Siirtokuvia ja väripuhallusta: Näin valmistettiin iki-ihanat Arabian astiastot

Kärpäset pörisevät huvimajan ikkunalla ja ilmassa leijuu vastakeitetyn kahvin tuoksu. Virkatulle pitsiliinalle on katettu ne hienommat sinikukalliset kahvikupit. Nyt ne tuovat mieleen ihania muistoja menneistä juhlista ja ehkä arjenkin hetkistä.

Kahvin tarjoaminen vieraille on kuulunut suomalaiseen vieraanvaraisuuteen. Vaikka tarjottavat olisivat vähissä, kuppi kahvia on aina keitetty. Valtaosassa suomalaiskodeista kahvi nautittiin Arabian kupeista.

Arabian tehdas aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 1873 ruotsalaisen Rörstrandin keramiikkatehtaan tytäryhtiönä. Alun perin sen tarkoitus oli valmistaa tavaraa Venäjän vientimarkkinoille. Arabian tehdas tuottikin runsaasti luksustuotteita, kaakeliuuneja ja taloustavaraa vientiin mutta myös kotimaan markkinoille.

Vuonna 1916 Arabiasta tuli kokonaan suomalainen, ja vuosikymmenien kuluessa siitä kehittyi suomalaisen arjen designin kulmakivi.

Pienimmästäkin torpasta löytyi muutama kahvikuppi ja kermakko.

Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin suunnittelema OB-mallisto on 1920-luvulta, Kahvikuppi 26 e, kukkalautanen 15,50 e, sokerikko 42 e ja kahvikannu 87 e.

Rickhard Lindhin DG-malli ja Raija Uosikkisen Doria-koriste 60-luvulta. Kuppi 23 e, kakkulautanen 12 e.

Kilta syntyi tarpeeseen

Aluksi Arabian astiastoja myytiin vain kokonaisina 6, 12 tai 24 hengen astiastoina, joihin kuului kattava valikoima lautasia, vateja, kulhoja ja kannuja. Ensimmäisissä astiastoissa ei ollut kahvikuppeja lainkaan, kahviastiastot yleistyivät vasta myöhemmin. Pienimmästäkin torpasta löytyi ainakin muutama kahvikuppi, kuparipannu, kermakko ja sokerikko.

Moniosainen astiasto heijasteli perheen varallisuutta. Ensihankinnaksi Arabia tarjosi 1930-40-luvun nuorille pareille edullista kuuden hengen Tähtiastiastoa.

Suuret astiastot veivät paljon tilaa, ja kaupungistumisen myötä tavallisen työväen asunnot ja säilytystilat olivat pienet, joten oli suunniteltava pinottavia ja monikäyttöisiä astioita. Tätä tarvetta varten Kaj Franck sai vuonna 1951 luvan suunnitella omanlaisen ja tehtaan kannalta edullisen astiaston. Syntyi Kilta. Markkinoita mullisti nyt kokonaan uudenlainen ajattelu, joka tarjosi astioita kappaletavarana.

40-50-luvuilla keittoa syötiin näin somista lautasista.

XU-mallin kastikekaatimessa on Kent-koriste 30-luvulta. Yksityiskokoelma.

Lue myös: Suosituimpien Arabian astioiden myyntihinnat

Kukilla peiteltiin virheitä

Kahvikuppien koristeluja tehtiin 1800-luvun lopulta lähtien kuparipainomenetelmällä, jolla muun muassa Singapore-astiastoakin (1926-74) on kuvioitu. Itämaishenkiset kuviot siirtyivät tehtaalta toiselle, kun silloiset mallimestarit pakkasivat kuparilevyt mukaansa vaihtaessaan työpaikkaa. Niinpä näitä kuparipainokuvioita löytyy useiden tehtaiden mallistoista.

Vuosisadan vaihteessa alettiin käyttää myös värillisiä siirtokuvia. Sellaisia ostettiin yleensä Englannista tai Saksasta, mutta myös suomalaiset taiteilijat suunnittelivat niitä. Siirtokuva oli edullisempi ja nopeampi tapa kuvioida astioita.

