Seppo Syvähuoko, 80, massiivisen ohitusleikkauksen jälkeen: ”Olen nyt elämäni kunnossa”

"En minä mihinkään leikkaukseen mene! Jos vain muutan ruokavaliota ja alan lenkkeillä? Eikös tämä sillä hoituisi?"

"Ei hoidu", vastasi lääkäri tylysti ja passitti minut jatkotutkimuksiin.

Istuin lääkärin vastaanotolla lokakuussa 2010, koska olin ollut tavallista väsyneempi.

Askel oli lyhentynyt, vaikka olin vasta 66-vuotias. Kun yritin käydä kävelyllä, jalat kipeytyivät, enkä palautunut pienestäkään lenkistä.

Askel oli lyhentynyt, vaikka olin vasta 66-vuotias.

Varjoainekuvauksissa paljastui, että sydämeni verisuonet olivat 50-, 60- ja jopa 90-prosenttisesti tukossa. Minulla oli sepelvaltimotauti.

"Ei muuta kuin suoraan leikkaukseen", sydänlääkäri totesi.

Takuu leikkaukselle

Vaikka suonien tila oli järkytys, yllätyksenä sitä ei voinut pitää.

Olin tehnyt vuosikymmenet töitä ravintola-alalla. Suuren osan ajasta olin isojen hotellien johdossa.

Kun minun tuli nälkä, menin hotellin ravintolaan ja söin ja join mitä huvitti. Työnkuvaan kuuluivat pippuripihvi, punaviini sekä kakku ja konjakki jälkiruokakahvien kanssa.

Söin ja join mitä huvitti.

Ohitusleikkaus siirtyi ja siirtyi. Se sapetti ja pelotti, sillä tajusin olevani todella kipeä ja jopa hengenvaarassa.

Syyskuussa pääsin vihdoin leikkauspöydälle. Minut nukutettiin ja rintakehäni sahattiin auki. Sääristä otettiin puoli metriä suonta, joista tehtiin ohitus viiteen sepelvaltimoon.

Ruokavalion ja liikunnan ansiosta Seppo Syvähuoko on nyt elämänsä kunnossa. - Lääkityskin auttaa. Ohitusleikkauksen jälkeen olen syönyt sokeritauti- ja verenpainelääkettä sekä statiinia.

Kirurgi antoi tekemälleen työlle takuun: ohitusleikkauksessa korjatut suonet kyllä pelittävät, kunhan muutan ruokatottumuksia ja alan liikkua säännöllisesti. 

Uusi elämä

Kun vihdoin pääsin ylös sängystä, sanoin vaimolle, että mennään kylpylään, niin pääsen uimaan.

Kylpylässä en jaksanut uida kuin kymmenen metriä ennen kuin voimat loppuivat. Jouduin lepäämään altaan reunasta roikkuen.

Jos vuoden makaa ja kaikkia paikkoja särkee, liikunta on aluksi viheliäistä hommaa. Ei ollut voimia, ei halua, ei jaksamista.

Sydän oli kyllä kunnossa. Rinnassa ei tuntunut mitään ihmeellistä, joten pakotin itseni kaksi kertaa viikossa altaaseen.

Joka kerta pääsin hiukan pidemmälle. Maaliskuussa jaksoin jo vähän hiihtääkin.

Liikunta oli aluksi viheliäistä hommaa. Ei ollut voimia, ei halua, ei jaksamista.

Pari vuotta myöhemmin olin toipunut niin hyvin, että päätin alkaa soutaa. Kotimme vieressä on hieno järvi. Ajattelin, että soutaminen siellä olisi niin mukavaa, että siitä voisi tulla tapa.

Soudin ensin puoli tuntia, sitten tunnin päivässä. Joka päivä, jos ei ollut ihan mahdoton tuuli tai sade.

Parissa vuodessa tulin niin hyvään kuntoon, etten ole ikinä ollut: että voi mies olla elämänsä kunnossa yli 70-vuotiaana!

Täytin elokuussa 80 vuotta. Aika moni vanhoista työkavereistani on jo kuollut, mutta minä tunnen olevani terveempi kuin koskaan. 

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 20/2024 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.