Eija ja Jarmo Pöyryn koti Kurikassa sijaitsee entisessä sekatavarakaupassa. Talo on täynnä Eijan kiehtovaa käsityötaidetta ja kaupan jännittävää jäämistöä.

Kurikan Miedon kylässä keskellä laakeaa peltomaisemaa seisoo talo. Se on rakennettu vuonna 1928.

Kymmenien vuosien ajan talossa, Jarmo Pöyryn lapsuudenkodissa, toimi pieni kyläkauppa. Jarmo muistaa vielä hyvin kotinsa tunnelman 1960-luvulla.

– Mummu ja pappa asuivat yläkerrassa, ja isä, äiti ja me kolme lasta asuimme alakerrassa. Äiti hoiti puotia, isä karjaa.

Vaihdantatalous oli voimissaan. Jarmo kertoo, miten kyläläiset toivat äidille kananmunia ja saivat vaihdossa vetoketjun. Joskus aamuöisin kauppaan saattoi tulla tansseista palaavia naapureita vonkaamaan keskikaljaa.

Kaupanpito lopetettiin vuonna 1978, mutta puoti on edelleen vahvasti läsnä kodissa. Talon varastoissa oli valtavasti käyttökelpoista tavaraa, jota on nyt ripoteltu ympäri taloa.

Heloja ja hiusrasvaa

Jarmo palasi lapsuudenkotiinsa Kankaanpäästä 12 vuotta sitten. Mukana muutti vaimo Eija.

– Olimme päättäneet muuttaa Kurikkaan, kunhan viimeinenkin lapsi lähtee kotoa. Minulla on kaksi lasta, Jarmolla kolme. Lastenlapsia on yhteensä kahdeksan, Eija kertoo.

Pöyryt tapasivat kolmekymppisinä, ja 20-vuotishääpäivää vietettiin viime vuonna. Silloin Eija sai lahjaksi uudet pönttöuunit.

Puolitoistakerroksista tukevaa taloa on vuosien mittaan muutenkin muokattu mieleiseksi. Kaikki huoneet on käyty läpi yläkertaa lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä rakennettiin savipaja navetan päätyyn.

– Kun Eija tekee savitöitä, menen pajaan riiustelemaan ja kaffittelemaan, Jarmo kertoo.

Seuraavaksi remontoitiin keittiö, jonka kaapit saatiin Jarmon veljen vanhasta talosta. Kierrätysmateriaali on muutenkin ahkerassa käytössä.

Pöyryillä on muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa jopa leikkimielinen rakennusfirma Nuukarakentajat. Yhdessä suunnitellaan ja toteutetaan kaikkea kivaa ja vähän hulluakin.

– Nuukarakentajat syntyi vanhempieni kaupan valtavan jäämistön ansiosta. Mitään ei myyty eikä heitetty pois. Oli villoja, heloja, polkupyörän pinnoja, hevosen varusteita ja rakennuslevyjä, Jarmo kertoo.

Eija muistuttaa, että myös vetoketjuja, lankarullia ja virkkuukoukkuja oli hyvät varastot, samoin hiusrasvaa. Täysinäisiä, avaamattomia Suave-purkkeja on kuulemma vintillä yhä kasoittain.

Lavuaari, wc-istuin ja suihkukaappi tuotiin taloon Helsingistä, Eijan tyttären ja hänen miehensä ostamasta purkutalosta.

– Myös takkahuoneen tammiparketti on purettu Helsingissä ja ladottu täällä uudelleen, Eija kertoo.

Ruman ja kauniin rajamailla

 

Työuransa Eija teki Kankaanpään opistossa psykologian ja kädentaitoaineiden opettajana. Hän irtisanoutui työstä saadakseen aikaa omille projekteilleen, mutta edelleen hän opettaa luovan työn kursseilla.

Tekstiilitaide on Eijalle rakas harrastus. Hän jalostaa tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa kauniiksi kokonaisuuksiksi.

– Yhdistän kierrätyskankaisiin vaikkapa ruostuneita ruuveja, karkkipapereita ja suodatinpusseja. En pidä liian söpöstä vaan haluan lopputulokseen rosoisuutta.

Eija kuvailee töidensä liikkuvan ruman ja kauniin rajamailla.

– Jos seinätekstiiliin tulevassa pöytäliinassa on reikä, en peittele sitä vaan jopa korostan kirjomalla.