– Sodan jälkeen keramiikan raaka-aineiksi oli saatavilla aikaisempaan verrattuna huonompaa materiaalia, joten siirtokuvia käytettiin myös peittämään astioiden viallisia kohtia. Laaja ruusuaihe jätti kätevästi alleen pienet virheet, kertoo Designmuseon amanuenssi Susanna Thiel.

"Myrnaa myytiin kauppoihin sisäänheittotuotteiksi."

OB-malliston kukkakoristeet leimattiin sabloonalla.

Pikkukannu edessä on Greta Liisa Jäderholm-Snellmanin puhalluskoristeinen ML-malli, 25 e. Korkeassa kannussa on siirtokuvakoristelu, 35 e. Takana Olda Osolin ja Reinhard Richterin suunnittelema kastikekaadin 40-luvulta, 54 e.

Astioiden kukkakuviot , esimerkiksi tutun Myrna-sarjan kellertävät kukka-aiheet, on suurimmaksi osaksi tehty siirtokuvina.

Erilaisten kukkakuvioitujen kuppien määrä Arabian tuotannossa on häkellyttävä. Kukkakupit olivat pidettyjä, ja kun kauppa kävi, niitä myös valmistettiin. Oli pieniä kuvioita, nauhamaisia ketjuja ja suuria kukka-aiheita.

– Myrna oli niin suosittu, että kiertävät kaupparatsut myivät sitä myymälöihin sisäänheittotuotteeksi, Susanna Thiel sanoo.

Lue myös: Keräiletkö Arabiaa? Tämä astia voi olla tuhansien arvoinen

Raija Uosikkisen Raija-koristeinen Kermakko 70-luvulta. Hinta sokerikon kanssa 67 e.

Leima auttaa astian ajoittamisessa. Tämä kuppi on 20-luvulta.

Olgan käsinkoristamo

Yksinkertaisia kuvioita saatiin aikaan myös värinpuhallustekniikalla. Raakapoltettu esine laitettiin samanmuotoiseen koristekaavioon, ja kaavion aukkojen läpi puhallettiin haluttu koristeväri. Se oli nopea ja helppo tapa tehdä pehmeärajaisia kuvioita.

– Puhalluskoristein koristetut kupit olivat usein Otk:n, Keskon tai Anttilan tilaamia erikoiskoristeita. Niitä suunnittelivat esimerkiksi Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula. Aina näiden koristeiden nimeä tai suunnittelijaakaan ei tiedetä, mutta keräilijät ovat näistä asioista erityisen kiinnostuneita, Susanna Thiel kertoo.

Hitain tekniikka oli tietysti käsin koristelu. Arabian käsinkoristamo perustettiin 1943, ja sitä johti taitava Olga Osol. Aluksi hän opetti koristemaalausta 12 maalarille, mutta vuonna 1947 Olgan osastossa työskenteli jo 70 henkilöä.

Koristesuunnitteluun vaikuttivat 1950-60-luvulla vahvasti Uosikkisen ja Tomulan lisäksi myös muut taiteilijat, kuten Anja Juurikkala, Hilkka-Liisa Ahola ja Ulla Procopé, joiden kätten jälki näkyy monissa kahvikuppisarjoissakin.

Hilkka-Liisa Aholan Julia-kuppi (vas.) ja Raija Uosikkisen EK-malli 60-luvulta.

Raija Uosikkisen Emilia-koristeinen kuppi 67 e ja kannu 100 e. Iris-kuvioinen vati 1800-luvun lopulta, yksityiskokoelma.

Lähteinä myös: Arabia - keramiikka, taide, teollisuus. Designmuseo 2009.
Keräilijän Aarteet. Arabian kahvikuppeja ja mukeja. Toim. Sirpa Westerholm. WSOY 2006.

Tiedustelut:
Astialiisa (09) 241 0490, astialiisa.fi
Laatutavara laatutavara@laatutavara.com, laatutavara.com

Emilia-sarja kuvasi Raija Uosikkisen Amerikan-tädin elämää.