Rantakivellä raukeina istuksi onkiva poika ja vaari,
välkkyi, väpätti vedessä auringon keltakaari,
lokit laiskasti loitompana lenteli, liiteli,
orpo ongenkoho vedenkalvolla paikoillaan pysytteli.
Pojan katse, elämisen ihmetystä täysi, appoavoin,
vaarin silmissä koetut ilot, eletyt surut, monin tavoin.
Poika vaariin katsahtaa, aikansa ukkoa tutkailee,
miettii tovin miten tekisi, viimein sitten kysäisee:
Olisitko, vaari, syntynyt mieluummin mummeliksi?
Minusta kun tuntuu, mies on aina muotissa. Miksi?
Välillä uroon pitäisi olla kuin apina, voimakas ja villi,
toisaalta taas runoileva ressukka, raasu, outo originelli.
Kumaraiset hartiat hytkähtää, nauru ilmoille puhkuu,
katseessa väikkyy vekkuli, päälaki paistaa kuin kuu:
Poikani, poikani pieni, kolliksi synnyin, kollina kuolen,
paljon vaikeampaa, nykyisinkin, on narttuna elää, luulen.
