Pöllörengastajat Heikki ja Hannu tuntevat hämäläismetsän asukit: ”Mitä ärhäkämpi emo, sitä menestyvämmät poikaset”

On kirkas aamu, mutta päijäthämäläinen kuusikko aidoittaa metsän hämäräksi. Puiden välissä Heikki Kolunen harppoo tottuneesti hennosti vihertävien mustikanvarpujen yli. Hänen perässään kulkee Hannu Pietiäinen taittotikkaat olallaan.

Sananvaihtoa ei juuri käydä, sillä kumpikin tietää, mitä seuraavaksi tehdään. Kiivetään kuuseen, tietysti.

Pitkä pöllötaival

Heikki ja Hannu ovat viihtyneet pöllömetsissä 70-luvulta alkaen joka ikinen kevät. He ripustavat kuusiin pönttöjä, tarkkailevat pesimisiä ja rengastavat poikasia. Miehille on muodostunut oma pöllöreviiri kotiseuduilleen Lahden ympäristöön: 130 pöllönpönttöä, joissa on tänäkin keväänä 30 viirupöllön ja 9 lehtopöllön pesää. Kaikki poikaset rengastetaan.

– Nyt kun olen eläkkeellä opettajan työstä, voimme käydä näin viikollakin. Työelämässä kevätviikonloput kuluivat aamusta iltaan metsissä, Heikki kertoo.

Heikki kapuaa puuhun pöllön pöntölle.

Usein miehet lähtevät metsään kaksin. Tänä aamuna mukana on harvinainen vieras, Heikin vajaa kolmivuotias tyttärenpoika Verne. Hän tepastelee rohkeasti miesten perässä pönttökuusen juurelle.

– Vaakku löytää pöllöt, Verne tietää kertoa.

Isoisän lempinimi on Heikin lastenlasten antama ja niin osuva, että sitä käyttää koko jälkipolvi.

Hannu kiipeää tarkastamaan poikastilannetta.

– Meillä on ollut sellainen työnjako, että Heikki tarkistaa lehtopöllöjen pöntöt, minä viirupöllöjen. Ehkä yksi syy on se, että viirupöllöt ovat ärhäkämpiä, Hannu virnistää ja vetää päähänsä suojalasilla ja nahkapehmusteilla varustetun kypärän.

Pöllönpoikanen on Heikistä aina sykähdyttävä ilmestys.

Hän näyttää niskaansa suojaavaa nahkahuppua. Se on täynnä terävän näköisiä viiltoja. Pöllön kynnet ovat veitsenterävät, nokasta puhumattakaan.

– Kerran pöllö iski päänahkaani niin tiukasti, että minun piti lähteä tikattavaksi sairaalaan. Kun istuin siellä sunnuntaiaamuna pää veressä ja ryvettyneissä metsävaatteissani, lääkäri kysyi ihan asiallisesti, että mitäs herralle siis oikeasti kävi, Hannu kertoo.

Sillä samalla reissulla myös Heikki sai pöllöltä oikein kunnolla köniinsä. Emo tarrasi jaloillaan kiinni Heikin silmäkulmasta

– Kyllä sille naamalle sitten maanantaiaamuna opettajanhuoneessa irvittiin, Heikki naurahtaa.

Hannu punnitsee pöllönpoikasen painon ja merkitsee sen ylös.

Kuusenlatvaan korkealle

Hannu lähtee kapuamaan tikkaita ylös. Kun tikkaat loppuvat, Hannu jatkaa runkoa pitkin isoksi mieheksi yllättävän ketterästi. Miten käy, jos hän tippuu?

– Sellaista ei käy, Hannu toteaa yläilmoista.

Pöllönpöntöllä Hannun kädet liikkuvat kuin taikurilla: hän nostaa pöntön kannen auki, ja sieltä sujahtaa salamannopeasti suuri pöllöemo haaviin.

Hannu laskee haavin alas Heikille, joka nappaa suurisilmäisen viirupöllön tapittamaan ympärilleen kerääntyneitä ihailijoita.

Lintuihin kiintyy, etenkin sellaisiin, joita on saanut vuosia seurata.

Vernellä on pöllön kanssa heti selvät sävelet. Hän haluaa esitellä sille pingviini-pehmolelunsa.

– Vaakku toi minulle pingun laivalta, Verne kertoo ja heiluttaa pehmoa pöllön edessä.

