"Odotin ensimäistä työpäivääni pienoisen jännityksen vallassa. Lähes kaikki työkaverit olivat jo eläkeikäisiä ja heidän paras työkuntonsa oli huvennut."

Jätkän mieli paloi joka kevät ponttuulle. Siihen aikaan ei puhuttu metsureista, vaan kaikki tukkitöitä tekevät olivat jätkiä, ja tukkijätkän status oli korkealla.

Sain kesätyöpaikan vuonna 1957 Ukkola Oy:n tukkilajittelulle Rukavedelle. Se sijaitsi sahan läheisyydessä noin kilometrin päässä rannasta.

Ponttuu oli tiiviisti yhteen liitetyistä jykevistä hongista muodostettu kelluva lautta. Sen päälle oli rakennettu päreillä vuorattu ja katettu koppi tauko- ja ruokatuvaksi. Ponttuu oli kiinnitetty pohjaan juntatuista tukeista muodostettuun ”ukkoon”, jonka ympäri sitä reivattiin tuulen suunnan mukaisesti. Tuuli oli välttämätön apu tukkien uittamista lajittelun läpi.

Työt aloitettiin tasan seitsemältä. Minut määrättiin koltsittajaksi eli minun piti mennä keluveneellä tuulen yläpuolella olevan sekasuman sisään ja varmistaa, että tukit soljuvat tasaisena virtana lajitteluun. Se meinasi tyssätä heti alkuunsa. Raskas keluvene oli vaikea saada kireiksi vedettyjen puomien yli. Ukot heittivät jo herjaa, että minkälainen savottalainen tänne nyt oikein on tullut, kun se ei saa edes venettä puomin yli. Kimpaantuneena soudin veneen täydellä vauhdilla kohti puomia ja pääsin kuin pääsinkin yli. Sitten vain suman sekaan ja koltsittamaan.

Keluveneeni oli kookas soutuvene. Se oli varustettu keskimmäisten hankaimien paikalle asennetulla vääntötapeilla pyöritettävällä kelulla, jonka ympärillä oleva sinkki kulki perässä olevaan ohjainhaarukan läpi. Sinkin pää oli kiinnitetty ykköslankkuun.

Välillä tukit ruuhkautuivat ja juuttuivat paikoilleen sekasumassa. Ne piti auttaa liikkeelle soluttautumalla veneellä ruuhkan keskelle ja keluta se sinkin avulla auki. Alkuun se tuntui hankalalta, mutta työ tekijäänsä neuvoi. Opin hyvin pian näkemään, mihin ruuhka oli kasaantumassa ja pystyin laukaisemaan sen jo ennakolta.

Rapakaljavastuussa

Varsinainen lajittelu tapahtui ponttuuseen liitetyillä kolmella sillalla. Tukit uitettiin siltojen ali, mitattiin ja lajiteltiin paksuuden mukaan alapuolella oleviin pusseihin. Vireä tuuli oli hyvä apulainen, mutta täysin tyyni ilma oli töiden kannalta pahin. Ukkojen mukaan silloin tuuli pystyyn, eikä lajittelusta tullut mitään. Tukit sumppuuntuivat alapussien kurkulle ja työt seisoivat. Silloin tehtiin puomien huoltotöitä, siirreltiin tukkilauttoja sopiviin paikkoihin ja hoidettiin muitakin korjaustöitä.

Minun ei tarvinnut osallistua noihin töihin, ja silloin jäi aikaa uimiseen ja vähän auringonottoonkin. Opettelin kesän aikana tukkijätkän perustaidon eli sestomisen. Se tarkoitti yhdellä tukilla seisten seilaamista hakavartta apuna käyttäen. Minulla oli opettajana oikea tukkilaiskisojen mestarismies.

”Koltsita! Koltsita poika!” oli huuto, jonka kuulin lukemattomia kertoja kesän aikana. Se tarkoitti, että jatkuva tukkivirta lajitteluun oli katkeamassa. Lajittelu oli urakkahommaa, eikä siinä ollut varaa luoviin taukoihin.

Minulle annettiin kunniatehtäväksi huolehtia siitä, että ponttuulla oli aina ykkösolutta eli rapakaljaa. Hellepäivinä sitä kului paljon, ja jouduin päivittäin hakemaan kylän kaupasta täydennystä. Jokainen maksoi juomansa yhteiseen kassaan, eikä kertaakaan esiintynyt vaillinkia.

Huutomies tunnettiin kylillä asti

Jokainen mies ponttuulla oli oma persoonansa. Kahvi- ja ruokatauoilla huuli lensi hervottomasti ja kuulin monenlaisia tarinoita menneiltä savotoilta.

Parhaiten mieleeni on jäänyt kakkoslankun huutomies. Hän oli hyvä suustaan ja huusi tukit ylösottajalle. Samalla hän opasti kolmoslankun miehiä tunnistamaan tukkien paksuudet. Se auttoi niiden sortteeraamisessa oikeisiin pusseihin.

Se mies olisi päihittänyt suunsoitossa nykyiset jääkiekkoselostajat mennen tullen. Hänen käyttämänsä vahvasti seksuaaliset ja joskus rivotkin ilmaisut eivät tosin olisi sopineet lasten korville, ja nuori ylösottajatyttö punasteli alkuun niitä kuunnellessaan. Huutomies oli savotan hengen kohottaja ja huumorin ylläpitäjä. Hänen maineensa oli kantautunut kylille asti ja hyvin usein onkimiehiä hakeutui kuuloetäisyydelle.

Pientä jäynää

Kesän aikana työporukka hitsautui hyvin yhteen ja minut hyväksyttiin porukkaan. Leikillistä kiusantekoakin oli, mutta ei sitä silloin miksikään työpaikkakiusaamiseksi osattu luokitella. Jätkät tekivät pientä jäynää toisilleen. Minunkin käskettiin hakea sahan työnjohtajalta lintulenkin avain. Lintulenkki oli paksu kettinki, jolla puomit kiinnitettiin toisiinsa ja lenkissä oli lukituslaite, jonka avainta minun käskettiin hakea.

No, eihän sitä lintulenkin avainta ollut olemassakaan. Sain jo sahalla kuulla pilkalliset naurut, mutta kun soutelin takaisin ponttuulle, ei naurun remakalle meinannut tulla loppua ollenkaan. Lohdutukseksi minulle kerrottiin, että sama kompa tehtiin jokaiselle kesätyöpojalle.

Kun työt loppuivat neljältä, alkoi usein venekuntien välinen kiltasoutu rantaa kohti. Se alkoi yleensä humoristisella nokittelulla, mutta kiihtyi lopulta totiseksi taisteluksi.

Kesätyöpoika

Rahaa, lahjakortti, koru, astioita vai jotain muuta? Rippi- tai valmistujaislahjan ostaminen nuorelle voi olla joskus hankalaa. Kysyimme nuorilta, millaisista lahjoista he ilahtuvat. ET:n toimitus vinkkaa myös, millaisia onnistuneita lahjoja olemme onnistuneet itse antamaan.

Nuoret: Jos ei rahaa, niin...

Kysyimme 14–19-vuotiailta nuorilta, millaisesta rippi- tai valmistujaislahjasta he ilahtuisivat. Suurin osa on rahan puolella: siten lahjan saaja voi valita juuri mieleisensä lahjan tai käyttää rahat esimerkiksi matkustamiseen tai suurempaan hankintaan.

Vaikka nuori olisikin esimerkiksi astioiden tarpeessa, on moni tarkka tyylistään ja haluaa itse päästä vaikuttamaan kodin tavaroiden ulkonäköön. Silloin lahjakortti on hyvä valinta, ja nuori voi käyttää sen juuri sellaisiin astioihin joista pitää.

"Lahjakortteja melkein minne vain voi aina antaa, mutta kannattaa silti tuntea lahjan saajaa vähän. Sain kerran 20 euron lahjakortin urheiluliikkeeseen, osui väärälle henkilölle..." – Marika, 19 v

"Lahjakortti olisi kiva esimerkiksi Stockmannille tai Emotion-kosmetiikkaliikkeeseen. Rahaa en pyytäisi kuin vanhemmilta." – Lilja 15 v

"Hyviä kohteita lahjakortille voisivat olla sisustusliikkeet, kuten Finlayson, koska muuttaminen saattaa olla ajankohtaista pian ylppäreiden jälkeen." – Sara, 18 v

"Lahjakortti voisi olla esimerkiksi Marimekon liikkeeseen tai johonkin muuhun "hyödylliseen" kauppaan. En viitsisi pyytää valmistujaislahjaksi lahjakorttia minnekään tavalliseen liikkeeseen, kuten vaikka H&M:lle." – Ella, 15 v

Toisten mielestä on kuitenkin mukavaa antaa lahjaksi jotain muuta kuin rahaa tai lahjakortteja. Kysyimme nuorilta, mitä muuta he toivoisivat lahjaksi. Näin nuoret vastasivat:

"Rippilahjaksi pieni kultainen risti olisi kiva." – Helmi, 14 v

"Valmistujaislahjaksi haluaisin ainakin esimerkiksi astioita, kuten laseja ja lautasia. Myös lakanat ja korut ovat sopivia." - Lilja 15 v

"Sukulainen voisi antaa vaikka jonkin tietyn sarjan astioita." – Ella, 15 v

"Paras lahja olisi yhteinen matka." – Ville, 16 v

"Koruista en ikinä ole välittänyt, koska ne harvoin osuvat nappiin. Pitää tietää ihmisen lempivärit ja mistä materiaalista hän pitää. Itseni ja ystävieni perusteella luulen, että lahjaksi saatuja koruja tulee harvoin pidettyä." – Marika, 19 v

"Hyviä peruslahjoja ovat ajattomat korut ja esimerkiksi Arabian astiat. Myös yhteinen matka tai tekeminen, kuten festarit, olisi kiva lahja. Tärkeintä on kuitenkin, että jotenkin muistaa lahjansaajaa, ei niinkään itse lahja!" – Sara, 18 v

Toimitus vinkkaa: Hyväksi havaittuja lahjoja

Myös ET:n toimituksen jäsenet muistelivat, millaisia onnistuneita lahjoja ovat itse onnistuneet antamaan.

"Poikani ilahtui aikoinaan kaikista oman kodin perustamiseen liittyvistä valmistujaislahjoista: kattilat, aterimet, kahvimukit jne. Myös samppanjapullo ilahdutti!"

”Matkalahjakortti (esim. reilaus tai vastaava) on aika hyvä lahjaidea.”

"Kiva lahja on omatekoinen lahjakortti, joka oikeuttaa leffa- tai teatteri-iltaan, ravintolakäyntiin tai vaikkapa pieneen reissuun lahjan antajan kanssa. Se on kiva tapa kertoa juhlittavalle, miten mukavaa on viettää aikaa hänen kanssaan."

”Jos tiedän nuoren harrastuksen, voin ostaa lahjakortin alan liikkeeseen tai esimerkiksi Lippupalveluun.”

"Olen ostanut kahdelle kummitytölleni joka vuosi syntymäpäivälahjaksi yhden timantin (maksanut 50–100 euroa). Rippi- tai ylioppilaslahjaksi olen luvannut teettää heille korun, johon kivet laitetaan. Saavat itse vaikuttaa, millainen korusta tulee."

”Nuori ei ehkä koskaan ole syönyt kolmen tai useamman ruokalajin illallista ravintolassa. Valitse kukkarollesi sopiva ravintola ja osta lahjakortti. Voit lupautua illallisseuraksi!”

Jotta lahjasta jäisi mukava muisto, ET:n toimitus suosittelee välttämään näitä: korut, koriste-esineet, maljakot, antajan maun mukainen design, käytöksen kultainen kirja, aforismikirja.

Näitäkin voi harkita, jos lahjan saajan maku on tiedossa, tai hän on jotain näistä erityisesti toivonut. Lahjavinkkiä voi myös kysyä valmistujan vanhemmilta.

"Osa nuorista on tosi tarkkoja astioiden ja muiden esineiden tyylistä ja väreistä. Jos aikoo hankkia käyttöesineitä, on hyvä tietää, onko nuori tyylitietoinen vai suhtautuuko astioihin lähinnä välttämättöminä tarvikkeina."

Paljonko rahaa lahjaksi?

ET-lehti kysyi taannoin lukijoilta, millainen rahasumma on heidän mielestään sopiva lahja ylioppilaalle. Suurimman osan mielestä alle 60 euron summa on riittävä. 

Joka neljännes kertoi lahjoittavansa ylioppilaalle 100 euroa, ja jotkut jopa 200 euroa.

Rahalahjojen summia määrää useimmiten sukulaissuhde. Muutamat mainitsivat kyselyssä, että myös valmistuvan taloudellinen pärjääminen ja perhetausta vaikuttavat rahamäärään. 

Nuoret itse ovat samalla linjalla:

"Suvulta olisi kiva 50 euroa, perheeltä tai isovanhemmalta 100 euroa." – Marika, 19 v

"Vanhemmilta tai isovanhemmalta ehkä 100 euroa, kummeilta 50 ja ei niin läheisiltä vierailta 20–50 euroa." – Ella, 15 v

"Jokainen antaa sen verran mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mihin on varaa. Harva tulee muistelemaan, että kuka vieras antoi minkäkin verran." – Sara, 18 v

Lue myös: Näin annat rahaa ja sijoituksia lahjaksi lapsenlapselle – 8 vinkkiä

Jakkaranpäällys syntyy helposti. Leikkaa yhdeksän ruutua ja neljä sivukaitaletta, sitten vain surauttelemaan.
Jakkaranpäällys syntyy helposti. Leikkaa yhdeksän ruutua ja neljä sivukaitaletta, sitten vain surauttelemaan.

Värikkäiden puuvillakankaiden paloista saat nätin hupun mökkijakkaralle. Samalla tekniikalla voi ommella tyynynpäällisen tai vaikka ison peiton.

Tarvitset:

  • Puuvillakankaiden paloja
  • Ompelulankaa
  • Sakset
  • Viivoitin
  • Kynä
  • Nuppineuloja
  • Silitysrauta
  • Ompelukone

Tee näin:

1. Leikkaa kankaista 9 neliötä. Kuvan neliö on 12 x 12 cm, sisältäen saumavarat. Tarkista koko omaan jakkaraasi sopivaksi. Sommittele tilkut 3 x 3 neliön ruudukoksi. Ompele ne 3 neliön kaitaleiksi oikeat puolet vastakkain 0,5 cm:n saumanvaralla. Silitä saumanvarat auki.

2. Neulaa kaksi kaitaletta op:t vastakkain, varmista, että ruutujen kulmat osuvat kohdakkain. Ompele kaitaleet yhteen 0,5 cm:n saumanvaralla ja silitä saumanvarat auki. Ompele 3. kaitale toisen kaitaleen (toiseen) reunaan. Nyt kaitaleet on ommeltu ruudukoksi.

3. Leikkaa jakkaran sivuille 13 cm leveät eriväriset kaitaleet. Kaitaleen pituus on ruudukon pituus + 4 cm. Neulaa kaitaleet ruudukon sivuille op:t vastakkain, jätä saumanvarat päihin. Ompele ruudukon kulmaan saakka. Ompele sitten sivukaitaleiden päät yhteen = jakkaran kulma. Taita lopusi alareunaan 2 x 1 cm:n päärme nurjalle ja ompele reunasta.

Huom! Ennen kuin ompelet hupun kulmat, varmista, että hupun saa jakkaran päälle ja siitä pois sujuvasti. 

Ohje on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.