Suomalaiset ovat kesämökkikansaa, mutta myös venäläiset, ruotsalaiset ja virolaiset rentoutuvat loma-asunnoillaan. Katso kuvat kolmen eri maan mökeistä!

Viipuri, Venäjä

Pietarilaisen Natalia Petrovnan, 80, pikku mökki Viipurin lähellä Gvardeiskojessa on oikeastaan luvaton. Se rakennettiin 50 vuotta sitten sukulaisen vuokramökin viereen.

Andrei Polirovnov, 51, vietti rakkaalla Gvardeiskojen mökillä kaikki lapsuuden kesät. Se on pieni kylä Viipurin lähellä Bolshoje lesnoje -järven rannalla. Vaatimaton mökki rakennettiin hänen syntymävuonnaan sukulaisen talon viereen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Neuvostoaikana kaikki mökit olivat tämmöisiä kuin meillä, Andrei kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vanhat ihmiset kutsuivat tätä Karisalmeksi. Minulla on täältä ihanat lapsuusmuistot. Leikittiin, uitiin, käytiin marjassa ja kävin kalassa isän kanssa. Vanhempani olivat töissä, ja kesäisin olin täällä baabushkan kanssa. Vanhemmat tulivat viikonloppuisin ja odotin sitä kovasti. He toivat tullessaan ruokaa ja herkkuja.

Isä kuoli 20 vuotta sitten, mutta äiti Natalia Petrovna viettää mökillä 2,5 kuukautta.

– Vaikka 50 vuotta on kulunut, mökin merkitys on henkisesti sama. Vaikka olisin Espanjassa lomalla, saatan kaivata tänne.

Kun Neuvostoliitto hajosi, alkoi asuntojen yksityistäminen. Andrei harmittelee, että silloin olisi pitänyt ostaa tämä mökki.

– Rikas perhe osti vanhan talon ja rakensi siihen uuden hienon talon ja korkeat kolmen metrin aidat ympärille. Ketään ei kiinnostanut tämä pieni mökki. Se on ollut 25 vuotta ilman lupaa tässä.

Periaatteessa naapurit voisivat ajaa Natalian mökin kaivinkoneella nurin, mutta sitä he eivät ole tehneet.  Päinvastoin. Natalia saa juomaveden naapurin porakaivosta.

– Perhe käy mökillä vain kuusi kertaa vuodessa. Äitini on luonut hyvät suhteet naapurissa hääriviin rakennusmiehiin. Heiltä jää usein maalia tai kattopeltiä, ja ruokapalkalla he ovat korjanneet meidänkin vaatimatonta mökkiämme. Pari vuotta sitten he tekivät jopa uuden katon jämämateriaalista.

– Lapseni käyvät täällä mielellään. Noora, 25, asuu Kuopiossa ja hän oli lapsena täällä paljon. Yrittää vieläkin käydä joka kesä täällä mutta lyhyen aikaa. Pienempi tyttö Aleksandra, 6, käy mielellään täällä, mutta häntä ei voi jättää yksin, koska äiti ei pysty enää hoitamaan. Yritän käydä täällä usein auttamassa äitiä, Andrei toteaa.

Andrein äiti saa olla mökillä raittiissa ilmassa ja levätä. Hän ei oikein pysty enää muuta tekemään, sillä jalat ovat huonossa kunnossa. Natalia kävelee vähän ja ui järvessä. 

– Ennen hän kävi sienessä ja marjassa. Sukulaisia ja tuttuja kyläläisiä käy juttelemassa täällä äidin kanssa. Hän saa olla koko päivän ulkona. Pietarissa hän ei jalkojensa takia pääse ollenkaan ulos, sillä äiti asuu neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa. Täällä äiti on tyytyväinen.


 

Kahvinkeittimen virkaa ajaa pieni levy. Natalia suodattaa kahvin harson läpi.

Natalian mökistä ei ole muita kuluja kuin sähkö. Eikä sekään kallista lystiä ole: koko kesäkauden sähkö maksaa 20 euroa.

– Niin kauan kuin äiti jaksaa, tuon hänet tänne. Täällä on pakko käydä hoitamassa paikkaa, joka on minulle hyvin tärkeä.

Andrein mielestä mökkielämä ei ole muuttunut 50 vuodessa. 

– Minulle tärkeitä ovat samat asiat, raikas ilma, metsä ja järvi. Olen vanhentunut, mutta sieluni on edelleen yhtä nuori.

Andrei tulee mökille Helsingistä tai Pietarista autolla. Silloin yleensä vähän väsyttää, ja äiti tekee heti ruokaa.

– Muutin 1990 Suomeen. Olen kirjoilla Suomessa, minulla on kaksoiskansalaisuus. Asun puolet ja puolet Suomessa ja Venäjällä.

 

Ystad, Ruotsi

Leo Larssonin, 26, kesämökki Ystadin Sandskogissa ei oikeastaan ole mökki lainkaan. Se on komea, vuonna 1910 rakennettu talviasuttava talo, jonka Leo osti kolme vuotta sitten. Talon edessä on kaunis hiekkaranta. takana mäntymetsää.

Leo pelaa ammatikseen käsipalloa IF Kristianstadin maalivahtina. Joukkue kuuluu Mestarien liigaan ja matkustaa ympäri Eurooppaa suurimman osan vuodesta. Kesät Leo rentoutuu mökillä, ja matkustaa sinne myös talviviikonloppuisin aina kun voi.

– Mökillä rentoudun, ajan nurmikkoa, vietän aikaa rannalla ja grillaan ystävien kanssa.

Leon lempipaikka mökillä on parveke, jossa hän syö aamupalaa ja ihailee merimaisemaa. 

Saunaa mökissä ei ole. Leo ihmettelee sitä itsekin: pelimatkoilla joukkueen pojat saunovat mielellään hotelleissa.

Sandskogin alueelle ei saa rakentaa yli 80 neliön taloa, mutta viisi yli satavuotiasta 160 neliön taloa saivat jäädä. Yksi niistä on Leon. Pikkurahalla sitä ei ostetu, hinta oli yli miljoona euroa. Leo aikoo muuttaa pysyvästi mökilleen käsipallouransa jälkeen. Silloin hän siirtyy isänsä maansiirtoalan yritykseen.

Hulppean talon naapurissa on kymmeniä uimakoppeja. Niiden edustalla istuu ryhmä eläkeläisiä, jotka tervehtivät innoissaan Leoa, Ystadin julkkista.

Eläkeläiset tulevat päiväksi rannalle, ja uimakoppiin mahtuvat puutarhatuolit ja grillausvälineet. Yöpyä niissä ei voi.

Muitakin julkkiksia seudulla on nähty. Kun Wallander-elokuvaa filmattiin englanniksi, brittinäyttelijä-ohjaaja Kenneth Branagan asui Leon talon naapurissa. 

– Kuvausryhmiä pyöri ympäri kaupunkia. Olen katsonut kaikki Wallanderit, meillehän ne ovat kuin dokumenttifilmejä. Kun ensimmäinen Wallander tehtiin, koko kaupunki meni elokuvateatteriin sitä katsomaan. 

 

Mehikoorma, Viro

Tuula ja Rainer Andersson löysivät kesämökkinsä Virosta vuonna 1993. Itse asiassa talo löytyi, mutta omistajaa ei.

– Etsimme eri puolilta Viroa. Tässä ihastuin savupiippuihin. Ne olivat jämerät ja hyvässä kunnossa. Silloin talokaan ei voi olla mahdoton, Rainer kertoo.

Talossa ei asuttu vakituisesti, joten Anderssonit laittoivat virolaisen lakimiesystävänsä avustuksella ilmoituksen paikalliseen lehteen. Omistaja löytyi ja kaupat tehtiin.

Vuosien saatossa talo on kokenut muodonmuutoksen. Rainer pitää itse rakentamisesta, mutta hän palkkasi myös pari paikallista miestä avukseen. Talon etuosaa laajennettiin ja pihan vanha sepän paja ja talli kunnostettiin.

Talokaupoissa entinen omistaja tutustutti Anderssonit talon ja koko Peipsinjärven rannalla sijaitsevan Mehikoorman kylän historiaan. Anderssonien talon olohuoneessa pidettiin Neuvosto-vallan aikaan kunnanhallituksen kokoukset. Talossa asunut kanttori sai niitä salakuuntelemalla tietää Siperiaan kyyditettävien nimet, jotka hän sitten hyppäsi keittön ikkunasta kertomaan kyläläisille.

Anderssonit ovat viihtyneet Virossa mainiosti, jopa niin, että heillä on toinenkin kiinteistö Viljandissa. Puuhaa on riittänyt aina. Viimeksi on uusittu keittiön lattia.

– Olemme pihan rakennuksiin kunnostaneet sen verran vierastilaa, että tänne on ollut helppo ystävien tulla, Tuula toteaa.

Muutenkin Anderssonien elämä on Virossa sosiaalista ja täynnä tekemistä. Kyläläisistä on vuosien varrella tullut ystäviä, samoin monista Virossa viihtyvistä suomalaisista.

– Meillä pitää aina olla ympärillä sopivasti ihmisiä ja näitä projekteja, Rainer hymähtää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla