Tangokuningas Kyösti Mäkimattila: "Lavatanssit tuovat lohtua suomalaisten arkeen"

Muusikko Kyösti Mäkimattila kiistää yhden oletuksen. Kesä ei ole tanssiorkesterin ainoa sesonki. Kaikki vuodenajat ovat.

– Viimeisen kolmen vuoden aikana olen tehnyt noin 700 keikkaa, ja niitä on todella riittänyt kaikkiin vuodenaikoihin, Mäkimattila toteaa.

Kyösti Mäkimattila on soittanut koko ikänsä, mutta viimeiset kymmenen vuotta hän elättänyt itsenä muusikkona. Ensin Varjokuva-yhtyeen rumpalina, mutta voitettuaan Tangokuninkaallisen tittelin vuonna 2013 hän siirtyi rumpujen takaa solistiksi. Keikkoja tehdään paljon muuallakin kuin tanssilavoilla: konserttisaleissa, kirkoissa, laivoilla ja monenlaisissa yksityistilaisuuksissa.

– Mutta tanssilavoilla on tietysti aina oma tunnelmansa. Kasvoin Yläneen upean tanssilavan tuntumassa, järven toisella puolella. Sieltä kotoa soudettiin ruuhella Agentsia kuuntelemaan, kun soitto kantautui pitkin järven selkää. Oikeastaan tuntuu, että sitä tunnelmaa tavoittelen edelleen.

Sodanjälkeinen satumaa

Tanssilavat ja lavatanssikulttuuri kiehtovat Mäkimattilaa muutenkin kuin musiikin vuoksi. Hän on perehtynyt niiden historiaan.

– Tanssilavakulttuuri on meillä nuori, se usein unohdetaan. Se syntyi vasta 1950-luvulla, sotien jälkeen, mutta silti se koetaan meillä vanhana, koska se on omalla tavallaan hyvin konservatiivista, Mäkimattila toteaa.

"Haikeat melodiat tarjoavat lohtua perkeleen puuduttavalle arjelle."

Mäkimattilasta on kiehtovaa, kuinka sodanjälkeisistä traumoista kärsineet ja suuret ikäluokat ovat päässeet purkamaan tunteitaan juuri tanssimalla. Se on tuonut tunnelmaan ihan omat mausteensa.

– Satumaan ja Onnenmaan kaltaiset haikeat melodiat ovat tarjonneet lohtua perkeleen puuduttavalle arjelle ja puutteelle.

Mäkimattila on ehtinyt nähdä urallaan myös sotia kokeneita tanssijoita, niitä joiden arkea keventämään monet tanssilavat pystytettiin.

– Ihmisissä on valtava ero, ovatko he eläneet puutteessa vai eivät. Se näkyy tanssilavoillakin kaikessa, erityisesti käytöksessä, vanhempi ikäpolvi on kovin vähään tyytyväisiä ja myös sanovat sen. Se on koskettavaa.

Kylmän kesän kohmeus

Mäkimattilaa kiehtoo tanssilavakulttuuri niin, että hän toivoo vielä jonain päivänä kirjoittavansa aiheesta romaanin. Siitäkin huolimatta, ettei lavakulttuuri juuri nyt ole voimiensa tunnossa.

– Uutta yleisöä on vaikea saada lavoille, siksi minäkin keikkailen paljon myös muualla.

Toisaalta myös paljon hyvääkin on tapahtunut.

– Tanssijat ovat nykyään todella tasokkaita. Ei varmaan koskaan ole lavoilla tanssittu niin hyvin kuin nyt, Mäkimattila toteaa.

Se asettaa myös muusikoille paineita, monet kun tulevat vain tanssimaan, eivät kuuntelemaan jotain tiettyä artistia.

– Silloin on nöyrryttävä, laulettava niin hyvin kuin mahdollista ja tarjottava mahdollisimman monipuolisia rytmejä.

Kyösti Mäkimattila ei usko koskaan täysin jättävänsä tanssilavoja, vaikka yhtä asiaa hän ei lavatanssikesissä meinaa kestää.

– Jos nämä kesät jatkavat kylmenemistään tähän malliin, ammatista tulee lähes sietämätöntä, hän puuskahtaa ja hymähtää perään:

– Mutta tietysti kesät tanssilavoilla ovat varustelukysymys. Pitkät kalsarit kuuluvat vakiovarusteisiin.

Lue Kyösti Mäkimattilan henkilöhaastattelu ET-lehdestä 13/2017.