Kysely paljastaa suosikkisanat: mieluummin seniori kuin harmaa pantteri

Harmaat pantterit, seniorit, ikäihmiset, eläkeläiset, vanhukset – monesti on hankala päättää, mitä sanaa käyttäisi, kun puheena ovat yli 65-vuotiaat tai vaikkapa yli 85-vuotiaat ihmiset.

Tilannetta ei helpota se, että kaksi eri ihmistä voi kokea saman sanan hyvin eri tavalla.

Mielikuvissa vanhus on helposti hauras, sairas ja huonokuntoinen.

Etenkin vanhus-sana tuntuu vaivaavan monia. Mielikuvissa vanhus on helposti hauras, sairas ja huonokuntoinen.

Toisaalta osa iäkkäistä ihmisistä nimittää rinta rottingilla itse itseään vanhukseksi. Esimerkiksi edesmennyt tanssin sanansaattaja Aira Samulin toivoi, että hänestä olisi käytetty sanaa vanhus. Positiivisissa mielikuvissa vanhus on kokenut ja kunnioitettu henkilö.

Suosikki on seniori 

Kun vanhoilta ihmisiltä itseltään kysyy, mitä termiä he haluaisivat itsestään käytettävän, saa eniten kannatusta sana seniori.

Vanhustyön Keskusliiton kyselyssä vastaajista 22 prosenttia mielsi itsensä mieluiten senioriksi. Kakkossijalle kiri 13 prosentin kannatuksella kutsuminen iän mukaan: 70-vuotiaat, 70–80-vuotiaat.

Seniori on aktiivinen, osallistuva ja menevä.

Mielikuvissa seniori on aktiivinen, osallistuva ja menevä. Toisaalta monia ärsyttää sanan vierasperäisyys ja kapeus. Sekin yksinkertaistaa kuvaa vanhasta ihmisestä ja voi tavallaan vähentää oikeutta olla väsynyt ja hoivaa tarvitseva.

Vanhoja ei voi niputtaa

Vanhuuteen liittyvä termistö herättää aina vain enemmän ja enemmän keskustelua, sanoo gerontologi Vilhelmiina Lehto-Niskala Helsingin yliopistosta. Hänellä on myös selitys sille, miksi näin on.

– Vanhoja ihmisiä on enemmän kuin ennen. Ihmiset elävät entistä pidempään entistä terveempinä. 1950-luvun 70-vuotias oli hyvin erilaisessa elämänvaiheessa kuin nykyajan 70-vuotias. Vanhat ihmiset ovat nyt paljon moninaisempi ryhmä kuin ennen.

Kirjavalle joukolle ei löydy yhtä kuvaavaa sanaa.

Kukaan ei niputa 20–60-vuotiaita yhdeksi ryhmäksi.

Aktiivisen työelämän jälkeinen aika voi kestää yli 40 vuotta: 65-vuotiaasta yli satavuotiaaksi. Siihen mahtuu hyvin erilaisia elämäntilanteita ja -vaiheita.

Ajatusleikkinä voi miettiä 40 vuoden ajanjaksoa jossain muussa ikävaiheessa. Kukaan ei niputa 20–60-vuotiaita yhdeksi ryhmäksi samaan tapaan kuin eläkeikäisiä.

Huomio hoivanimityksiin

Kun tutkija Lehto-Niskala pyysi hoitajia kuvailemaan hoivakodissa asuvien vanhojen ihmisten toimintakykyä, moni kuvaili asiakkaitaan sanoin autettava tai syötettävä.

– Tällaiset luonnehdinnat tekevät vanhasta ihmisestä toiminnan kohteen. Hoitaja onkin se aktiivinen päähenkilö, ei hoivakodissa asuva vanha ihminen. Tällainen puhetapa ei oikein sovi siihen, että samaan aikaan koetetaan olla asiakaslähtöisiä, Lehto-Niskala pohtii.

Mielikuvat vaikuttavat siihen, millaiseksi hoiva- ja työkulttuuri muodostuu hoivakodeissa.

Nimitykset potilas, asiakas ja asukas luovat varsin erilaisia mielikuvia. Potilas vie ajatukset sairaalamaailmaan, asiakkaalla on oikeuksia ja asukas on kotonaan.

– Sanoilla on väliä. Mielikuvat vaikuttavat siihen, millaiseksi hoiva- ja työkulttuuri muodostuu hoivakodeissa. Tähän pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota jo tulevien lääkärien ja hoitajien koulutuksessa.

Lehto-Niskala on pannut merkille, että myös media ja päätöksentekijät esittävät vanhat ihmiset usein nimenomaan passiivisina toiminnan kohteina, eivät aktiivisina toimijoina.

Hyvä, että puhutaan!

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 

– On vain hyvä, että olemme alkaneet pohtia aiempaa enemmän vanhuuteen liittyvien sanojen merkityksiä. Koskaan tuskin löytyy yhtä oikeaa puhetapaa ja sanastoa, mutta jo pelkkä puhe aiheesta saa meidät miettimään mielikuviamme ja asenteitamme, Lehto-Niskala sanoo.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 6/2024 julkaistusta jutusta. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.