Riitta Jalonen haaveilee matkoista. "Asuimme nuorena perheenä Irlannissa, ja sinne kaipaan aina."
Riitta Jalonen haaveilee matkoista. "Asuimme nuorena perheenä Irlannissa, ja sinne kaipaan aina."

Kirjailija Riitta Jalosesta, 70, tuntuu kutkuttavalta selvittää, mitä hän on ilman kirjoittamista. Viimeisen pisteen laittaminen oli myös haikeaa.

Uimari etenee määrätietoisesti pitkin Ahvenistonjärven pintaa, punainen tukka kuin vesikasvi pään ympärillä soljuen. Ennen laituria pitää alkaa jarrutella. Riitta Jalonen ui aina selkää. Hän on jokusen kerran karauttanut laituria päin.

– Pääsen vedessä meditatiiviseen tilaan, kun vesi kannattelee ja vain katselen pilviä. Se voi olla vaarallista, Riitta naurahtaa.

Talvella hän kävelee puolisonsa, kirjailija Olli Jalosen kanssa harjun yli, riisuu vaatteensa rannalle ja kastautuu avantoon ilman saunaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jaloset muuttivat omakotitalosta nykyiseen kerrostalokotiinsa Hämeenlinnan Rinkelinmäelle pari vuotta sitten. Asunnon löytämiseen liittyy tarina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kävelimme usein tästä ohi. Näytin taloa Ollille ja totesin, että jos tuosta ylänurkasta tulee asunto myyntiin, muutamme siihen, Riitta kertoo.

Hän laittoi kiinteistövälitystoimistoon asuntovahdin. Lenkkeily lähimaaston metsäpoluilla jatkui, ja taloa tuli katseltua aina ohi mennessä. Vuoteen ei kuulunut mitään. Sitten yks kaks Riitan sähköpostiin kilahti viesti.

– Pysäytin Ollin kesken ruohonleikkuun ja huusin moottorin äänen yli, että nyt meidän asuntomme on myynnissä, pitäisikö soittaa!

Seuraavana aamuna kello kymmenen pariskunta oli katsomassa asuntoa. Varttia vaille yksitoista he sanoivat, että ottavat sen.

"Olen kirjoittanut lapsesta asti, mitä olen ilman sitä?"

Kynä harjoittelee pysähtymistä

Kirjat muuttivat ensin. Niitä on nykyisen kodin hyllyissä tiukasti kahdessa rivissä.

Muun muassa Finlandia Junior, Topelius- ja Runeberg-palkinnot sekä Pro Finlandia -mitalin saanut Riitta ei pystyisi kuvittelemaan kotia ilman kirjoja.

Kesällä 2022 ilmestynyt Omat kuvat on Riitan neljästoista ja viimeinen romaani. Sitä tehdessään hänellä oli tunne, että kaikki kirjat on nyt tehty.

– Kirjoittaessani en päätä mitään, lopputulos tekeytyy matkan varrella. Omat kuvat kuitenkin kuvaa lopettamisen prosessia. Siinä on kohta Kynä harjoittelee pysähtymistä, elämä ei. Halusin määritellä itseni kirjoittamisen ulkopuolella. Olen kirjoittanut lapsesta asti, mitä olisin ilman sitä?

Tästä Riitta haluaa nyt ottaa selvää. Hän on jäänyt kirjoittamisesta eläkkeelle.

Kirjoittamisen jättäminen ei ole ollut helppoa. "Tyhjyys on tunne, joka kuvaa olotilaani parhaiten. Olen eksyksissä. Ajatukseni hakevat edelleen kaunokirjallista muotoa, kaipaavat sitä", Riitta sanoo.
Kirjoittamisen jättäminen ei ole ollut helppoa. "Tyhjyys on tunne, joka kuvaa olotilaani parhaiten. Olen eksyksissä. Ajatukseni hakevat edelleen kaunokirjallista muotoa, kaipaavat sitä", Riitta sanoo.

Sairaus matkakumppanina

19-vuotiaana kirjallisuuden opiskelijana Riitta joutui parantolaan tuberkuloosin vuoksi. Krooniseen paksusuolentulehdukseen hän sairastui jo lapsena. Sairaus pysyi oireettomana pitkään, kunnes puhkesi uudelleen Riitan ollessa 49-vuotias.

Paksusuolentulehdus vei hänet tuolloin kolmeksi viikoksi sairaalaan, ja avanneleikkaustakin harkittiin. Viime hetkillä kokeiltu sytostaattihoito auttoi.

Krooninen paksusuolentulehdus kulkee mukana aina. Kirjoittaminen on kulkenut käsi kädessä sairastamisen kanssa. Riitta sanoo sairastamisjaksoja myös aineistonhakumatkoiksi. 

– Vaikka ihmisellä olisi kiven kokoinen murhe, se täytyy pystyä ottamaan syliin ja käsittelemään. Siitä se ajan myötä hapertuu. Mutta jäljelle jää pieni, tiivistynyt timantti, jota kantaa mukana – elämän aineisto, Riitta luonnehtii.

"En ehkä vielä ihan tiedosta omaa ikääntymistäni."

Riitta on aina rakastanut katsella puita ja antaa ajatustensa vaellella vapaasti.
Riitta on aina rakastanut katsella puita ja antaa ajatustensa vaellella vapaasti.

Elämää ei voi säästää

Kun Riitta käy tervehtimässä 99-vuotiasta äitiään, vanhat valokuva-albumit kaivetaan esiin. Silloin puhutaan äidin pikkulotta-ajoista. 

Riitta ei ole ajatellut elää satavuotiaaksi.

– Toisaalta, ehkä en vielä ihan tiedosta omaa ikääntymistäni. Sanotaan, että se konkretisoituu vasta, kun edeltävää sukupolvea ei enää ole. 

Hän aikoo elää rohkeasti niin pitkään kuin elää, on sitten edessä kolmekymmentä vuotta tai vähemmän.

– Haluan nähdä, kokea ja matkustella, vaikka siinä on riskinsä. Elämää ei voi säästää!

Miksi Riitta Jalonen kerää isoja kirjekuoria? Mikä ajatus häntä on auttanut sairauden vaikeina jaksoina? Lue lisää Riitan kuulumisia ET Terveys -lehden numerosta 8/2024. Tilaajat voivat lukea aiempia ET Terveys -lehtiä Digilehdet.fi-palvelussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla