Eteisvärinä aiheutti Marjatalle aivoinfarktin – nyt hän auttaa muita sydänpotilaita

"Olin vielä työelämässä, kun sydänoireeni ilmaantuivat. Silloin tällöin rinta-alassani tuntui epämiellyttävää tykytystä, joka tuli kohtauksittain ja meni sitten ohi. Hiljalleen oireet tihenivät ja niitä alkoi tulla useammin sekä rasituksessa että levossa. Ajattelin silloin, että vai niin, siinähän tuo tykyttelee, mutta huolestua en osannut.

Havahduin, kun kohtaus yllätti kesken työmatkan. Olin parhaillaan yksityisen lääkärikeskuksen kohdalla ja päätin, että kurvaankin suoraan sinne. Sydämestäni otettiin EKG eli sydänfilmi, mutta kohtaus oli ehtinyt mennä ohitse eikä mitään poikkeavaa ei näkynyt.

Vuoden, parin verran kuuntelin sydäntuntemuksiani, kunnes menin kardiologille. Hän päätti otattaa minusta 24 tunnin Holter-tutkimuksen. Siinä rintakehääni liimattiin vuorokauden ajaksi antureita, jotka kytkettiin vyötärölleni asetettuun EKG-laitteeseen. Nauhuri rekisteröi jokaisen sydämenlyönnin, ja lääkäri tulkitsi nauhoituksen tulokset.

"Päätin, että eteisvärinän kanssa on vain elettävä."

Holterissa eteisvärinä eli flimmeri lopulta näkyi. Tiedon sydänsairaudesta otin tyynesti vastaan. Olen tehnyt työurani lääketeollisuudessa ja tiesin eteisvärinästä varmasti enemmän kuin moni keskivertopotilas. Myös äidilläni ja tädilläni oli tämä sama sairaus - molemmille se koitui kohtaloksi. Päätin, että eteisvärinän kanssa sitä on vain elettävä.

Hyytymä tukki aivovaltimon

Kului muutama vuosi, ja flimmerikohtauksia tuli ja meni. Tiedossani toki oli, että flimmeri altistaa aivoinfarktille, joskin vielä tuohon aikaan lyhyiden eteisvärinäkohtauksien riskiä aivoveritulpalle ei pidetty kovin suurena. Kun rytmihäiriöt eivät minua pahemmin häirinneet, tautiani päädyttiin vain seuraamaan.

Pääsin toivomalleni osa-aikaeläkkeelle. Sitten tapahtui ikäviä. Olin parhaillaan pitämässä pientä esitystä työpaikallani, kun huomasin, että puheeni ei suju kunnolla. Takeltelin. Koetin kovasti keskittyä sanottavaani ja ponnistellen sain kuin sainkin esitykseni pidettyä.

Mutta kun menin työhuoneeseeni ja puhelin soi, en enää ollut saada nimeäni sanottua. Hälytyskellot päässäni pärähtivät soimaan. Hyppäsin siltä istumalta autoon ja ajoin työterveyshuoltoon. Sieltä lääkäri lähetti minut taksilla suoraan Meilahden sairaalan päivystykseen.

Olin saanut pienen, mutta magneettikuvassa näkyvän aivoinfarktin.

Minulle siis kävi niin kuin monelle sellaiselle eteisvärinäpotilaalle, jonka verta ei ole ajoissa ohennettu lääkityksellä. Flimmerikohtaus oli muodostanut sydämen vasempaan eteiseen verihyytymän, joka lähti liikkeelle, kulkeutui pieneen aivovaltimoon ja aiheutti aivosoluihin happivajauksen. Siitä seurasivat nuo puheen häiriöt.

Puhetyöläisenä minut testattiin ennen sairaalasta kotiuttamista, puutteita puheen tuottamisessa ei todettu. Perheeni kylläkin huomasi, että puheeni oli hidastunut. Heidän mielestään oli hyvä niin.

Ajoissa hoitoon

Onneksi aivoveritulppani oli pieni, ja toivuin infarktista hienosti. Minulle määrättiin aspiriinia alentamaan veren hyytymistä. Itse tosin tunsin, etteivät suuni liikkeet toimineet kunnolla. Kun valitin vaivaa lääkärissä, sitä alettiin tutkia. Selvitettiin myös, olisiko verenhyytymisarvoissani jotain ongelmaa.

Juuri, kun kutsu kuului kuulemaan näitä tuloksia, vasen käteni halvaantui. Tällä kertaa halvausoireet kestivät vain muutaman minuutin ja katosivat.

