Ravintolapäivää vietetään jälleen lauantaina. Tänä vuonna mukana on myös Martta-järjestö.
Ympäri Suomen, myös maaseuduille, nousee tuhansia pop up -ravintoloita.
Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan kotiinsa tai vaikkapa ulos. Päivän tarkoituksena on pitää hauskaa, jakaa uusia ruokakokemuksia sekä nauttia yhteisestä ympäristöstä porukalla.
Marttojen pop up -ravintoloissa tarjotaan länsiafrikkalaisia makuja. Martat kokkaavat ravintolapäivänä makuja Kamerunista, joka on Marttojen kehitysyhteistyön kohde- ja kumppanimaa vuosina 2012–2014.
- Yhteistyökumppanimme Kamerunissa opastavat köyhiä naisia hyvään ravitsemukseen ja käyttämään kotitaloustaitojaan omien yritysten perustamiseen. Koko perhe hyötyy ja hyvinvointi lisääntyy, kertoo Marttaliiton kansainvälisestä toiminnasta vastaava Terhi Lindqvist.
Tänä vuonna vietetään vielä kaksi ravintolapäivää, sunnuntaina 17.8. ja lauantaina 15.11.
Marttojen Ravintolapäivän tapahtumat löytyvät Marttojen nettisivuilta.
Ravintolapäivien nettisivulta voit etsiä lähimmän ravintolan.
Ravintolapäivänä elintarvikkeiden tilapäinen myynti on sallittua eikä toiminnasta tarvitse tehdä ilmoitusta ympäristökeskukseen. Ravintolapäivänä ravintolan pitäjiltä ei edellytetä hygieniaosaamistodistusta.
Lähde: Martta-järjestö, Evira