Eva on sinnitellyt työkyvyttömyyseläkkeellä koko ikänsä: "Köyhyys vie helposti myös haaveet”

Maanantai: 0 euroa

Satoi lunta, tein pihalla lumitöitä. Asun Sastamalassa kerrostalossa, joten loin lumia omaksi huvikseni.

Lumitöiden jälkeen kävin seurakuntatalolla leikkaamassa matonkuteita. Ohjaan siellä vapaaehtoistyönä pienelle porukalle käsityöpiiriä kerran viikossa. Kudomme sukkia ja huiveja diakoniatyön myyjäisiin. 

Olen periaatteessa sosiaalinen, mutta oikein huokaisen aina kun palaan kaksiooni. Koti on minulle rauhan tyyssija.

Kun rahaa on vähän, elämä menee monin tavoin kapeaksi.

Nuorin tyttäreni oli käymässä ja palasi tänään opiskelupaikkakunnalleen. Saattelin hänet bussille.

Minulla on neljä tytärtä, joista kolme on nuoruuteni avioliitosta. Vanhimmalla heistä on itselläänkin tyttärentyttäriä, olen siis jo isomummo.

Viimeksi näin vanhinta tytärtäni nuorimman lapsenlapsenlapseni ristiäisissä. Näemme harvoin, sillä tyttäreni asuu Oulussa, ja matkustaminen on kallista.

Kun rahaa on vähän, elämä menee monin tavoin kapeaksi.

Tiistai: apteekki 43 euroa, ruokakauppa 21 euroa

Hain apteekista allergialääkkeen ja kaksi eri masennuslääkettä. Sairastuin masennukseen jo nuorena, ja olen koko aikuisikäni ollut mielenterveyskuntoutuja.

Monet meistä mielenterveyskuntoutujista saavat todella pientä eläkettä. Jos on sairastunut jo nuorena, työvuosia ei välttämättä ole ehtinyt kertyä kovin montaa. Silloin ei ole kertynyt kunnon eläkettäkään.

Niin kävi minullekin. Työeläkettä minulle kertyi vain sata euroa kuussa, sillä ehdin olla ainoastaan pari vuotta töissä kenkätehtaalla.

Mielenterveys ja köyhyys liittyvät olennaisesti yhteen. Kun elää pienellä rahalla vuosikausia, se kiristää jatkuvasti hermoja. Köyhyysrajalla eläminen tarkoittaa, että henkinen stressi jatkuu ja jatkuu. Se ylläpitää masennusta noidankehän lailla.

Kun mihinkään ei ole varaa, lopulta lakkaa haaveilemastakaan oikein mistään. Tuetulle lomalle voi päästä, mutta niissäkin on aika suuri omavastuuosuus.

Jatkuva köyhyys saa lopettamaan haaveilun.

Onneksi olen aina saanut laskut hoidettua. Yleensä maksan ne sitä mukaa kun niitä tulee. Velkaa ja osamaksuja en ole halunnut, ne vain rassaisivat liikaa.

Valtion takaama opintolaina minulla oli, mutta kun sairastuin, sitä ei peritty takaisin.

Vertaistukityössä olen huomannut, että mielenterveyskuntoutujat eivät aina jaksa huolehtia siitä, että rahaa ylipäänsä tulee jostain. Esimerkiksi kuntoutustukea saa alkuun vähäksi aikaa kerrallaan, sitten se pitää hakea uudelleen.

Oli suuri helpotus, kun aloin saada toistaiseksi voimassaolevaa kuntoutustukea ja lopulta työkyvyttömyyseläkettä.

Nyt saan vanhuuseläkettä sekä pientä takuueläkettä. Se ei ole paljon, mutta tulee säännöllisesti, joten rahasta ei tarvitse enää stressata ihan yhtä paljon kuin ennen.

Keskiviikko: 0 euroa

Kudoin sukkia myyntiin paikallisen mielenterveysyhdistyksen hyväksi. Teen sielläkin vapaaehtoistyötä.

Nyt kun olen itse päässyt jaloilleni, haluan olla lähimmäisenä toisille ja kulkea niiden rinnalla, jotka tarvitsevat tukea. Oman masennukseni vuoksi pystyn hyvin ymmärtämään missä maailmassa mielenterveyskuntoutuja elää.

Auttaminen nousee myös hengellisestä vakaumuksestani. Olen ollut uskossa jo vuosikymmeniä. Lähimmäisenrakkaus kuulostaa vähän pateettiselta, ehkä sanoisin mieluummin, että olen lämminhenkinen toisia kohtaan. Niin minulle on ainakin sanottu.

Kuvataide on Evan intohimo.

Osittain ajattelen, että vapaaehtoistyöllä maksan laskua siitä, että yhteiskunta elättää minua. Minulla on niin pieni eläke, että en maksa lainkaan veroja.

Rahan sijaan voin antaa aikaani ja läsnäoloani.

Pitkään häpesin ja selittelin sitä, etten voi sairauteni takia käydä töissä. Olen joutunut tekemään suuren henkisen työn hyväksyäkseni tilanteeni.

Pohdin paljon sitä mistä ihmisen arvo tulee. Onko se vain siinä, että käy töissä ja on sillä tavalla tuottelias? Uskon, että jokainen ihminen on yhtä arvokas, ja osa yhteiskuntaa voi olla myös henkisesti.

Vapaaehtoistyö hyödyttää myös minua. Kun kalenteriin on merkitty menoja, tulee lähdettyä ihmisten ilmoille. Muuten en välttämättä poistuisi kotoa.

Torstai: ruokakauppa 20 euroa

Ostin maitoa, omenoita, leipää ja valmisruokia.

Ruokakaupassa katson eniten hintaa. Olisi kiva tukea kotimaisia yrityksiä, mutta usein ostan vain halvinta. En ole hirveän järjestelmällinen ruokaostoksilla, mutta katson kyllä tarjoukset.

Valmistuin ravintolakokiksi ennen sairastumistani, mutta en ehtinyt tehdä lainkaan kokin töitä.

Tykkään laittaa hyvää perusruokaa, kuten keittoja, pataruokia tai perunoita ja jauhelihakastiketta. Pidän kalasta ja söisin sitä mielelläni, mutta se on hirveän kallista.

Nyt minulla on ollut väsyneempi kausi, enkä ole jaksanut laittaa ruokaa itse. Valmisruuat ovat mielestäni ihan hyviä. Herkkuruokani on kaupan maksalaatikko.

Talvella käyn eniten lähikaupassa. Minulla ei ole autoa, mutta kesällä pääsen keskustaan kaupoille polkupyörällä.

Perjantai: vuokra 598 euroa

Sisareni kuoli kolme vuotta sitten. Se on minulle vieläkin kipeä asia.

Sain häneltä perintönä rahaa. Se on helpottanut elämääni ihan uskomattomasti. Olen voinut tehdä hankintoja, joista ennen saatoin vain haaveilla.

Ostin nastakengät sekä hyvän talvitakin, jossa en palele. Hankin keittiöön maton, ja uuden jalkalampun valossa näen nyt hyvin tehdä käsitöitäni.

Suurin ostokseni oli kunnon sohva. Minulla ei ole mitään kirpputoreja vastaan, mutta olihan se aika uljasta ostaa ihan uusi sohva. 

Masennus näkyy väsymyksenä.

Perintörahoilla pääsin myös silmäleikkaukseen. En päässyt kokonaan silmälaseista eroon, mutta leikkauksen ansiosta näkö ei enää huonone, enkä tarvitse enää uusia laseja. 

Perintö on jo aika lailla huvennut, ja jännittää jo millaista on sitten kun se loppuu.

Vaikka olen tottunut elämään niukasti, tulee aina joskus mieleen jokin haave. Olisi ihanaa vaikkapa käydä joskus Lapissa tai päästä kesällä kuvataidekouluun.

Lauantai: ruokakauppa 50 euroa

Tyttäreni tuli käymään ja kävimme kaupassa. Ostoskoriin nappasin leivänpäällisiä, kinkkua, perunoita ja naudanlihaa. Teimme uunissa lihapataa kasviksilla.

Välillä harmittaa, että en ole pystynyt tukemaan lapsiani rahallisesti heidän opiskeluaikanaan. 

Uskon kuitenkin, että mammonan sijaan olen onnistunut välittämään lapsilleni jotain arvomaailmastani. Myös lapseni ovat avuliaita ja suvaitsevaisia, ja yhteisöllisyys on tärkeää meille kaikille.

Harmittaa, etten ole pystynyt tukemaan lapsia rahallisesti.

Avuliaisuus tulee myös omasta lapsuudenperheestäni. Siihen aikaan naapureita autettiin muutenkin paljon esimerkiksi talkoilla.

Sunnuntai: 0 euroa

Väsytti, joten makoilin sohvalla. Kudoin ruskeita ja sinisiä miestensukkia mielenterveysyhdistyksen myyjäisiä varten.

Kotosalla katson televisiosta mielelläni ajankohtaisohjelmia ja englantilaisia sarjoja. Tykkään myös pelata kännykkäpelejä, kuten pasianssia ja rakentelupelejä.

Maalaaminen tuli elämääni 90-luvun lopulla. Olin silloin osastojaksolla psykiatrisessa sairaalassa, ja omahoitaja vinkkasi kuvataideterapiasta. Se avasi minulle hienon maailman. 

Olen tottunut elämään koko ikäni pienillä ­tuloilla, mutta en todellakaan ole se kaikkein köyhin. Moni elää paljon vähemmällä kuin ­minä.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 6/2022.