Eijan kodissa on rosoa ja särmää

Kurikan Miedon kylässä keskellä laakeaa peltomaisemaa seisoo talo. Se on rakennettu vuonna 1928.

Kymmenien vuosien ajan talossa, Jarmo Pöyryn lapsuudenkodissa, toimi pieni kyläkauppa. Jarmo muistaa vielä hyvin kotinsa tunnelman 1960-luvulla.

– Mummu ja pappa asuivat yläkerrassa, ja isä, äiti ja me kolme lasta asuimme alakerrassa. Äiti hoiti puotia, isä karjaa.

Vaihdantatalous oli voimissaan. Jarmo kertoo, miten kyläläiset toivat äidille kananmunia ja saivat vaihdossa vetoketjun. Joskus aamuöisin kauppaan saattoi tulla tansseista palaavia naapureita vonkaamaan keskikaljaa.

Kaupanpito lopetettiin vuonna 1978, mutta puoti on edelleen vahvasti läsnä kodissa. Talon varastoissa oli valtavasti käyttökelpoista tavaraa, jota on nyt ripoteltu ympäri taloa.

Heloja ja hiusrasvaa

Jarmo palasi lapsuudenkotiinsa Kankaanpäästä 12 vuotta sitten. Mukana muutti vaimo Eija.

– Olimme päättäneet muuttaa Kurikkaan, kunhan viimeinenkin lapsi lähtee kotoa. Minulla on kaksi lasta, Jarmolla kolme. Lastenlapsia on yhteensä kahdeksan, Eija kertoo.

Pöyryt tapasivat kolmekymppisinä, ja 20-vuotishääpäivää vietettiin viime vuonna. Silloin Eija sai lahjaksi uudet pönttöuunit.

Puolitoistakerroksista tukevaa taloa on vuosien mittaan muutenkin muokattu mieleiseksi. Kaikki huoneet on käyty läpi yläkertaa lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä rakennettiin savipaja navetan päätyyn.

– Kun Eija tekee savitöitä, menen pajaan riiustelemaan ja kaffittelemaan, Jarmo kertoo.

Seuraavaksi remontoitiin keittiö, jonka kaapit saatiin Jarmon veljen vanhasta talosta. Kierrätysmateriaali on muutenkin ahkerassa käytössä.

Pöyryillä on muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa jopa leikkimielinen rakennusfirma Nuukarakentajat. Yhdessä suunnitellaan ja toteutetaan kaikkea kivaa ja vähän hulluakin.

– Nuukarakentajat syntyi vanhempieni kaupan valtavan jäämistön ansiosta. Mitään ei myyty eikä heitetty pois. Oli villoja, heloja, polkupyörän pinnoja, hevosen varusteita ja rakennuslevyjä, Jarmo kertoo.

Eija muistuttaa, että myös vetoketjuja, lankarullia ja virkkuukoukkuja oli hyvät varastot, samoin hiusrasvaa. Täysinäisiä, avaamattomia Suave-purkkeja on kuulemma vintillä yhä kasoittain.

Lavuaari, wc-istuin ja suihkukaappi tuotiin taloon Helsingistä, Eijan tyttären ja hänen miehensä ostamasta purkutalosta.

– Myös takkahuoneen tammiparketti on purettu Helsingissä ja ladottu täällä uudelleen, Eija kertoo.

Ruman ja kauniin rajamailla

Työuransa Eija teki Kankaanpään opistossa psykologian ja kädentaitoaineiden opettajana. Hän irtisanoutui työstä saadakseen aikaa omille projekteilleen, mutta edelleen hän opettaa luovan työn kursseilla.

Tekstiilitaide on Eijalle rakas harrastus. Hän jalostaa tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa kauniiksi kokonaisuuksiksi.

– Yhdistän kierrätyskankaisiin vaikkapa ruostuneita ruuveja, karkkipapereita ja suodatinpusseja. En pidä liian söpöstä vaan haluan lopputulokseen rosoisuutta.

Eija kuvailee töidensä liikkuvan ruman ja kauniin rajamailla.

– Jos seinätekstiiliin tulevassa pöytäliinassa on reikä, en peittele sitä vaan jopa korostan kirjomalla.

Kihelmöintiä lasikuistilla

Ulkopuolisen silmin katsottuna Pöyryjen koti on täynnä kekseliäitä taideteoksia.

Eija kiittää, että Jarmo on tottunut vaimonsa tyyliin ja löytää jo hänelle aarteita kirpputoreilta.

– Jarmo voi jopa kommentoida jotain työtä ja sanoo vaikkapa ’onpa mielenkiintoisesti yhdistetty kahta materiaalia’, Eija nauraa.

Talossa on siellä täällä viehättäviä asetelmia, joita Eija vaihtelee aika ajoin. Asetelma syntyy esimerkiksi muutamasta peltisestä silmälasikotelosta, rykelmästä reikäkauhoja tai parista kauniista puurasiasta.

– Täällä riittää katseltavaa kaikille, ja lapsenlapset tykkäävät paukutella silmälasikoteloita. Taavi, 8, oli sanonut muutama vuosi sitten synttäreillä, ettei karamellipapereita saa panna roskiin, sillä Eija-mummo kutoo niistä villapaitoja.

Pari vuotta sitten valmistui pitkäaikainen haave, 1930- ja 1970-luvun ikkunoista koottu lasikuisti.

– Rentoudun siellä esimerkiksi leikkaamalla matonkuteita. Nautin verannalla olosta niin paljon, että se tuntuu fyysisesti, pienenä kihelmöintinä ihossa, Eija sanoo.