Kun Merja Suhonen, 66, päätti muuttaa eläkkeellä Afrikkaan, sukulaiset pitivät ideaa pähkähulluna, mutta Merja opetteli huoltamaan autonsa ja lähti ajamaan kohti Senegalia.
”Menin naimisiin aivan liian nuorena, 19-vuotiaana. Asuin ranskalaisen mieheni kanssa Ranskassa parikymmentä vuotta, olin perheenäiti ja torikauppias. Vuoden verran vietimme Länsi-Afrikan Togossa baarinpitäjinä.
Syvin kiinnostukseni Afrikkaan syntyi silti vasta myöhemmin Suomessa, kun minusta tuli ranskan kielen tulkki. Asiakkaani olivat kotoisin ranskankielisestä Afrikasta.
”Vaikeinta lähtemisessä oli kirjoista luopuminen.”
Jäin eläkkeelle maaliskuun lopussa 2023. Viikkoa myöhemmin lähdin ajamaan kohti Senegalia. En ollut koskaan aiemmin ollut Marokossa, Mauritaniassa tai Senegalissa. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan.
Vaikeinta Suomesta lähtemisessä oli kirjoista luopuminen. Rakastan lukemista. Muusta tavarasta luopuminen oli helpompaa.
”Opettelin tekemään auton perushuollon.”
Huhtikuun kuudentena moottoritie oli jäinen. Lähdin kuitenkin matkaan kesärenkailla. Eihän Afrikassa nastoja tarvita.
Vanha autoni on minulle rakas, mutta tuttavani totesi, ettei tuollaisella rotiskolla voi lähteä Saharaan.
Luotin silti autooni. Ennen lähtöä opettelin kuitenkin tekemään auton perushuollon, vaihtamaan öljyt ja puhdistamaan ilmansuodattimen.
”Rouva, oletteko aivan yksin?”
Etelä-Ranskassa ohjasin autoni isojen maastureiden perässä autolauttaan, joka seilasi Marokon Tangeriin. Kuuntelin autoradiota ja ranskankielisistä uutisista pääsin kärryille puheenaiheista.
Alkumatkasta Tangerista kohti etelää oli paljon tiesulkuja. Madame, madame, êtes-vous toute seule? Rouva, oletteko aivan yksin, poliisit kysyivät. He eivät ihan joka päivä tainneet nähdä suomalaista mummoa matkalla Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.
”Teiltä aurataan hiekkaa kuin Suomessa lunta.”
Pidin autoa kuin kukkaa kämmenellä ja seurasin moottorin lämpötilaa. Jos se alkoi kuumentua, pysäytin auton viilenemään. Atlasvuorilla tiet olivat jyrkkiä ja taukoja tarvittiin monta.
Mitä etelämmäksi ajoin, sitä kuivemmaksi maisema muuttui.
Saharan sanotaan alkavan Marokon Tantanissa. Sinne pääseminen oli koskettava hetki. En ollut tiennyt, että teiltä aurataan hiekkaa samanlaisella kalustolla kuin Suomessa lunta.
”Olin miettinyt ennakkoon, miten vältän ongelmia.”
Olin miettinyt ennakkoon, miten vältän ongelmia. Mauritanian ja Senegalin rajalla sekään ei auttanut.
Senegalissa on laki, joka kieltää tuomasta maahan yli kahdeksan vuotta vanhoja ulkomaalaisia autoja. Olin varautunut maksamaan 250 euron sakon, mutta minulta vaadittiin lopulta 600 euroa.
Eurot eivät kelvanneet, rahaa piti vaihtaa jossain parkkipaikan takana ja asiapapereita kuljetettiin lähikaupunkiin leimattavaksi.
”Raivon näyttäminen ei edistä asioita.”
Tunnit venyivät. Yleensä olen kärsivällinen, mutta pinnani meinasi palaa. En minä silti raivoani näyttänyt, sellainen ei edistä asioita.
Yö oli jo laskeutunut, kun auton sai vihdoin käynnistää ja ajaa Senegaliin.
”Kaupungista tulee vähän Porvoo mieleen.”
Tunsin Senegalista paljon ihmisiä tulkkaustöitteni ansiosta. Kiersin tapaamassa heitä ja samalla mietin, missä itse haluaisin asua.
Päädyin asumaan Senegalin pohjoislaidalle Saint Louisin pikkukaupunkiin. Kaupungista tulee vähän Porvoo mieleen. Molemmat ovat rauhallisia paikkoja, joissa asuu paljon taiteilijoita.
Nykyinen kaksioni kaksikerroksissa talossa on hiukan suurempi kuin vanha kotini Keravalla. Suomessa vuokrani oli 750 euroa, täällä 220 euroa. Siinäkin on jo ulkomaalaislisää mukana.
”Olin ihmeissäni, miten nopeasti senegalilaiset ottivat minut ystäväkseen.”
Aamupäivisin menen rantaan. Makailen muutaman tunnin viltillä ja kuuntelen tuulta. Olen kiitollinen sille, äiti maalle ja auringolle.
Lähellä on kalastajien kanttiini, josta haen alle eurolla lautasellisen hyvää kalaruokaa. Syön yleensä yhdessä erään perheen kanssa. Heidän lapsestaan on tullut kaverini.
Aluksi olin ihmeissäni, miten nopeasti senegalilaiset ottivat minut ystäväkseen.
”Moneen muuhun naiseen verrattuna olen todella vapaa.”
Olen aina ollut yhteiskunnallinen. Minun on välillä vaikea kestää, että täällä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä tai naisten oikeuksista ei ole tapana puhua.
Moni nuori nainen haaveilee tilanteesta, jossa aviomies on Euroopassa ja lähettää sieltä rahaa, mutta elämän saisi järjestää täällä itse.
Minun tilanteeni on eri, vaikka nyt huolestuttaakin, että kansaneläkettä ei enää makseta Senegaliin. Saan vain työeläkettä, mikä tarkoittaa että ansioni putosivat monella satasella.
Moneen muuhun naiseen verrattuna olen silti todella vapaa.”
Tämä on lyhennelmä jutusta, joka on julkaistu ET-lehdessä 5/2025. Tilaajana voit lukea koko jutun myös täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun tai tee tilaus tästä.