Kihelmöintiä lasikuistilla

Ulkopuolisen silmin katsottuna Pöyryjen koti on täynnä kekseliäitä taideteoksia.

Eija kiittää, että Jarmo on tottunut vaimonsa tyyliin ja löytää jo hänelle aarteita kirpputoreilta.

– Jarmo voi jopa kommentoida jotain työtä ja sanoo vaikkapa ’onpa mielenkiintoisesti yhdistetty kahta materiaalia’, Eija nauraa.

Talossa on siellä täällä viehättäviä asetelmia, joita Eija vaihtelee aika ajoin. Asetelma syntyy esimerkiksi muutamasta peltisestä silmälasikotelosta, rykelmästä reikäkauhoja tai parista kauniista puurasiasta.

– Täällä riittää katseltavaa kaikille, ja lapsenlapset tykkäävät paukutella silmälasikoteloita. Taavi, 8, oli sanonut muutama vuosi sitten synttäreillä, ettei karamellipapereita saa panna roskiin, sillä Eija-mummo kutoo niistä villapaitoja.

Pari vuotta sitten valmistui pitkäaikainen haave, 1930- ja 1970-luvun ikkunoista koottu lasikuisti.

– Rentoudun siellä esimerkiksi leikkaamalla matonkuteita. Nautin verannalla olosta niin paljon, että se tuntuu fyysisesti, pienenä kihelmöintinä ihossa, Eija sanoo.

Kaija Rosman, 66, koti on hulppea asunto Suomenlahden rannalla. Lämmin ruoka tuolee pöytään ja siivouksesta huolehditaan. Uima-allaskin on. Tämä on senioriasunto.

Talvimyrsky jyllää ikkunoiden takana,mutta näkymä on kaunis. Aina. Jäänmurtaja Voima käy rannassa vuoropuhelua ulkoministeriön linnan kanssa, horisontissa siintää kappale vanhinta Helsinkiä.

Omalla tavallaan tässä avarassa maisemassa kiteytyy Kaija Rosman,66, kummankin lapsuuskodin henki. Talvet hän asui jämptin äitinsä kanssa lähistöllä, Helsingin Kruununhaassa, kesät taiteilijaisän luona Virolahdella, meren äärellä.

– Lapsena hävetti se vanhempien avioero, mutta kumpikin kasvualusta oli antoisa, itsenäisyyteen ja omaperäisyyteen kannustava.

Omaperäisyyttä heijastelee myös Kaijan vuosi sitten valitsema asumismuoto: yksiö palvelutalossa. Siitä piittaamatta, että jokunen tuttu on ratkaisusta kuullessaan kohotellut kulmiaan: "Miten sä nyt semmoiseen olet mennyt, aktiivinen ihminen."

Osaltaan juuri siksi. Palvelukodin yksiö on mainio tukikohta toimeliaalle sinkulle, jonka kesäkoti on Perniössä, entisessä apupapin talossa.

– Muina vuodenaikoina sydän kaipaa kaupunkiin.Täällä asuessa olen myös lähempänä ainoaa poikaani.

Sukuperinteitä tähän Kukkasrahaston palvelukotiin liittyy siinäkin mielessä, että Kaijan äiti Mirjami asui ja viihtyi talossa vuosia sitten.

– Aika liikuttavaa, että äidin taannoin perustama runopiiri on edelleen toiminnassa.

Niin monta osoitetta

Elämänsä varrella Kaija on ehtinyt asua monessa osoitteessa, isoissa asunnoissa. Näin pientä kotia hänellä ei ole ollut koskaan.

– Koen tämän henkilökohtaisena edistyksenä – modernina ratkaisuna. Jo se, että olen joutunut miettimään, mitä tavaroita todella tarvitsen. Mistä syntyy kodin henki. Mistä kaikesta voin luopua. Se on ollut yhtä aikaa raskasta ja puhdistavaa.

Edellisen asukkaan jäljiltä yksiön seinillä oli dominoivat raitatapetit. Kaijan käsittelyssä asunto koki täydellisen valkopesun. Muutenkaan hän ei ole tyyliltään mikään pipertäjä.

Levollisen askeettisuuden vastapainoksi Kaijan asumismuotoon liittyy ripaus luksusta.

Kukkasrahaston palvelukodissa yksiön vuokraan sisältyy täysihoito eli ateriat ja siivous.

Alakerrasta löytyy pyykkitupa.

