Saapuva kevät riemastuttaa ja vähän myös turhauttaa. Tällaisia ajatuksia kevät herättää ET:n toimituksessa. 

Ah, kevät! Valon lisääntyminen riemastuttaa ja luonto herää eloon. Enää ei tarvitse pakkautua toppavaatteisiin, ja ihmisetkin vaikuttavat jotenkin iloisemmilta.

Toisaalta kevät on ristiriitaista aikaa. Toiset näkevät vain loskaa ja lumen alta paljastuvia koirankakkoja, ja allergiset aivastelevat tuskissaan.

Alla ET:n toimitus kertoo, mikä keväässä on mielestämme parasta. Artikkelin lopussa voit äänestää, onko kevät vuodenajoista parhain vai hirvein.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kivointa ovat valoisat aamut. Saa pakata kirkasvalolampun pois."
– Sinikka Klemettilä, tuottaja

"Viimeisten lumien lakaisu terassilta ja grillauskauden avaus."
– Petri Rotsten, graafikko

"Luumu- ja kirsikkapuiden kukinta, kuin jättimäisiä jätskitötteröitä."
– Kristiina Dragon, toimittaja

"Parasta keväässä on, kun meidän kronologisesti ansioituneiden ei enää tarvitse äimistellä, kuinka teinit värjöttelevät pakkasessa revityissä farkuissa ja nilkat paljaana."
– Hannu Nieminen, toimittaja

"Keväässä parasta ovat Mignon-munat ja hiirenkorvat."
– Maria Niemi, tuottaja

"Mustarastaan uljaasti helisevä huilu, jossa kuuluu lupaus uuden elämän täyttämästä kesästä."
– Pia Hyvönen, toimittaja

"Sortsit! Aloitan kauden +12-asteessa."
– Ilja Ojala, toimittaja

"Parasta on valo! Se tuo energiaa ja saa tarttumaan asioihin, jotka ovat talven pimeydessä jääneet tekemättä."
– Marja-Liisa Husso, tuottaja

"Kun ulkona on jo kuivaa, eikä tarvitse suihkuttaa kuraisia koiria joka lenkin jälkeen."
– Eveliina Linkoheimo, toimittaja

"Kevätsateen tuoksu."
– Otto Paakkanen, graafikko

"Ratsastus vaaleanvihreässä metsässä aamulla on ihanaa. Valkovuokot kukkivat ja linnut laulavat."
– Marjaana Huhtamäki, toimituksen assistentti

"Ketunleivät! Ne ovat parasta keväässä."
​​​​​​​– Christina Aaltio, ruokatuottaja

"Mahtavan heleä vihreä väri ja uskomaton valo illalla. Minulle tulee keväällä aina lähes hermostunut olo, kun pitäisi koko ajan olla ulkona nauttimassa lyhyestä heleän vihreän kaudesta, kesällä se on tunkkaisen vihreä. Ihanaa on myös kesän odotus, kaikki on vielä edessä. Se tuntuu myös kuvaannollisesti siltä, että kaikki on mahdollista."
​​​​​​​– Reija Ypyä, toimittaja

"Katse taivaalle. Muuttolinnut saapuvat. Elämä jatkuu."
​​​​​​​– Eila Nissinen, graafikko

"Kevään ensimmäinen prätkälenkki hiirenkorvanvihreässä maisemassa!"
​​​​​​​– Elina Vilpakka, AD

"Kesän lähestyminen on parasta! Kevät on vuodenajoista ristiriitaisin: toisaalta niin raadollinen, toisaalta taas hieno."
​​​​​​​– Outi Liinamaa, graafikko

"Olen tosi huono vastaamaan tähän, koska vihaan kevättä. Olen siitepölyallergikko."
​​​​​​​– Irina Björkman, toimittaja

"Sen jälkeen tulee kesä. Inhoan kevättä, vaikka valon lisääntyminen onkin ihanaa. Sepeli rahisee jalkakäytävillä, ikkunat ovat likaiset ja naama valjun värinen. Todella masentavaa."
​​​​​​​– Elina Salo, toimituspäällikkö

Kenen kanssa sinä olet samoilla linjoilla? Kommentoi alle, mikä keväässä on mielestäsi parasta – tai pahinta. 

Kysely

Pidätkö keväästä?

Rakastan kevättä! Nautin, kun säät lämpenevät ja luonto herää eloon.
Rakastan kevättä! Nautin, kun säät lämpenevät ja luonto herää eloon.
62.5%
Kevät on ihan ok. On kiva, että on valoisampaa, mutta keväällä on silti usein aika ankeaa.
Kevät on ihan ok. On kiva, että on valoisampaa, mutta keväällä on silti usein aika ankeaa.
25.0%
Inhoan kevättä. Loskaa on joka paikassa ja siitepöly kiusaa.
Inhoan kevättä. Loskaa on joka paikassa ja siitepöly kiusaa.
12.5%
Ääniä yhteensä: 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla