Entisenä kunnan henkilöstöpäällikkönä Birgitta Mäkelä tiesi, että päiväkodeissa on aina pulaa työntekijöistä. Niinpä hän haki eläkkeellä osa-aikaiseksi lastenhoitajaksi.
”Sulla on ryppyjä. Kuinka vanha sää oot? Oot varmaan satavuotias.
Tällaisia kommentteja välillä kuulen eskarilaisten suusta. En loukkaannu vaan ennemminkin nauran. Kaikki nuo lasten sanomisethan ovat aivan totta. Olen 66-vuotias ja päiväkotilapsille mummoikäinen.
Työskentelen osa-aikaisena lastenhoitajana Hämeenlinnan kantakaupungin päiväkodeissa.
”Kaipasin jotain merkityksellistä tekemistä.”
Jäin vanhuuseläkkeelle Jokioisten kunnan henkilöstöpäällikön työstä marraskuussa 2023. Ennen eläkkeelle jäämistä pidin rästiin jääneet vuosilomat pois, joten jäin töistä pois jo keväällä.
Kevät meni tehdessä muuttoa Jokioisilta Hämeenlinnaan. Halusin eläkepäiviksi vähän isompaan kaupunkiin.
Kesälläkin riitti puuhaa – kävin uimassa, tanssimassa, pienillä retkillä – mutta syksyn tullen aika alkoi käydä pitkäksi. Koetin täyttää päiviä kävelylenkeillä ja kuntosalikäynneillä, mutta kaipasin jotain merkityksellistä tekemistä.
”Täytin netissä lomakkeen, hankin rikosrekisteriotteen ja pääsin haastatteluun.”
Aloin etsiä osa-aikaista toimistotyötä. Mitään ei löytynyt. Sitten hoksasin vanhana kunnan henkilöstöpäällikkönä, että päiväkodeissahan on aina pula työntekijöistä.
Otin yhteyttä firmaan, joka välittää sijaisia päiväkoteihin. Täytin netissä lomakkeen, hankin rikosrekisteriotteen ja pääsin haastatteluun. Vartin Teams-keskustelun jälkeen olin jo sijaislistoilla.
Kaikki tapahtui ihmeellisen nopeasti ja helposti.
”Teen sijaisuuksia yhdestä kolmeen päivään viikossa.”
Vakituisia lastenhoitajia tuuratessani autan pieniä ruokailussa, puen ja riisun ulkovaatteita, vaihdan vaippoja, pelaan ja leikin. Ulkoiluissa seuraan valppaana lasten touhuja.
Teen sijaisuuksia yhdestä kolmeen päivään viikossa. Kesät lomailen. Se on sopiva tahti minulle.
Työ on juuri sellaista kuin toivoin. Stressitöntä ja sopivan vauhdikasta. Hyvin erilaista kuin henkilöstöhallinnossa.
”Voin tuntea, että vielä minua tarvitaan.”
Sijaisena teen vain päivän työt, eikä minun tarvitse miettiä opetussuunnitelmia tai edes seuraavaa päivää. Pysyn kunnossa, kun askelia, kyykkyjä ja nostoja kertyy päivän aikana mukavasti.
Nautin lasten touhujen seuraamisesta ja nauran heidän hassuille jutuilleen. Välillä joku tulee syliin, mikä tuntuu hyvältä.
Etenkin pienimmät lapset näyttävät tykkäävän siitä, että hoitajina on myös meitä mummoikäisiä.
Palkka on mukava lisä, mutta tärkeämpää on se, että voin tehdä merkityksellistä työtä ja tuntea, että vielä minua tarvitaan.”
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 11/2025 julkaistusta jutusta, jossa Riitta Haataja kertoo vapaaehtoistyöstään vanhusten parissa. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.
