Hellä on evakon lapsi: ”Äitini ei osannut arvostaa itseään, ja se vaikutti minunkin itsetuntooni”

"Lapsena tunsin itseni erilaiseksi. Minua ei kiusattu, mutta tiesin olevani erilainen kuin savolaislapset 1950- ja 60-lukujen vaihteessa.

Silloin osannut ajatella, että elin kahden kulttuurin kodissa. Äitini Aleksandra oli evakko. Hän oli kotoisin menetetystä Karjalasta Salmin Kirkkojoelta.

Äiti oli ujo ja arka. Hän tunsi, että häntä pidettiin huonompana kuin muiden veljien vaimoja, koska hän oli karjalainen ja ortodoksi.

Minua ei kiusattu, mutta tiesin olevani erilainen kuin savolaislapset.

Hän saattoi sanoa, ettei ole minkään arvoinen, koska oli karjalainen.

Olin äidin karjalaisuudesta ylpeä. En yhdistänyt äitini huonommuudentunnetta karjalaisuuteen. Se liittyi ehkä evakkoaikaan ja sen jälkeisiin kokemuksiin, joita en silloin tunnistanut.

Sodasta oli jo pitkä aika, kun olin lapsi.

Yhteiset piirteet

Aloin ymmärtää evakkotaustani vaikutusta elämääni vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun tutustuin Eeva Riutamaahan, joka on myös evakkosukua.

Olin aiemmin ajatellut evakkouden jälkiä vain henkilökohtaisina luonteenpiirteinäni. Eevan seurassa ymmärsin, että muilla evakkojen lapsilla on samankaltaisia kokemuksia.

Tajusin, että kahdessa kulttuurissa eläminen oli jättänyt minuun jäljen. Äitini ei osannut arvostaa itseään, ja se vaikutti minunkin itsetuntooni.

Aloin tehdä väitöskirjaa evakkojen lapsista. Muita haastattelemalla opin tuntemaan myös itseäni. 

Evakkojen lapsia haastattelemalla opin tuntemaan myös itseäni. 

Usein tuli puheeksi tunne siitä, että on jotenkin erilainen, eikä saa hyväksyntää sellaisena kuin on. Tämän tunnistan itsessäni.

Jos vanhempi on joutunut sopeutumaan ja piilottamaan karjalaisuuttaan, siitä voi periytyä lapselle kaipausta jonnekin, minne ei pääse. Voi tuntua siltä, ettei kuulu mihinkään.

Evakon lapsille on usein siirtynyt jälkiä ajatuksesta, että kaikesta on selviydyttävä.

Kun käyn puhumassa tutkimuksestani, moni kuulija kertoo olevansa suorittaja, joka yrittää miellyttää muita, tai sopeutuja, joka ei halua olla kenellekään taakaksi. Itsessänikin näitä on. Töissä en halunnut olla muita huonompi, ja minun on vaikeaa sanoa ei.

Väittelin tohtoriksi 65-vuotiaana Itä-Suomen yliopistossa. En uskonut, että minusta olisi tohtoriksi.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 11/2024 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.