ote. Toinen käsi on melan kahvalla, toinen varrella. Melontapuolen käsi on alempana melan varrella, ja kun melontapuoli vaihtuu, myös kädet vaihtavat paikkaa. Melanvetoon haetaan pituus edestä, ei takaa. Mela nousee vedestä omien jalkojen kohdalla. 

Tehokkaassa sup-melonnassa yläkroppa tekee suuren työn ja kädet välittävät tätä voimaa melko suorina. Aloittelijan ongelma tuppaa olemaan se, että hän meloo liikaa käsillään yläkroppa suorana. Sup-lautailun avainliike on kohtelias kumarrus, ei suoraselkäisyys. Kumartaen melomista voi kuivaharjoitella esimerkiksi laiturilta. 

3. Pukeudu oikein, muista liivit

Sup-lautailu ei vaadi kalliita erityisvarusteita. Juoksuun soveltuva ihonmyötäinen asu sopii hyvin myös laudalle. Pelastusliiveiksi kelpaavat kevyet veneily- tai melontaliivit. Laudalla voi seistä joko paljain jaloin tai avantotossuissa. 

Päähine kannattaa olla sen verran napakka, ettei tuuli vie sitä mennessään. Myös silmä- ja aurinkolasit kannattaa varmistaa niin, että ne pysyvät matkassa, jos laudalta horjahtaa. Kännykät ja muut arvotavarat kulkevat vedenpitävässä pussissa esimerkiksi vyörepussa. Vyöreppuun kannattaa pakata myös juomapullo ja pari energiapatukkaa.

4. Totuttele lautaan, muista hengittää

Ennen laudalle siirtymistä kiinnitetään nilkkaremmi, joka varmistaa, ettei lauta pääse karkaamaan, jos siltä putoaa. 

Laudalle asetutaan ensin polvilleen ja melotaan polviseisonnasta pois rannan tuntumasta. Seisoma-asentoon saa nousta vasta siinä vaiheessa, kun alla on riittävästi vettä myös mahdollisen kaatumisen varalle. 

Seisoma-asentoon nouseminen onnistuu helpoiten melan tuella. Myös polviseisonnasta nousemista voi kuivaharjoitella tukevalla maalla. Tärkeintä on, että painon jakauma pysyy seisomaan noustessa suhteellisen vakaana. 

Etenkin ensikertalainen jännittää luonnostaan laudan päällä. Jalat pyrkivät suoristumaan ja yläkroppa jähmettyy. Ensimmäinen ja tärkein tehtävä onkin tutustua lautaan, keinutella sitä ja oppia pikkuhiljaa luottamaan siihen. Sup-lautailun perusta on rentous ja luottamus. Ilman niitä melomisesta on vaikea nauttia.  

Aloittelevan sup-lautailijan tulee välttää kovaa aallokkoa ja hankkia tuntuma lajiin kevyillä tuulilla. Sup-laudalla on helpointa ottaa aallot suoraan edestä. Vaikeinta on sivu- tai ristiaallokossa melominen. 

5. Mela veteen, yläkroppa töihin

Kun hartianlevyinen tukeva asento on löytynyt ja hengitys kulkee, melominen voi alkaa. Aloitteleva sup-lautailija tuppaa mutkittelemaan, kunnes hän oppii pitämään melan varren vedon aikana noin 90 asteen kulmassa vedenpintaan nähden. 

Jos melan varsi on kallellaan, lauta kääntyy vedon aikana. Tähän ilmiöön perustuu myös laudan kääntäminen. Se onnistuu parhaiten melomalla puolikaaria laudan sivussa. 

Jotta melonta on taloudellista, SUP-melan lapa tulee upottaa joka vedolla kokonaan veteen eikä vetoa saa päästää pitkäksi eli omien jalkojen taakse. Suoraselkäistä käsillä melomista tulee välttää ja antaa työ suosiolla kropan suurille lihaksille. Harjoittelu ja kokemus tekevät aloitelijasta kisällin tässäkin lajissa.

6. Uusi lelu vai uusi harrastus?

Sup-lautailu on siinä mielessä helppoa, että laudalla pysymiseen ja sen liikutteluun mökkirannassa ei vaadita pitkiä opintoja. Haastavaksi laji muuttuu aika pian, jos laudalla haluaa päästä määränpäähän myös tuulisena päivänä. 

Ennen sup-laudan hankintapäätöstä kannattaakin miettiä, rajoittuuko sen käyttö vuoden muutamiin hellepäiviin vai onko elämässä tilaa uudelle kesäkauden liikuntamuodolle. Laadukas sup-lauta on hintansa väärti vain jälkimmäisessä tapauksessa.