Heikki esittelee pöllön Vernelle, joka puolestaan saa tutustua Vernen pehmoleluun.

Pöllö kääntelee päätään ja vaikuttaa yllättävän rauhalliselta. Vaakku-Heikin käsivarrella se näyttää suurelta ja pehmeältä. Heikki myöntää, että lintuihin kiintyy, erityisesti sellaisiin, joita on saanut vuosia seurata.

– Tämänkin pöllön olemme vuosien varrella tavanneet useampaan kertaan, Heikki myhäilee.

Renkaasta selviää, että emo on 15-vuotias.

Neljä rumilusta

Yläilmoissa Hannu jatkaa taiturointiaan. Hän kouraisee pöntön pohjalta näkyviin puoliksi syödyn myyrän.

– Myyrät ovat pöllöjen ensisijainen ravinto, ja niitä saattaa löytyä pöntöstä useitakin. On täällä myös rastaan luita, niitäkin poikasille kuskataan, Hannu kertoo pönttöä penkoessaan.

Hän tiputtaa pöntöstä löytämänsä pöllönpoikaset Heikin ojentamaan haaviin.

Poikaset siirretään haavilla.

Poikasia on neljä. Ne ovat vielä niin nuoria, etteivät maahan laskettuna pääse lentämään mihinkään omin avuin.

– Nämä ovat rumilusvaiheessa, juuri muuttumassa riiviöiksi, Heikki toteaa ja antaa Vernen silittää pöllön pehmeää untuvapeitettä.

Heikki mittaa poikasten siipien ja reisien pituudet, tarkistaa sukupuolet ja napauttaa pieniin linnunjalkoihin tunnistusrenkaat. Hän kirjaa tiedot ylös ja nostaa sitten poikaset haavilla takaisin puuhun.

Maasta löytyvää poikasta ei saa alkaa siirrellä. – Se on liian vaarallista touhua, Heikki toteaa.

Ärhäkkä konservatiivi

Vielä on jäljellä yksi näyttävä hetki: Heikki päästää pöllö-emon lentoon. Se levittää pitkät siipensä ja pölähtää matkoihinsa. Verne vilkuttaa pingun kanssa sen perään.

Hannu kiipeää ripeästi puusta alas.

Pesimäpuut ja pöntöt ovat pöllöille elintärkeitä, koska ne eivät itse osaa pesiään rakentaa, vaan lainaavat muilta.

– Pönttöjen ympäristö on viime vuosikymmeninä muuttunut radikaalisti. Vanhoja metsiä hakataan, eikä nuori metsä oikein sovi pöllöille, Heikki selittää.

Heikin ote pöllön jalasta on napakka, kunnes on lentoonlähdön aika. – Kun pöllö huomaa, ettei pääse räpiköimään, se yleensä tajuaa istua rauhassa.

"Mitä ärhäkämpi emo, sitä menestyvämmät poikaset."

Pöllöt ovat paikkauskollisia ja siksi riippuvaisia lähiympäristön ravinnosta, erityisesti myyristä. Jos myyrävuosi on huono, pöllöt jättävät pesimättä.

Tämä vuosi on kylmästä keväästä huolimatta ollut kohtuullinen pesimävuosi. Heikin ja Hannun parhaina rengastusvuosina poikasia on kuitenkin ollut yli puolet enemmän.

Rengastamista riittää

Ennen seuraavaa etappia pysähdymme hetkeksi kuulostelemaan. Pöllöemo ei ole vielä palannut pöntölle. Heikki arvioi, että se on jäänyt johonkin lähitienoolle tarkkailemaan tilannetta.

– Aggressiivisen emon kynnet voisivat jo olla niskassani, mutta tämä yksilö ei vaikuta sellaiselta. Pöllöemojen ärhäkkyys ei kuitenkaan ole huono juttu, päinvastoin. Mitä ärhäkämpi emo, sitä menestyvämmät poikaset, Heikki toteaa.

Jatkamme matkaa. Miehillä on vielä muutama päivä pöllörengastusta jäljellä, sitten työ on tältä keväältä ohi. Se ei kuitenkaan tarkoita lomaa Heikille ja Hannulle.

– Ehei, nyt alkaa pikkulintujen tarkkailu ja niiden poikasten rengastus, Heikki toteaa ja nappaa haavin olalleen.

Pöllöissä on kuitenkin jotain eritystä, sen hän myöntää.

– Sopivasti liikuntaa ja jännitystä, Heikki summaa.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 12/2017.