Jälleen kerran aivoni kuvattiin, mutta nyt infarktista ei löytynyt jälkeäkään. Kävi ilmi, että käden halvaus johtui niin sanotusta TIA-kohtauksesta eli ohimenevästä aivoverenkiertohäiriöstä. Veritutkimustulokset paljastivat, ettei aspiriini tosiaan ohentanut vertani niin kuin useimmilla muilla ihmisillä. Sain järeämmän lääkkeen, Marevanin. Siitä alkoi hankala luku sairauskertomuksessani.

"Kun arvo oli liian alhaalla, uhkasi veritulppa. Kun liian ylhäällä, uhkasi aivoverenvuotoriski."

Marevanin hoitotasapainoa mittaava INR-arvoni ei yksinkertaisesti suostunut asettumaan. Se heittelehti ylös ja alas, joskus vaarallisestikin. Silloin, kun INR oli liian alhaalla, minua uhkasi uusi veritulppa. Kun arvo kohosi liian ylös, kasvoi puolestaan aivoverenvuodon riski.

Markkinoille oli tullut uudenlaisia verenohennuslääkkeitä, ensimmäinen niistä oli nimeltään dabigatraani. Vaihdoin uutuuslääkkeeseen, se pysyi tasapainossa paljon helpommin kuin Marevan. Arki helpottui.

Marjatta Kuuselalla on paljon harrastuksia, mutta erityisen iloinen hän on lapsenlapsistaan ja heidän vierailuistaan.

Suuntavaisto katosi

Ennen kuin lääkitys saatiin tasapainoon, kävin läpi vielä kaksi TIA-kohtausta. Ensimmäisessä silmästäni katosi yks kaks näkö. Se palautui muutamassa minuutissa. Toisella kertaa olin tulossa autolla kauppareissulta, kun huomasin, että en osaakaan kotiin. Tämä kohtaus kesti jo kaksi tuntia.

Sydämen rytmiä yritettiin korjata lääkkeillä, mutta se ei onnistunut. Niinpä minulle päätettiin asentaa sydämentahdistin, jonka ansiosta sydämeni lyö normaalisti 70 lyöntiä minuutissa ja rasituksessa enintään 140.

"Flimmeri ei estä minua viettämästä täysipainoista elämää."

Tahdistin on toiminut minulla hyvin, etenkin sen jälkeen kun opettelin olemaan ryntäilemättä. Vaikka eteisvärinä on sairaus, joka ei parane, me flimmeripotilaat tapaamme sanoa, että eteisvärinä on se sydämen toiseksi paras rytmi – heti normaalin, terveen rytmin jälkeen. Minusta se pitää paikkansa.

Olen aina ollut meneväinen ja paljon harrastava, eikä flimmeri estä minua edelleenkään viettämästä täysipainoista elämää. Vain laskettelureissuista Alppien ohueen ilmanalaan olen joutunut luopumaan – paljon muita tärkeitä asioita on jäänyt jäljelle.

Voimaa vaikuttamisesta

Kotiin en suostuisi missään nimessä käpertymään. Toimin Oulunkyläseurassa, ajoittain Martoissa ja Pohjois-Helsingin Senioreissa, matkustelen, käyn teatterissa, vesijuoksussa, kuntosalilla ja golfaamassa sekä harrastan puutarhanhoitoa, mökkeilyä, sienestämistä ja lastenlasteni kanssa touhuamista.

Onneksi he asuvat lähellä ja rikastuttavat elämääni usein. Olen iloinen aina, kun mummoa tarvitaan.

"On hyvä, että sydänpotilaat tukevat toinen toisiaan."

Iso osa hyvinvointiani lähtee siitä, että voin edistää sydänpotilaiden asiaa: olen Helsingin Sydänyhdistyksen puheenjohtaja ja istun Etelä-Suomen Sydänpiirin hallituksessa. Minusta on tärkeää tarjota tietoa sydänsairauksista, kuntoutusmahdollisuuksista sekä luoda aktiviteetteja, jotka houkuttelevat sydänpotilaan pois neljän seinän sisältä.

Tiedän kuulemastani, että kun rytmihäiriöoireet ensi kerran ilmaantuvat, ne usein säikäyttävät ja järkyttävät. Eräs uusi flimmeripotilas soitti kerran kaikki yhdistyksemme luottamusjäsenet läpi keskellä yötä, niin kova hätä hänellä oli. Siksi on hyvä, että me sydänpotilaat olemme liittyneet yhteen. Voimme tukea vertaisena toinen toisiamme."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 6/2016.