– Ruuanlaitto ja kaupoissa juokseminen eivät ole koskaan olleet minulle mieluisia asioita, joten olen luopunut näistä arkirutiineista ilolla. Senkin vuoksi, että täällä tarjottavat ateriat ovat maukasta kotiruokaa.

– Aamiaiselle menen tosin aika harvoin. Mieluummin keitän kahvin minikeittiössäni ja heräilen uuteen päivään omissa oloissani, yhtä jalkaa koirieni Vilin ja Jedin kanssa.

– Puolen päivän aikaan onkin jo mukava istahtaa muiden asukkaiden seuraan ruokasaliin, jossa lounas tarjoillaan pöytiin.

Yksi palvelukodin hyviä puolia on yhteisöllisyys, mutta myös se, että voi itse päättää, minkä verran osallistuu harrastuspiireihin ja muihin rientoihin.

Yhteisistä tiloista suosituimpia ovat joka ilmansuuntaan aukeavat terassit, joissa moni asukas on järjestänyt juhliaan. Kihlajaisetkin talossa on vietetty.

Yksi pitkäaikaisimmista asukkaista Anni Pelin, 90, löysi palvelukodista miesystävän. Onnellisia yhteisiä vuosia sulhasen kanssa ehti kertyä kahdeksan.

Anni ja Kaija edustavat eri sukupolvia, mutta kyllä näitä sielunsiskoja yhdistää moni muukin asia kuin kädentaidot.

Suhde rahaan muuttui

Kaija Rosma on tehnyt näyttävän uran muotitoimittajana ja kuvataiteilijana. Akvarellit ja liidut ovat yhä käytössä päivittäin. Parhaillaan Kaija on käynnistelemässä kuvataidepiiriä yhdessä samassa talossa asuvan ystävänsä, tietokirjailija Pirkko Vekkelin kanssa.

Pirkko kiinnostui talosta lehtiartikkelin perusteella. Hän on ratkaisuunsa päivä päivältä tyytyväisempi.

– Jos olisin avioeron jälkeen ostanut itselleni oman asunnon, rahani olisivat riittäneet johonkin lähiössä sijaitsevaan boksiin. Mutta ikäni kantakaupungissa asuneena halusin palavasti jäädä tänne. Aikuiset lapseni asuvat pitkin maailmaa, ja hekin olivat tyytyväisiä, että äiti osti itselleen täysihoidon loppuelämäksi, Pirkko kiteyttää.

Kaijakin on miettinyt muuttunutta suhdettaan rahaan.

– Vaatteita hankin harvakseltaan, koska panostan laatuun. Matkailukaan ei suuremminkiinnosta, koska kärsin lentopelosta. Oikeastaan ainut, mihin tuhlaan, ovat akvarellipaperit. Niitä ostaessa en kysy hintaa, hän naurahtaa.

Hissi hurauttaa Kaijan ja koirat katutasoon. Heti ulko-oven kupeessa on ruokakauppa, ja oven edessä, Merisotilaantorilla, seisoo ratikka, joka veisi muutamassa minuutissa ydinkeskustaan. Mutta Kaija kietaisee huivin tiukemmalle ja suuntaa lemmikkeineen kohti vaahtopäänä aaltoilevaa merenrantaa.

Suomenlinnan majakan välkkeessä koko maisema on kuin vesiväreillä maalattu.

Yhteisöllisyys?

Yksiö rannalla ja täyshoito – tämäkö muka seniorikoti?

Tässäkin jutussa korostetaan yhteisöllisyyttä, ettei tartte olla yksin, jos ei halua. Mutta kun se ei vaan mene niin, että erilaisten ihmisten luonne muuttuisi vaan siksi, että ikää kerttyy! Oon lukenu sellaisiakin juttuja näistä palvelutaloista, että on riitoja ja juoruilua selän takana ihan vaan siksi kun ihmiset ovat niin erilaisia. Niin että ei se oikeesti ole pelkkää auvoa senioritaloissa asuminen. Toisekseen ihmettelen, että onks 66-vuotias seniori, varsinkaan tällainen menevän tuntuinen...
Lue kommentti

Pakolaiset sopeutuivat Nauvon pikkukylään, samoin kyläläiset heihin. Eläkeläiset ja muut vapaaehtoiset nostettiin kaikkien eurooppalaisten esikuvaksi.

