Juttelin taannoin kirjanpitäjäni kanssa yleisimmistä pienyrittäjien tuista ja rahoitusvaihtoehdoista. Hän yllätyksekseni mainitsi, että monet asiakkaistaan eivät ole hakeneet starttirahaa, koska eivät ole uskoneet saavansa myöntävää päätöstä.

Tämä kuulosti oudolta, sillä uuden toiminimen tuet ja rahoitus askarruttavat monia uusia elinkeinonharjoittajia, ja aiheesta kysyttiin paljon muun muassa TE-toimiston yrittäjyyskurssilla.

Toiminimiyrittäjyys on pohjimmiltaan pientä liiketoimintaa, jonka tarkoituksena on tuoda elanto yrittäjälle itselleen. Tästä syystä toiminimen perustamiskustannukset jäävät usein verrattain pieniksi, ja niistä saatetaan selvitä yrittäjän omilla säästöillä.

Aina näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi liiketilojen vuokravakuus tai pienet laitteisto- ja tarvikehankinnat ovat tyypillisiä esimerkkejä tilanteista, joissa rahoitusta tai tukea toiminimelle lähdetään etsitään ulkopuolisista lähteistä.

Siksi päätin näin blogin alkajaisiksi rustailla ylös hieman listaa ja mietteitä erilaisista vaihtoehdoista, joista osa on parempia ja osa huonompia.


1. Paikoillanne, valmiit, starttiraha

Tämän aloittavan yrittäjän tuen tietävät kaikki ja vuonna 2019 se on suuruudeltaan reilut 32 euroa päivässä. Starttirahan saaminen on kohtalaisen helppoa, kunhan täytät seuraavat kriteerit. Tuen hakeminen tehdään TE-toimiston kautta.

  • Et toimi liian suositulla toimialalla, esimerkiksi ravintola- tai parturi-kampaamobisneksessä. Starttiraha ei saa vääristää kilpailua, eli sitä ei myönnetä sellaiseen liiketoimintaan, jolla on paljon kilpailua paikkakunnalla. Ja esimerkiksi partureita löytyy varmasti joka niemennotkosta Suomessa.
  • Et ole vielä aloittanut liiketoimintaasi. Älä missään nimessä hae y-tunnusta ennen starttirahapäätöksen saamista, koska tämä on yksi tuen kriteereistä. Moniin muihin tukiin verrattuna hakeminen on yksinkertaista, eikä paperiralli pääse uuvuttamaan aivan pahimmassa määrin.
  • Sivutoimisille yrittäjille starttirahaa ei kuitenkaan heru, koska kyseessä on nimenomaan päätoimiyrittäjille suunnattu tuki.

Kannattaa muuten pistää sormet ristiin, jotta TE-toimiston virkailija ei passita sinua yrittäjyyskurssille istumaan. Näin ei pitäisi tapahtua, jos sinulla on omalta toimialaltasi jonkinlaista aiempaa taustaa ja tiedät edes perusasiat yrityksen pyörittämisestä. Toki yrittäjyyskurssi voi olla erittäin hyödyllinen, jos aiempaa tietotaitoa ei löydy.


2. Oma pankki on tuttu ja turvallinen

Pientä lainaa toiminimelle kannattaa ensimmäisenä kysyä omasta pankista, sillä se on lähes aina halvin vaihtoehto. Pankkia todennäköisesti kiinnostaa sekä liiketoiminta- että rahoitussuunnitelmasi, joten näiden tulisi olla ainakin alustavasti kunnossa ennen lainaneuvotteluja.

Jos liiketoiminnan aloittamiseen tarvitaan suuria, jopa kymmenen tuhansien eurojen satsauksia, on usein järkevämpi valita yritysmuodoksi osakeyhtiö. Se on riskienhallinnan kannalta parempi vaihtoehto, sillä toiminimellä yrittävä henkilö vastaa aina henkilökohtaisesti myös yritystoimintansa veloista ja velvoitteista.


3. Finnvera rahoittaa (ehkä hieman yllättäen) myös toiminimiä

Toisin kuin monesti luullaan, valtion erityisrahoituslaitos Finnvera rahoittaa myös elinkeinonharjoittajia eli toiminimiä. Rahoitusta toiminimelle voi järjestyä esimerkiksi alkutakauksen kautta.

Finnveran alkutakaus tarkoittaa, että ostat Finnveralta takauksen, jotta saat toiminimelle lainaa pankista. Finnveralla on toiminimille myös muita rahoitustuotteita, vaikka suurin osa tarjonnasta onkin suunnattu enemmän osakeyhtiöiden suuntaan.


4. Yksityiset rahoituslaitokset ovat kalliita

Yrityslainoja ei järjesty pankista enää samalla tavalla kuin joitain vuosia sitten. Tästä syystä monet yksityiset rahoituslaitokset ovat viime vuosina tunkeneet urakalla yritysrahoitusmarkkinoille.

Suurin osa rahoituslaitoksista tarjoaa lainaa myös toiminimille, mutta näissä on aina myös huonot puolensa – eli ne kulut. Jos alkukuukausille tarvitsee puskuria, niin kalliiden lainojen sijasta on parempi hyödyntää esim. omaa luottokorttia ja kuitata ostokset pois korottoman maksuajan puitteissa. Vaikka maksuaikaa tarvitsisi pidempäänkin, niin peruspankin luottokortin korko on aina edullisempi erilaisiin vippeihin verrattuna.


5. Ely-keskuksen ja Leaderin tuet – miten olisi maaseudun yritysrahoitus?

Ely tunnetaan ehkäpä paremmin nimellä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Elyn kautta rahoitusta voi järjestyä myös toiminimille ja kenties tuista suosituin on maaseudun yritysrahoitus, jota voi hyödyntää myös perustamistoimiin.

Kannattaa kuitenkin varmistua, että oma yritys sijaitsee maaseudulla. Tähän asiaan vaikuttaa kaupunki-maaseutuluokitus, josta voit lukea lisää linkin takaa. Ehkäpä sinunkin yrityksesi sijaitsee tietämättäsi maaseudulla.

Myös Leader-toimintaryhmiltä voi hakea rahoitusta sellaiseen liiketoimintaan, joka elävöittäisi maaseutua eli esimerkiksi loisi sinne tulevaisuudessa uusia työpaikkoja. Mutta siinäpä tärkeimmät toiminimen tuista ja rahoituksesta.

Mutta siinäpä ne olennaisimmat asiat uuden toiminimen rahoitukseen taisivat tullakin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla