
Uudenkaupungin edustalla on luoto, jossa köllöttelee satoja hylkeitä. Keväisellä safarilla letkeiden viiksiniekkojen katseluun voi yhdistää yön tunnelmallisella majakkasaarella.
Merellä 36 kilometrin päässä Uudestakaupungista sijaitsee Sandbäckin hylkeidensuojelualue, jonka luodolle harmaahylkeet kerääntyvät touko–kesäkuussa lepäilemään ja vaihtamaan karvaansa.
Hylkeet ovat kauniita, älykkäitä ja hyvin uteliaita eläimiä.
Leutoina talvina ne synnyttävät myös poikasensa jään sijasta kalliolle.
– Hylkeet ovat kauniita, älykkäitä ja hyvin uteliaita eläimiä. Joskus vähän outoja. Saattavat esimerkiksi uida yhtäkkiä ilman mitään syytä Ruotsin puolelle ja palata sitten takaisin, tekevät ikään kuin piknik-risteilyn. Muistuttavat siinäkin suhteessa ihmisiä, kippari Kari Laaksonen sanailee.
Hän on saanut poikkeusluvan tehdä alueelle joka vuosi muutaman hyljesafarin. Omalla veneellä tänne ei voi tulla: hylkeiden suojelemiseksi alueella on ympärivuotinen liikkumiskielto.
Kallioluodon köllöttelijät
Sandbäck on Suomen parhaita kohteita harmaahylkeiden tarkkailuun. Hylkeet viihtyvät täällä, koska näillä vesillä uiskentelee paljon silakoita, niiden ykkösherkkua.
Luoto häämöttää edessämme.Näkyvillä on pitkälti toistasataa hyljettä. Viisikymmentä harmaan sävyä ei nyt riitä alkuunkaan, sillä jokaisen eläimen kuosi laikkuineen on hyvin yksilöllinen.
Isoimmat eläimet ovat melkoisia pötkylöitä.
Isoimmat eläimet ovat melkoisia pötkylöitä: täysikasvuisilla uroksilla voi olla mittaa jopa kolme metriä ja painoa kolmesataa kiloa. Naarat ovat korkeintaan parimetrisiä ja 150-kiloisia.
Luodolla hylkeet lyllertävät vaivalloisen näköisesti, mutta vedessä ne ovat selvästi elementissään. Ne saattavat uida päivässä jopa sata kilometriä hyljeluodolta toiselle.
Harmaahylkeitä katsellessa on helppo nähdä, mistä harmaahylje on saanut halli-lempinimensä. Hylkeen pitkä kuono tuo elävästi mieleen koiran.
Katselemme hylkeiden touhuja parikymmentä minuuttia ennen kuin jatkamme matkaa. Emme tahdo häiritä halleja liikaa.
Majakkasaaren hyötykasvit
Hyljeluodolta on vajaan tunnin matka Isonkarin majakkasaarelle.
Majakkasaaren luonto on yllättävän monipuolinen. Isokari on vain 2,5 kilometrin pituinen ja kilometrin levyinen, mutta saarelta löytyy niin kallioita, ketoja, lehto kuin umpikasvaneesta merenlahdesta syntynyt järvikin.
Illaksi saari hiljenee. Kesäravintola sulkee ovensa alkuillasta ja päivämatkalaisten lautta lähtee kohti manteretta.
Majakkasaaren luonto on yllättävän monipuolinen.
Yövymme vanhaan aittaan rakennetussa majoitustilassa. Huoneemme nimi on Noidanlukko. Se on saanut nimensä saarella kasvavalta avaimenmuotoiselta kasvilta, jonka avulla voi vanhan uskomuksen mukaan avata kaikki lukot.
Tsaarillista loistoa ja sotahistoriaa
Isonkarin majakka valmistui vuonna 1833 opastamaan merenkulkijoita ja näyttämään samalla lännelle tsaarillisen Venäjän mahtia.
Talvisodan sytyttyä vuonna 1939 pelättiin, että loisto toimii liiankin hyvin ja ohjaa venäläiset pommikoneet rannikkokaupunkeihin.
Sodan aikana majakkaa oltiin jo räjäyttämässä.
Majakkaa oltiin jo räjäyttämässä, mutta viime hetkellä suunnitelma peruttiin. Majakan sisäseinämissä voi yhä nähdä paikattuja onkaloita, joihin räjähdysaine oli jo ehditty sijoittaa.
49,4 metriä korkean majakan huipulta avautuvat huikeat näköalat. Ilta-auringossa tornin tumma varjo lankeaa yli koko saaren.
Patikoimme ihailemaan auringonlaskua saaren länsirannan hienoille silokalliolle.
Aurinko laskee tulipallona mereen. Kuukin on jo näkyvissä.
Kevätyön kolmas valonlähde on tänäkin yönä lähes kaksisataa vuotta valoaan vilkuttanut Isonkarin majakka.
Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 7/2024. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
retki Selkämerelle
hylkeidensuojelualue
Safareita Uudestakaupungista Sandbäckin hylkeidensuojelualueelle järjestetään touko- ja kesäkuussa. Retkiä tehdään poikkeusluvalla, muuten alueella on ympärivuotinen liikkumiskielto.
majakkasaari
Hyljesafarilla tutustutaan myös Isonkarin majakkasaareen. Saarella ruokaillaan ja vietetään noin kolme tuntia. Takaisin mantereella ollaan kello 17.30. Safariin voi yhdistää yöpymisen, jolloin Uudessakaupungissa ollaan samaan aikaan seuraavana päivänä.
päiväristeilyt
Isoonkariin ilman hylkeitä voi tutustua läpi kesän opastetuilla päiväristeilyillä tai yöpymisreissulla. Uudenkaupungin lisäksi risteilyjä tehdään Kustavin Lootholmasta. Isossakarissa on myös vierasvenesatama, matkaa Uudestakaupungista kertyy noin 22 kilometriä.
isokari.fi/hyljesafarit