Nauvolaisen tilan pihassa Azaldeen Kadhem, 33, ja parikymppiset veljekset Ahmed ja Fars Alawy pystyttävät aitaa. Tilan isäntä Kaj Nyreen, 80, on auttanut miehet alkuun ja rakentaa mukana. Lampaat pitää saada pysymään pihassa.

Työ sujuu yhteisymmärryksessä. Kajn puoliso Mona Hemmer, 79, kaitsee Azaldeenin 2,5-vuotiasta tytärtä. Lapsi kikattaa rantakalliolla.

– Tämä on kuin taivas, Ahmed toteaa leveästi hymyillen.

Miehillä on takanaan pitkä matka Irakin Bagdadista Nauvoon, linnuntietä 3410 kilometriä, kolme kertaa Suomen pituus.

Vuodessa ulkomaalaiset ovat kotiutuneet saaristoon. Kiitos siitä kuuluu Kajn ja Monan kaltaisille nauvolaisille: he ovat avanneet turvapaikanhakijoille kylänsä, kotinsa ja sydämensä. Pakolaisten sopeutuminen kylään on menestystarina.

Ahmed, Azaldeen ja Fars pitävät talkoista.
Ahmed, Azaldeen ja Fars pitävät talkoista.

Kaj opastaa Azaldeenia ja Farsia rakennushommissa.
Kaj opastaa Azaldeenia ja Farsia rakennushommissa.

Päivää, hei, mitä kuuluu?

Nauvon 1500 asukkaan kylä kuuluu Paraisten kaupunkiin. Muutaman sadan metrin mittaisen keskuskadun varrella sijaitsevat Seo ja Sale, antiikkiliike ja komea kirkko.

Kesällä turistit ja mökkeilijät tuovat elämää Turun saaristoon. Ravintolat ovat täynnä, ja vierasvenesatamassa kuhisee. Syksyllä Nauvo hiljenee.

Viime syyskuussa Punaisen Ristin Turunmaan piiri avasi kylään hätämajoitustilat. Pakolaisten tulo Suomeen oli suurimmillaan ja vielä uutta. Myös Nauvossa oli ennakkoluuloja.

– Osa vanhemmista pelkäsi teini-ikäisten tytärten turvallisuuden vuoksi. Eniten levottomuutta herätti ajatus kylän täyttymisestä nuorilla, toimettomilla miehillä, kertoo hätämajoituksen johtajana työskennellyt Sirkku Koskinen.

Pakolaisten saavuttua piti ensin koota majapaikkaan sängyt. Sen tulivat tekemään vapaaehtoiset. Suurin osa heistä oli eläkeläisiä, ja osalla oli taustaa sotalapsena tai evakkona.

– Heillä ei ollut yhteistä kieltä tulijoiden kanssa, mutta läsnäololla voi viestiä toisen olevan tervetullut, Sirkku Koskinen sanoo.

Nauvoon tuli perheitä Irakista ja Afganistanista. Tyhjillään olleen entisen hotellin 99 asukkaasta yli puolet oli lapsia.

Pikkukylässä turvapaikanhakijoista tuli heti osa arkea. Majoitustila sijaitsi keskustassa, ja pakolaisia näki kadulla.

"Yleinen asenne pakolaisia kohtaan muuttui nopeasti myönteiseksi. Saaristossa ihmiset ovat avoimia."

Elekieli on hyvä apuväline. Mona ja Ahmed juttelevat tilan eläimistä.
Elekieli on hyvä apuväline. Mona ja Ahmed juttelevat tilan eläimistä.

Pakolaislapset tervehtivät kyläläisiä vasta opituilla suomen kielen sanoilla ja lähtivät rohkeasti koiranulkoiluttajien matkaan.

Lasten suuri määrä lisäsi auttamishaluja. Ensimmäiset vapaaehtoiset houkuttelivat mukaan uusia, myönteiset kokemukset kuultiin puskaradiosta.

– Saaristossa ihmiset ovat avoimia ja lähestyvät helposti uusia ihmisiä. Yleinen asenne pakolaisia kohtaan muuttui nopeasti myönteiseksi ja loi pohjaa hyville kohtaamisille, Sirkku Koskinen sanoo.

Kun arki sujui, ennakkoluulot taittuivat. Sirkku Koskinen uskoo vapaaehtoistyön toimineen, koska kanssakäyminen oli mutkatonta. Siihen oli helppo tulla mukaan.

Naiset saunaan, miehet palloilemaan

Lammastilan Mona ja Kaj olivat mukana auttamassa alusta alkaen. Kulttuuriyhdistyksen aktiivijäsenet ovat toimeliaita eläkeläisiä.

Työelämässä Mona oli Akavan kansainvälisten asioiden sihteeri ja Kaj biodynaamisen viljelyn edelläkävijä Suomessa.

Molemmat tiedostivat jo nuorena, miten ahtaalle sota ajaa ihmiset. Heidät molemmat lähetettiin sota-aikana Ruotsiin tuttavaperheiden luo. Vanhemmat uskoivat heidän olevan siellä turvassa.

– Olin 7-vuotias koululainen. Se ei ollut traumaattista minulle, mutta myöhemmin olen miettinyt, miten kova päätös se oli vanhemmilleni. Yhä sota rikkoo perheitä, Mona miettii.

Ahmed Alawy on kotiutunut Nauvoon.
Ahmed Alawy on kotiutunut Nauvoon.

Pakolaisten saavuttua hänestä tuntui tärkeältä tutustua tulokkaisiin. Tuttaviensa kanssa hän alkoi järjestää epävirallista tutustumistilaisuutta hätämajoitustilan kokoushuoneeseen.

Tarjottavana oli kahvia ja pullaa. Seinät pullistelivat: pakolaisista jokainen ja nauvolaisista moni tuli paikalle. Tunnelma oli aluksi jäykkä, sillä kaikkia jännitti. Yhteinen kieli puuttui.

Moni kutsui turvapaikanhakijoita kotiinsa. Eräs rouva vei naiset säännöllisesti saunaan.

Lastentarhanopettaja keksi alkaa laulattaa lapsia, ja eräs irakilaisäiti vastasi laulattamalla irakilaislapsia. Keskustelukin saatiin käyntiin hakukone Googlen kääntäjän avulla.

– Tulimme jäykkinä sisään, mutta lopuksi jo halasimme. Siitä kaikki alkoi.

Nauvoon muodostui vilkas vapaaehtoisten rinki, jossa oli parhaimmillaan mukana 50 ihmistä. Lapsiperheet osallistuivat illalla ja eläkeläiset pitkin päivää.

Pakolaisille hankittiin talvivaatteita ja houkuteltiin harrastamaan: jalkapalloa, jumppaa, taidekerhoa ja kutomista. Nauvolaisten mielestä oli tärkeä saada pakolaiset harrastuksiin nauvolaisten kanssa eikä vain omissa porukoissa.

Kun tuttavuudet syvenivät, moni kutsui turvapaikanhakijoita kotiinsa. Eräs rouva vei naiset säännöllisesti saunaan. Naisten kesken vapauduttiin ja löylyjen jälkeen laulettiin.

Mona ja Kaj kutsuivat kotiinsa 28 ihmistä pääsiäisaterialle. Nyt aitatalkoissa käydään välillä syömässä Monan valmistamaa lasagnea.

Talkoissa syödään välillä Monan ja Kajn kotona.
Talkoissa syödään välillä Monan ja Kajn kotona.

Brittien kehuma vastaanotto

Arvostettu brittiläinen sanomalehti Guardian teki reportaasin pakolaisten vastaanotosta Nauvossa ja piti sitä esimerkillisenä koko Euroopassa. Myös Suomessa Nauvon vastaanottomalli sai paljon myönteistä huomiota.

Nauvolaiset ovat huomiosta hyvillään mutta yllättyneitä. Heidän mukaansa kotouttamista ei juuri suunniteltu.

– Pakolaiset otettiin osaksi arkea, ja kaikki tapahtui omalla painollaan. Monesti kohdattiin sattumalta kadulla, hymyiltiin ja vaihdettiin kuulumisia, Kaj pohtii.

"Avustustyössä kaikki ovat samanarvoisia. Pakolaiset eivät vain saaneet apua, vaan myös antoivat sitä."

Punaisen Ristin Sirkku Koskinen korostaa vapaaehtoistyön merkitystä pakolaisten sopeutumisessa. Palkatonta työtä tekivät nauvolaisten lisäksi myös turvapaikanhakijat. Heille etsittiin harjoittelupaikkoja kaupasta, pankista ja vanhustenkodista jo syksyllä. Seurakunta ja kaupunki kutsuivat heitä kunnossapitotalkoisiin.

– Auttaminen tuo hyvän mielen ja sitoo ihmiset yhteisöön. Pakolaiset saivat tekemisen kautta tärkeän tunteen osallisuudesta. He eivät vain saaneet apua vaan myös antoivat sitä. Avustustyössä kaikki ovat samanarvoisia, Sirkku Koskinen kertoo.

Eeva käy turvapaikanhakijoiden kanssa kaupassa. Samalla voi opastaa tuotteiden valinnassa.
Eeva käy turvapaikanhakijoiden kanssa kaupassa. Samalla voi opastaa tuotteiden valinnassa.

Myös Eevan tytär Miriam auttaa pakolaisten leivontapäivänä.
Myös Eevan tytär Miriam auttaa pakolaisten leivontapäivänä.

Vapaaehtoistyö lisäsi nauvolaisten yhteisöllisyyttä ja loi uudenlaista ylpeyttä kotikunnasta.

Punainen Risti järjesti kurssin, jonka aikana sai tietoa pakolaisuudesta ja kulttuurieroista sekä evästystä sota-alueilta tulevien kohtaamiseen. Muutoin auttajilla oli vapaat kädet. Ideat tulivat heiltä, ei Punaisen Ristin työntekijöiltä.

– Me työntekijät vastasimme hätämajoituksen arjen sujumisesta ja virkamiesyhteistyöstä. Vapaaehtoiset auttoivat majoitustilan ulkopuolella ja olivat enemmän ystäviä. Teimme työtä tiiminä, Sirkku Koskinen sanoo.

Lammasaitaa pystyttävä Ahmed löysi jo syksyllä harjoittelupaikan ravintolasta. Kielitaito ja tuttavaverkosto karttuivat, ja kesäksi ravintolasta järjestyi oikea työpaikka. Irakissa hän opiskeli insinööriksi, mutta uranvaihdos oli hänestä piristävä.

Odotus kestää noin vuoden

Seurakuntakodin keittiössä leivotaan joukolla joka tiistai. Kielet sorisevat, ihana tuoksu leijuu ilmassa.

Diakoni, neljän aikuisen lapsen äiti Eeva Granström on keittiön sydän. Pöllyävät jauhot ja jaloissa pyörivät lapset eivät saa häntä hermostumaan.

– Opimme täällä puolin ja toisin ja meillä on hauskaa, hän sanoo.

Ostokset tehdään yhdessä, diakoni neuvoo tuotteiden valinnassa. Herkut tarjoillaan kaikille avoimessa kahvitilaisuudessa.

Seurakuntakodissa Jennat, Noor ja Abeer seuraavat Eevan liikkeitä.
Seurakuntakodissa Jennat, Noor ja Abeer seuraavat Eevan liikkeitä.

Ibrahimin aika tulee välillä pitkäksi. Hän käy kuntosalilla ja opiskelee suomea. Tytär Jennat vartioi jauhopussia.
Ibrahimin aika tulee välillä pitkäksi. Hän käy kuntosalilla ja opiskelee suomea. Tytär Jennat vartioi jauhopussia.

Kolmekymppinen Abeer Aldleme kuorii appelsiinia. Hän tulee mielellään keittiölle, yhdessä on mukava puuhata. Hätämajoitustiloissa ei voi laittaa ruokaa.

Abeerin aviomies Ibrahim vatkaa kuohkeaa vaahtoa kananmunista. Irakissa hän ajoi linja-autoa ja teki työtä rakennuksilla. Työtä, mitä tahansa, hän toivoo nytkin.

Vaikeuksista huolimatta turvapaikanhakijoissa näkyy ilo. Kanssakäymisessa on lämpöä, joka monien suomalaisten väliltä puuttuu.

Perhe on muiden Nauvon turvapaikanhakijoiden tavoin odottanut kutsua Maahanmuuttoviraston haastatteluun kahdeksan kuukautta. Sen jälkeen saa vielä odottaa päätöstä turvapaikasta.

Tulevaa on vaikea suunnitella, mutta perhe toivoo tulevaisuuden odottavan kotoisaksi käyneessä Nauvossa. Tyttäret, 7- ja 8-vuotiaat Jennat ja Noor ovat saaneet ystäviä ja pyöräilevät pitkin kylää.

Myös Ibrahimin veli, 17-vuotias Anmar asuu perheen kanssa, sillä irakilaiset suvut pitävät tiiviisti yhtä. Kova huoli yhä Irakissa olevista sukulaisista varjostaa pakolaisten uutta elämää.

Vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta turvapaikanhakijoissa näkyy iloa. Sitä diakoni Eeva kertoo ihailevansa. Kanssakäymisessä on lämpöä, joka monien suomalaisten väliltä puuttuu.

– Pakolaiset ovat kiinnostuneita kulttuuristamme. He ovat muslimeja mutta tulevat tutustumaan jopa jumalanpalvelukseen, Eeva sanoo.

Hän arvelee molemminpuolisen kunnioituksen olevan sujuvan yhteiselon salaisuus.

Seurakuntatalolla tarjoillaan kansainvälisiä herkkuja, kuten irakilaisia mantelipikkuleipiä.
Seurakuntatalolla tarjoillaan kansainvälisiä herkkuja, kuten irakilaisia mantelipikkuleipiä.

Abeer ja Ibrahim Aldleme lapsineen ovat kotiutuneet pikkukylään.
Abeer ja Ibrahim Aldleme lapsineen ovat kotiutuneet pikkukylään.

Turvallisen elämän eväät

Kahvila avautuu. Pöytään katetaan suomalaisittain mokkapaloja, irakilaisittain mantelikeksejä ja appelsiinikakkua.

Raili Svahnström kiittelee eksoottista makua. Eläkeyhdistyksen puheenjohtajalle pakolaisten tukeminen oli itsestään selvää.

–Perheeni joutui evakkoon, kun olin lapsi. Kun on itse joutunut jättämään kotiseudun, samassa tilanteessa olevia ymmärtää, Raili sanoo.

Hän on ollut mukana vapaaehtoisena alusta alkaen, kokoamassa sänkyjä. Viereisessä pöydässä vitsaillaan arabiaksi. Railiakin hymyilyttää. Karjalainen mielenlaatu on yhtä lailla iloon taipuva.

– Vanhempani suhtautuivat myönteisesti elämään. He olivat toiveikkaita, vaikka tietty kaipaus heihin jäi. Todellinen koti oli aina rajan takana. En tiedä, miten synkkämielinen olisi selviytynyt.

Nauvolaiset toivovat pakolaisista pysyviä asukkaita. Kun hätämajoitus suljettiin, vapaaehtoiset hankkivat perheille asuntoja.

Raili kertoo, että työ turvapaikanhakijoiden kanssa on antanut hänelle paljon. Toinen kulttuuri on tullut tutuksi, ja iltamien eksoottiset esiintymiset ovat jääneet mieleen.

Moni Nauvossa toivoo pakolaisista pysyviä asukkaita. Kun hätämajoitus keväällä suljettiin, vapaaehtoiset hankkivat viidelle perheelle asunnon.

Lammastilan Mona tietää monen olevan vain läpikulkumatkalla. Tärkein on silti tehty: sotaa pakeneville ihmisille on annettu turvapaikka toipumiseen. Lämmin vastaanotto kantaa pitkään.

Suurin onni on ollut seurata lapsia. Mona muistaa tytön, joka tullessaan takertui peloissaan vanhempiinsa. Nyt tyttö käy puistossa muiden lasten kanssa ja luottaa ihmisiin.

Tyttöä katsoessaan Mona tietää olleensa osallisena jossakin merkityksellisessä.

Mona Hemmer on iloinnut nähdessään lasten turvallisuudentunteen palaavan. Nauvon turvapaikanhakijat ovat pääasiassa lapsiperheitä.
Mona Hemmer on iloinnut nähdessään lasten turvallisuudentunteen palaavan. Nauvon turvapaikanhakijat ovat pääasiassa lapsiperheitä.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 15/2016.

-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Nauvolaiset avasivat ovensa pakolaisille: "Suurin onni on seurata lapsia"

vieras kirjoitti: -valone-Käyttäjä698 kirjoitti: Miksi ihmiset eivät saisi vapaasti kulkea, hakea hyvän elämän sieltä mistä haluavat? Toki oletamme ja odotamme heidän oppivan pian kielemme ja elättävän itse itsensä ja perheensä samassa suhteessa kuin muut Suomenmaan kansalaiset. Minusta tuo olisi vähimmäisvaatimus. Äläs ny, Turussakin oli taivaan portit seljällään. Joten "kulkemiseen" saa jo apua. Empä taida käsittää mitä tuolla tarkoitat! Kirjakielestä ja useimmista sanoista voisi olla apua.
Lue kommentti