Kotijärven rannasta
taas löysin
isän vamhan tervaveneen,
ja yhtäkkiä
kuten lapsena ennen
olen jälleen kapteeni
laivan suuren ja valkoisen,

jokin voima tuntemanton
purttani kuljettaa
kohti mahdollisuuksien maailmaa,
joka unelmien usvassa häämöttää.

Vaikka haaveiden hiekkasärkkä
joskus katinkultana kimmelsikin,
jo kohta horisontissa
uusi aarresaari
kiehtoo ja viekottaa.

Mutta kun joskus tuuli tyyntyy
voi hetkeksi ruorista hellittää
silloin purjehtija miettii:
liian kauasko silmä tähyää,
kun näkemättä jää,

voi olla aarre aito
kotirannan kukkiva lumme
tai ystävä sinsorsa,
joka veneen vierellä soutaa.