Vain parasta piikkipalloille! Armin, 87, sydän sykkii siileille

Aurinko alkaa hiljalleen laskea Armi Mannisen puutarhaa reunustavien suurten tuijien taakse, lämmin kesäpäivä kääntyy illaksi. Puiden katveessa kasvavat vuohenputket kahisevat kevyesti, kun ensimmäinen Armin illallisvieras saapuu paikalle.

– Se on varmaankin Isla. Se jää ensin piiloon kuulostelemaan, onko tänne turvallista tulla, kun on vieraita ääniä. Kunhan se kuulee minut, se uskaltaa kyllä kohta näkyville, Armi kertoo.

Ruoka houkuttelee pian paikalle toisenkin siilin.

Hän juttelee rauhallisesti ja avaa samalla kissan märkäruokapussin, kaataa sen ruokakuppiin ja asettaa kupin maahan vuohenputkien lähelle. Pian ujo piikkipallo kerää rohkeutensa ja kipittää syömään. Ruoka houkuttelee pian paikalle toisenkin siilin.

Tavallisena iltana Armin siiliruokalassa käy syömässä kahdeksan lähiseudun siiliä, joskus useampikin. Niiden ruokkimiseen kuluu päivässä 12 pussia sisältävä kissanruokalaatikko.

Maitoa siilille ei saa missään nimessä antaa. Se sekoittaa mahan.

Märkäruoan lisäksi siilien sapuskaksi sopii myös liotettu kissan kuivaruoka. Maitoa niille ei saa missään nimessä antaa, koska se saa piikkitakkien mahan sekaisin. Raikkaalla vedellä täytetty juoma-astia taas on Armin mielestä jopa ruokaa tärkeämpi apu siileille.

– Kyllähän ruokintaan rahaa menee, ja monet tuttavani kysyvät, että miten minä viitsin. Mutta nämä siilit ovat minusta niin ihania, Armi selittää silmät säihkyen.

Piha siilien ehdoilla

Armin omakotitalon puutarha on kuin tehty siileille. Tonttia reunustaa joka reunalta katveinen kasvillisuus, jonka suojissa pikku ystävien on turvallista kulkea. Nurmikko on tarkoituksella pitkä, jotta siilien on helpompi etsiä sieltä matoja syötäväksi. Kotikadun liikenne on rauhallista, mutta varmuuden vuoksi naapurusto on pystyttänyt Armin talon kohdalle vielä varoituskyltin siileistä.

Ruokintapesän pohjaratkaisu on tarkoituksella sokkeloinen.

Siileillä on pihassa monia suojaisia paikkoja talviajan horrostamista varten, mutta Armi on hankkinut niille myös laudasta rakennettuja talvipesiä. Kun pihavaahteran lehdet putoavat, hän kasaa niitä pesiin lisälämmikkeeksi.

Pihassa on kaikkiaan seitsemän siilien ruokintakoppia. Armi tarjoilee suurimman osan ruoista niihin, koska muuten ne saattavat päätyä vaikkapa harakoiden nokkiin. Ruokintapesän pohjaratkaisu on tarkoituksella sen verran sokkeloinen, että muut eläimet eivät helpolla pääse sisälle syömään siilien ruokia. Armi on tosin huomannut, että joskus urossiilit tuppaavat tarkoituksella jo varattuun ruokintakoppiin.

Jos ruoka ei ole ajoissa valmiina, siilit tulevat naputtelemaan ulko-ovea.

– Niillä on niitä keskinäisiä kähinöitä. Kun toinen yrittää ruokailla rauhassa, niin toinen änkeää sinne oikein haastamaan riitaa, hän päivittelee.

Armi kertoo huvittuneena, kuinka tarkkoja siilit ovat ruoka-ajoistaan. Jos hänellä ei joskus ole annoksia ajoissa valmiina, siilit tulevat naputtelemaan talon ulko-ovea ja puhisevat närkästyneen oloisina.

Kotipaikkauskollisia kavereita

Isla-siili päätyi Armin hoteisiin viime kesän lopulla, kun naapurissa asuva Tanja kysyi, ottaisiko hän huolestuttavan hoikan ja pikkuisen poikasen adoptioon. Pian viisisenttisiä pikkusiilejä löytyi lähistöltä kaksi lisää. Armi miettii, olisivatko ne peräisin samasta poikueesta, jonka emolle oli käynyt huonosti. Naapuruston pikkutytöt antoivat siilin poikasille nimiksi Isla, Aarre ja Löytö.

Siilien pitäisi painaa reilusti yli puoli kiloa ennen talvihorrosta.

Armi hoivasi kolmikkoa alkuun itse, mutta ne eivät näyttäneet hänen mielestään kasvavan tarpeeksi isoiksi selvitäkseen talvesta omin nokin. Siilien pitäisi painaa reilusti yli puoli kiloa ennen talvihorroksen alkamista. Armi kyseli neuvoja Korkeasaaren eläintarhasta ja sai vinkin Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistyksen Heidi Simosesta, jonka luokse siilitrio pääsi talven ajaksi hoitoon.

Keväällä Isla, Aarre ja Löytö palasivat takaisin lapsuudenmaisemiinsa entistä pulskemmassa kunnossa. Siilit ovat hyvin kotipaikkauskollisia, joten ne on palautettava hoitopaikastaan takaisin samalle seudulle tuttujen ruoka- ja pesäpaikkojen lähelle. Vieraassa paikassa siilit eivät välttämättä edes selviä talven yli. Ensimmäiset viikkonsa siilit asettuivat aloilleen Armin pihalla omissa aitauksissaan, joissa niillä on suojaiset pesäkopit. Aitausten poistamisen jälkeenkin siilinuoriso palaa usein kotikoppeihinsa päiväunille.

Siilit ovat ilta- ja yöeläjiä, joten päiväaikaan niitä ei pitäisi näkyä.

– Siilit ovat ilta- ja yöeläjiä, joten päiväaikaan niitä ei pitäisi näkyä. Soittelin juuri Eläinsuojeluyhdistykseen yhdestä siilistä, joka kulkee täällä päivällä. Se ei ole normaalia ja mietin, mikä sillä hätänä, Armi huolehtii.

Lue juttu kokonaisuudessaan ET-lehdestä 8/23. Tilaajana voit lukea sen täällä. Jos et ole vielä ET-lehden tilaaja, tee tilaus tästä tai tutustu digilehdet.fi-palveluun.