Jenni Ahtiainen, 44, sinnitteli lapsuudesta asti huonon kuulon kanssa. Kun hän sai kuulolaitteet, ne tuntuivat järkyttävän rumilta. Asialle oli pakko tehdä jotain.

Äidilläni on kuulolaite, ja mummolla olisi varmaan pitänyt olla. Silti en moneen vuoteen tajunnut, että minultakin häviää kuulo. Kehitin jo lapsena keinoja pärjätä huonokuuloisena. Opin esimerkiksi lukemaan huulilta.

En muista, että kuuloa olisi koulussa edes tutkittu. Huulilta lukeminen varmaan naamioi huonokuuloisuuteni tehokkaasti. Tai ehkä minua vain pidettiin vähän yksinkertaisena, kun kysyin koko ajan "mitä?"

On tavallista, että kuulonalenemaa ei heti diagnosoida. Tyypillisesti huonokuuloinen saattaa miettiä neljäkin vuotta ennen kuin tutkituttaa asian. Kuulovammoista ja huonokuuloisuudesta ei juurikaan puhuta, vaikka pitäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Viimeinen niitti

Asustesuunnittelijaksi päädyin vähän sattumalta, kun itselleni suunnittelema synttärikravatti poiki paljon tilauksia. Olen lapsesta saakka ollut intohimoinen ompelija ja tuunannut vaatteita ja laukkuja omannäköisikseni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaunis kuulolaitekoru antaa Jenni Ahtiaiselle itsevarmuutta ja tarjoaa luontevan keinon keskustella huonokuuloisuudesta.
Kaunis kuulolaitekoru antaa Jenni Ahtiaiselle itsevarmuutta ja tarjoaa luontevan keinon keskustella huonokuuloisuudesta.

Huonon kuuloni kanssa vain sinnittelin. Oli ärsyttävää ja nöyryyttävää kun ihmiset huusivat, kun en kuullut. Kyse oli puheen selkeydestä, ei volyymistä.

Sitten eräänä yönä heräsin siihen, että korvastani alkoi tulla verta. Minulla oli flunssa ja olin aivastanut nukkuessani. Tärykalvoni oli puhjennut, ja vielä paremmasta korvastani. Silloin oikeastaan vasta huomasin kuinka huonosti kuulin.

Itkun kautta

Menin lääkäriin ja sain kuulla, että huonomman korvani kuuloluussa oli ongelma. Hänen mukaansa kuulonalenemani on luultavasti perinnöllinen, ja minäkin tulisin saamaan kuulolaitteet viimeistään 45-vuotiaana. Olin silloin 39.

Minua järkytti, että tulisin olemaan ruman apuvälineen armoilla lopun ikääni. Naisena ja esteetikkona se ei tuntunut kivalta. Voisiko kuulolaitteen käyttäjä olla seksikäs? Kuulolaitteisiin liittyy paljon häpeää, ja siksi niitä usein piilotellaan.

Kuuloni huononi vielä odotettua nopeammin. 2018 kokeilin lopulta kuulolaitetta ensimmäistä kertaa. Istuin äitini antiikkiliikkeen takahuoneessa Korkeavuorenkadulla, ja äiti yllytti kokeilemaan omia kuulolaitteitaan. Kun nostin laitteen korvalle, kuulin ovien läpi liikenteen melun. Kyyneleet nousivat silmiini.

Kun kokeilin kuulolaitetta, kuulin ovien läpi liikenteen melun. Kyyneleet nousivat silmiini.

Varasin viimein ajan kuulopolille. Lääkäri sanoi, että nyt lopetetaan soutaminen ja huopaaminen, saat kuulolaitteet molempiin korviisi. Se oli kuin olisi pohtinut itsekseen, että mikähän patti rinnassa on. Kun lääkäri sitten haluaa poistaa sen tutkittavaksi, se järkyttää, koska silloin asiasta tulee totta.

Kojeesta koru

Silloin en nähnyt asiassa mitään positiivista. Kodin vieressä oli paja, jossa tein asustesuunnittelijan töitäni. Menin sinne mököttämään kuulolaitteideni kanssa.

Pajalla aloin miettiä kuinka saisin tuunattua kuulolaitteista omannäköiset. Tein ohuesta poronnahasta laitteelle holkin ja yhdistin sen korvakoruun hopeaketjulla, joka toimii samalla turvaketjuna laitteen putoamisen varalta. Lisäsin vähän nahkahipsuja, koska olen tällainen nahkapimu.

Silloin se iski: tässä on nyt jotakin uutta! Nimi innovaatiolleni tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Deaf tarkoittaa kuuroa, ja tykkään kuunnella metallimusiikkia: siispä Deafmetal. Se nauratti minua, koska siinä yhdistyy vaikea vamma ja kevyt huumori.

Kyselyitä koruista alkoi heti tulvia.

Kyselyjä alkoi heti tulvia, Kuuloliitto ehdotti yhteistyötä ja eräs kuulolaitevalmistaja pyysi mallistoa.

Saamani palaute on ihan mahtavaa. Eräskin tyttö oli vuosikausia kasvattanut tukkaa kuulolaitteensa peitoksi. Hän sanoi, että nyt loppuu häpeily: hän haluaa samanlaisen sivulta lyhyen tukan kuin minulla.

Nyt työlläni on ihan eri syvyys ja yhteiskunnallinen merkitys. Voin vaikuttaa ihmisiin ja rohkaista huonokuuloisia. Oikeastaan myyn asennetta: mulla on kuulolaitteet, so what!

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 16/2020.

Vierailija

Ei hävetä! En ole kuuro mutta muusiikin suhteen ei enään vanhuksena riitä korkeiden ja matalien soittimien äänet ja silloin on suureksi, ellei jopa korvaamattomaksi avuksi "apukorvat."

Tosin näistä uuden aikaisista kuulolaitteista on joskus harmiakin. Niihin on kaukosäädin ja sen tuella voi tehoja lisäämällä voi kuulla sellaista mitä ei halua tietää, mm sairaalassa jne asioidessa. Mutta, etenkin klassillisen musiikin kuuntelussa todella mahtavaa kun kuulee kaikkien soittimien äänet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla