Elokuva ei välttämättä muuta koko elämää, mutta katsojaa ehkä vähän. Kolme elokuvaharrastajaa kertoo elokuvista, joilla on ollut heille merkitystä.

Psykoterapeutti Mikael Saarinen rakastaa elokuvia. Hän käyttää niitä myös apuvälineinä työssään terapeuttina.

- Joskus kun ihmisen on vaikea kohdata ongelmiaan, ja silloin elokuva voi hyvin toimia eräänlaisena peilinä, josta voi heijastella omia tuntemuksiaan.
Elokuvan herättämistä tunteista on Saarisen mielestä tärkeää keskustella jälkeenpäin, jakaa ne jonkun kanssa. 

- Itselle tärkeä peili on ollut Chaplinin poika. Kasvoin 1970-luvun avainkaulalapsena pihoilla veljeni kanssa. En ollut ihan yhtä katupoika kuin elokuvan päähenkilö, mutta samaistuminen oli silti helppoa. Minulla oli myös perinteisen suomalaisen etäiset välit isääni, toisin kuin elokuvan kulkurilla, joka oli valmis uhraamaan lapsen eteen ja myös osoittamaan tunteensa. Sellaista en ollut koskaan nähnyt missään perheessä aiemmin.

Reseptinä filmi päivässä

Elokuvaneuvos Kari Uusitalo on löytänyt aamupäiviinsä parituntisen harrastuksen. Hän katsoo yhden kotimaisen elokuvan päivässä.

- Minulla on kotona noin 700 kotimaista elokuvaa dvd:llä ja katson niitä aikajärjestyksessä. Nyt olen vuoden 2010 lopulla. Kun pääsen nykypäivään, palaan jälleen mykkäelokuviin, aloitan kierroksen alusta.

Uusitalo on nähnyt kaikki kotimaiset elokuvat, useimmat jo moneen kertaan, mutta silti hän ei kyllästy niihin.

- Vanhat elokuvat ovat loistavaa aivojumppaa, mieleen juolahtaa muistoja ja elettyjä hetkiä. Välillä kiinnitän huomiota teknisiin asioihin, jopa kaikenlaisiin hauskoihin virheisiin, joskus vain eläydyn ja annan tarinoiden viedä.

Kun Uusitalo haluaa oikein tunnelmoida, hän katsoo jonkin itselleen läheisen elokuvan. Silloin taiteelliset ja tekniset seikat eivät ole keskiössä.

- Sellainen on vaikkapa Lentävä kalakukko. Totuin sota-aikaan evakkona matkustamaan junissa, ja siksi tuo elokuva säväyttää aina. Pääsen heti mukaan junatunnelmaan.

Elokuvan avulla isä uusiksi

Eläkkeellä oleva toimittaja Ursula Lehtivuori vietti jo lapsena niin paljon aikaa elokuvateatterien hämyssä kuin mahdollista.

- Koska isäni mielestä elokuvat olivat paheksuttavia, niiden katselemisesta tuli vieläkin hohdokkaampaa.

Samaiseen isään liittyy myös Lehtivuoren yksi unohtumattomimmista elokuvakokemuksista.

- Rukajärven tie oli minulle todella avartava kokemus. Isäni oli jatkosodan aikaan juuri Rukajärvellä, mutta ei koskaan kertonut minulle sotakokemuksistaan. Elokuvan kautta rakensin uudelleen kuvaa isästäni, pääsin kiinni hänen menneisyyteensä. Se ei käynyt yhdellä katsomisella, vaan olen nähnyt elokuvan moneen kertaan.

Lisää elokuvista ja niiden harrastajista kerrotaan ET-Tähdet -erikoisnumeroissa.