Huono itsetunto seurasi Irene Kurua. Se vei hänet yhä uudelleen parisuhteeseen alkoholistien kanssa. Kun elämän rakkaus löytyi, alkoi pitkä tie paranemiseen.

Tapasin kypsällä aikuisiällä miehen, johon luotin alusta asti. Pystyin puhumaan hänelle kaikesta, minkä ennen säilöin sisälleni. Olimme aluksi vain ystäviä, mutta lopulta myönsimme tunteidemme muuttuneen rakkaudeksi.

Minun olisi pitänyt vetää rajat.

Kun vihdoin elin turvallisessa ihmissuhteessa, sairastuin masennukseen. Muistin menneisyydestä tilanteita, joissa minun olisi pitänyt vetää rajat, mutta olin niellyt kaiken.

Vertaileva äiti

Kun olin lapsi, äitini vertasi minua koko ajan sisariini. Kun he kiusasivat minua, äiti ei koskaan kieltänyt heitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Koin riittämättömyyttä: en osannut piirtää, ääneni oli kuin variksella, ja liikkumaan olin kömpelö. Tunsin itseni vääränlaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tunsin itseni vääränlaiseksi.

Murrosikäisenä hain kavereita ja hyväksyntää vastustamalla opettajia ja varastamalla kavereille meikkejä, tupakkaa ja karamelleja.

Seurusteluni eivät onnistuneet, koska en uskonut, että kukaan voisi olla minusta oikeasti kiinnostunut.

Vaikeat liitot

Sitten löysin lasteni isän. Menimme naimisiin ollessani 18-vuotias. Sain pojan kaksikymppisenä ja tyttären kolme vuotta myöhemmin.

Pian huomasin, ettei mieheni jakanut vastuuta perheestä. Olimme henkisesti eri aaltopituuksilla.

En uskaltanut jättää lapsia hänen vastuulleen. Pari kertaa tein sen, ja kun tulin kotiin, mies oli ympäripäissään. Lopulta erosimme.

Mies ei jakanut vastuuta perheestä.

Eron jälkeen olin jonkin aikaa itsekseni, kunnes vastaani tuli hurmaava mies. En halunnut uudestaan naimisiin, mutta mies sanoi, etten rakasta häntä oikeasti, jos en halua avioliittoon.

Lopulta suostuin, mutta tilanteemme vain paheni. En ollut ymmärtänyt, että hänelläkin oli alkoholiongelma.

Mies alkoi juoda myös kotona. Hän oli mukava ja seurallinen tiettyyn pisteeseen asti, mutta yhtäkkiä hän saattoi tulistua, huutaa ja riehua silmät leimuten.

En halunnut pelätä lasten puolesta.

Kun hän taas kerran piti minua käsivarsista kiinni, 15-vuotias poikani tarttui häneen. Miehen ote minusta irtosi. Poikani sanoi miehelle, että se oli viimeinen kerta, kun hän tarttui minuun.

Parin päivän kuluttua aistin kotiin tullessani jo rappukäytävässä, ettei kaikki ole kunnossa. Asunnossa olivat mieheni ja poikani verissä päin. 

Silloin päätin, että se oli siinä. En halunnut pelätä lasteni turvallisuuden puolesta.

Seuraa netistä

Tyttäreni toivoi, että löytäisin itselleni kunnon miehen, joten laadimme seuranhakuilmoituksen nettiin. Hain tupakoimatonta ja liikunnallista miestä, jolle alkoholi ei ole ongelma.

Kun ihminen on yksinäinen ja kaipaa seuraa, sitä sivuuttaa valkoiset valheet. Niin kävi minullekin. Löytämäni mies paljastui ketjupolttajaksi, joka ei harrastanut lainkaan liikuntaa.

Hän oli kuitenkin hauska ja kätevä. Hän korjasi koneita, vaihtoi autoonsa moottorin ja hallitsi tietokoneet. Marjastimme ja sienestimme syksyisin. Se oli mukavaa.

Mies alkoi juoda aina vain enemmän.

Tulomme olivat olemattomat, ja ajan kanssa mies alkoi juoda yhä enemmän. Olin aina ollut kiltti ja sopeutuvainen ja uskonut herkästi kaiken, mitä minulle oli sanottu.

Hyväuskoisuuttani olin taas samassa tilanteessa kuin aiemmin. Häpesin ja inhosin itseäni.

Uusi ihastus

Aloin katsoa autoja miettien, minkä alle hyppäisin. En kuitenkaan halunnut aiheuttaa lapsenlapsilleni tuskaa.

Samoihin aikoihin päivitin sosiaaliohjaajan koulutustani, ja minusta tuli sosionomi. Työttömänä sosiaalialan ammattilaisena pääsin tutustumaan Minnesota-hoitoon Lapualle.

Siellä vihdoin kuulin, että alkoholismi on sairaus. Se auttoi minua ymmärtämään itseäni ja kumppaneitani.

Annoin silloiselle miesystävälleni kaksi vaihtoehtoa: me eroaisimme tai hän raitistuisi. Me erosimme.

Annoin miehelleni kaksi vaihtoehtoa.

Tutustuin Lapualla terapeuttiin, joka tiesi kaiken alkoholismista. Välillämme oli alusta saakka täysi luottamus ja pystyin puhumaan hänelle kaikesta. Lakkasin syyttämästä entisiä puolisoitani.

Myönsimme lopulta uuden ystäväni kanssa, että olemme ihastuneita toisiimme ja aloitimme suhteen.

Kun en enää syyttänyt itseäni menneistä tapahtumista, luovuin uhrin osasta. Elin lopulta turvallisessa ihmissuhteessa.

Syvä masernnus

Mutta sitten putosin sängyn pohjalle. Kun mieheni lähti töihin, minä jäin nukkumaan, ja kun hän tuli illalla kotiin, olin vasta hetkeä aiemmin noussut ylös. Masennus piti minut otteessaan.

Kävin terapiassa ja sain lääkityksen. Pettymykset ja pelot olivat olleet tiiviisti sisälläni, ja ne alkoivat purkautua. Minulla oli vihdoin turvallinen tila käsitellä asioita.

Elämäni oli pitkään pelkkää itkemistä. En osaa sanoa, kuinka kauan kaikesta selviäminen vei. Nykyinen puolisoni tuki minua ja antoi minun toipua omassa tahdissani.

Tässä parisuhteessa olen saanut rakkautta ja kunnioitusta.

Kävin päihdeläheisten toipumisryhmä Al-Anonissa monta vuotta. Siellä kaikki ymmärsivät ja kannustivat toisiaan.

Muutama vuosi sitten kouluttauduin sairaanhoitopiirin kokemusasiantuntijaksi. Onhan minulla kokemusta masennuksesta ja päihdeläheisen roolista.

Tässä parisuhteessa olen saanut rakkautta ja kunnioitusta. Olen oppinut pitämään itsestäni, enkä enää alenna itseäni.

Tiedän nyt arvoni, ja itsetuntoni on kohdallaan. Harrastan asioita, joissa koin lapsena olevani huono. Pidän taiteista ja liikunnasta. Olen alkanut vihdoin kukoistaa.

Koko jutun voi lukea ET-lehden numerosta 4/2021.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla