"Sen kesän sosiaalinen elämä supistui minimiin. Niin rankkaa se työn teko oli, että vähät vapaa-ajat syötiin ja nukuttiin."

Kun heinäkuussa 1948 aamulla klo 4.59 ilmestyin uittotyömaalle, työnnettiin minut yhden miehen eteen ja sanottiin: ”Tuoss on Hokkaselle taas yks likka-lapsi lissää!”

Hakaansa nojaava mies Hokkanen oli meidän väyläpomomme, sain tietää. Hokkanen otti minut mukaansa ja työnsi käteeni hirvittävän pitkän seipään, jota kutsutaan haaksi.

Minut ohjattiin ”maanpuolen neloselle”. Sinne oli aika matka: ensin metrin levyistä lankkua 50 metriä, sitten oli hypättävä noin puolen metrin levyisen aukon yli, sitten taas metrin syvyistä lankkua 100 metriä ja sitten ”ransportin” yli ja sinkkien ali neloselle. Olin aivan sydän kurkussa, kun viimein onnistuin pääsemään määränpäähän. Ilokseni sieltä loisti ystäväni Ullan naama vastaan, niin että pääsin tuttuun seuraan.

Ja sitten ei muuta kuin töihin vaan. ”Mannit ja vennit jää meille. Muut alas paitsi vikapuut”, kuului Ullan asiallinen ääni. Opin, että ”manni” oli Schaumannin puu ja merkki kuin vasikan pää. ”Venni” oli Fennian koivu ja hattupäinen mies sen merkkinä.

Sain luvan olla aluksi alalankulla, että hiukan totuin. Sain seuraukseni Anselmin, joka oli oikea tukkijätkän alku. Hänen oikeaa nimeään ei ollut kellään tiedossa.

Yhtäkkiä halkoi ilman hirveä ääni. ”Paarvit aalaas! Kuuluuko?” On kyllä kumma, jos tuota ei kuulla, ajattelin mielessäni. ”Nuo on Parviaisen koivuja”, selitti avulias Anselmi.

Päiväkirjamerkintöni mukaan olin päässyt töihin uittoon heinäkuussa 1948, 15-vuotiaana. Sodanjälkeisen työvoimapulan takia koululaisia otettiin Vaajakoskella Haapakosken erotteluun suurin joukon. Uitoissa maksettiin vielä hyvin.

Työtä tehtiin kahdessa vuorossa: aamuviidestä kahteen ja kahdesta iltayhteentoista. Yhtenä viikonpäivänä tehtiin kaksi 12 tunnin vuoroa. Minun ensimmäinen työpäiväni sattui tuollaiseen päivään. Oli pitkiä tunteja! Tunnin ruokatauolla ehdin käväistä kotona syömässä ja aurinkoisina päivinä söimme eväitä luikulla.

Sen kesän sosiaalinen elämä supistui minimiin. Niin rankkaa se työn teko oli, että vähät vapaa-ajat syötiin ja nukuttiin.

Palkka saatiin kahden viikon välein paperipusseissa. Kymppi, se Hokkanen, jakoi tilipussit toimiston pihalla vuoron päätyttyä. Kun kesän menot olivat vähäiset, pystyin kesätienesteilläni ostamaan talvitakin.

Myöhemmin, ylioppilaskesänä 1950, olin ystäväni Kirsin kanssa vielä töissä samalla luikulla, maanpuolen nelosella. Siellä me olimme saaneet tuntea, mitä on oikea työnteko. Siihen aikaa lauantaikin oli täysi työpäivä!

Leena Myllyluoma

Puumalalainen Antti Luukkonen, 101, ei osaa olla jouten.  Pitkinä talvipäivinä hän tekee katajaisia pannunalusia lahjaksi ja vähän myyntiinkin.

"Tykkään tehdä pieniä käsitöitä talvipuhteina. Aika kuluu kuin huomaamatta, kun sommittelen katajaisia pannunalusia. Olen tehnyt näitä viimeiset 15 vuotta, kun en enää muuta jaksanut ja jotain puuhaa piti keksiä. Moni ei arvaisi, miten monta vaihetta pannunalusten tekemisessä onkaan.

Katajat haen kesällä naapurin metsästä hänen luvallaan. Käytän valkoista katajaa, jota ei monesta paikkaa löydä. Kuorin ja kuivatan rangat ja sahaan ne sirkkelillä nappuloiksi, joiden läpimitta on 6–7 milliä. Puhdistan ja hion palat yksi kerrallaan käsin santapaperilla. Siinä kuluu aikaa ja kynsiä!

Sitten leikkaan vanerista ympyrän, neliön tai sydämen muotoisen pohjan ja alan asetella katajanpalasia kauniisti sen päälle. Siinä kuluu tovi jos toinenkin, ja se on mukavaa aivotyötä. Kevättalvella, kun päivät alkavat jo olla valoisia, liimaan palaset alustaan. Lopuksi hion pannunalusen hiomakoneella sähköllä pyörivän alustan päällä.

Teen myös puisia voiveitsiä ja lastoja. Voiveitset sahaan pienellä sirkkelillä, hion hiomakoneella ja viimeistelen hiekkapaperilla.

Asun kotikylässäni Hurissalossa tyttäreni Marja-Leenan kanssa, joka on ollut kolme vuotta omaishoitajani. Vaimoni kuoli vuonna 2014. Marja-Leena vie kesäisin myyntiin omien käsitöidensä lisäksi minut pannunalusiani. Ne menevät kuulemma hyvin kaupaksi, kun myyjät kertovat asiakkaille tekijän iän!

Teen 20–40 alustaa vuodessa, joten mitään tehotuotantoa tämä ei ole. Osa alusista menee lahjaksi tutuille.

Käsillä puuhailu on mukavaa. Näköni on kunnossa, pystyn jopa lukemaan, mutta silmät rasittuvat äkkiä. Silloin pitää huilata."

Antti kävi Linnan juhlissa! Lue artikkeli:

Artikkeli on osa juttua, joka on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2018. Digilehteen voit tutustua täällä.

Ähtärin eläintarhaan saapui isoin fanfaarein kaksi kiinalaista pandaa. Mutta entäpä kotimaiset karhut? Nostetaanpa ne esiin.

  1. Kontio-saapas.
    ”Suomalaiseen jalkaan suunniteltu kumisaappaiden kuningas” kestää 40 asteen pakkasen. Kontion valmistus alkoi Suomessa 1973 ja siirtyi Serbiaan ja Slovakiaan 2002.
  2. Karhu-olut.
    Karhu-olutta alettiin panna Porissa jo 1920-luvulla. Sinebrycoffin emoyhtiö Carlsberg valitsi sadoista merkeistään juuri Karhun esiteltäväksi Shanghain olutfestivaaleilla 2015.
  3. Karhu-lenkkarit.
    Vuonna 1916 perustetun urheiluvälinevalmistajan tunnus oli aluksi kolme raitaa, mutta Karhu myi raidat Adidakselle. Logon M-kirjain on Mäntylän veljeksiltä, jotka tekivät töitä firmalle 1960-luvulla.
  4. Karhu-suksi.
    Suomen ensimmäiset brändisukset olivat tiettävästi Karhut. Nykyisin niitä valmistaa Kiteellä Harri Kirvesniemen yritys . Kiteensuksi.fi
  5. Kontio-hirsitalo.
    Kontio on maailman suurin hirsitalojen valmistaja. Pudasjärvellä toimiva yritys toimittaa noin 2000 hirsirakennusta ympäri maailmaa joka vuosi.
  6. Otso-jäänmurtaja.
    Pääministeri Kalevi Sorsa kastoi Otson vuonna 1986. Oman aikansa modernein murtaja on 99 metriä pitkä, syväys 8 metriä. Koko, josta panda voi vain unelmoida.
  7. Björn Wahlroos.
    65-vuotias Björn Wahlroos on Suomen suurituloisimpia nalleja. Hän on ehdottanut maiden, vesien ja ilman yksityistämistä. Siinäpä peruspandalle ihmettelemistä.
  8. Ravintola.
    Ravintola Otso avasi uuden toimipisteen Äkäslompoloon. Alkuperäinen toimii Ylläsjärvellä. 
  9. Hotelli. 
    Hotelli Mesikämmen sijaitsee Ähtärissä ja mainostaa olevansa luonnon oma hotelli.
  10. Tiekarhu.
    Tiesitkö, että Kiteellä on vuodesta 1982 toiminut Pohjoismaiden ainoa tiekarhujen eli -höylien valmistaja? Uusia malleja kehutaan jykeviksi ja ketteriksi. 

Ähtärin eläinpuiston Pandatalo aukesi 17.2.