Tamperelainen Hanna-Kaisa Hartala, 45, muutti uuteen kotiin. Sen parveke osoittautui oikeaksi keitaaksi. 

Minun paikkani on parvekkeemme paras. Tuolini on nurkassa, joka on juuri sopivasti suojassa auringolta.

Kuumina kesäiltapäivinä viileä betoniseinä tuntui mukavalta kylkeä vasten. Mieheni tietää jo, että minun paikalleni ei saa istua, mutta kissojemme kanssa joudun kilpailemaan reviiristä.

Mieheni tietää, ettei minun paikalleni saa istua.

Rakastan vanhanajan räsymattoja, ne pitävät jalat parvekkeella lämpiminä. Pilvettöminä iltoina otan parvekkeella kissan syliini ja villahuovan ympärilleni.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pimenevissä syysilloissa callunoiden ja hopealankojen varjot pitenevät. Luen mieluusti kynttilänvalossa nurkkani tuulensuojassa. Kun yö saapuu, suoraan edessäni taivaalla hohtaa Otavan tähdistö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yöllä edessäni hohtaa Otava.

Muutimme kaksi vuotta sitten opiskelijakaksioon mieheni opintojen perässä. Aloin sisustaa parveketta koronakevään aikana. Samalla perustin oman työni takia kotiimme järjestökoordinaattorin etätoimiston, ja mieheni teki opintojaan kotoa käsin.

Tilaa oli melko vähän. Työskentelyä ja vapaa-aikaa oli yllättävän vaikeaa erottaa toisistaan. Suuresta parvekkeestamme tuli minulle tärkeä paikka. Olen ennenkin laittanut parveketta, mutta nyt ryhdyin siihen ennennäkemättömällä ponnella.

Aloin laittaa parveketta ennennäkemättömällä ponnella.

Parveke on vapaa-ajan tila, jossa otan etäisyyttä työhöni ja tietokoneeseeni. Istuskelin parvekkeella jo maaliskuussa ja kävin ostamassa narsisseja ja orvokkeja kukkalaatikoihin heti kun niitä sai.

Vähitellen mielessäni kypsyi ajatus siitä, että parveke voisi olla pieni puutarha. Pelargoniat ja muratit tulivat ilmojen lämmetessä parvekkeelle.

Haaveilen ruusupavusta ja amppelimansikasta.

Kasvatan parvekkeella suurissa ruukuissa timjamia, rosmariinia ja sitruunamelissaa. Ne tuoksuvat hyvältä ja näyttävät kauniilta, ja käytän niitä mieluusti mausteena ruuissa.

Kirjoitan parvekkeella myös postikortteja tai päiväkirjaani. Ensi kesänä haluaisin istuttaa sinne ruusupapua ja ostaa suuren amppelimansikan.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 22/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla