Saaran äiti solvaa ja ilkeilee eikä suostu muuttamaan käytöstään.

"Kun olin murrosiässä, äiti moitti minua lihavaksi ja nolasi eri tavoin toisten kuullen. Kerran sanoin siitä, ja seurauksena oli kamala huuto ja mekkala.

Hänen raivokohtauksensa voivat edelleen olla aivan ylimitoitettuja. 

Lapsianikin äiti on solvannut ja painostanut. Hänen julmat huomautuksensa tyttäreni ulkonäöstä ja haukkuminen huonoksi lapsenlapseksi ovat saaneet minut muutaman kerran pistämään välit poikki.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Äiti on vaikuttanut kaikkeen kanssakäymiseeni naisten kanssa. Pelkään selkään puukottamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo vuosia sitten hyväksyin sen, etteivät äidin henkiset voimavarat riitä muuhun. Hänen lapsuutensa oli hyvin turvaton. Toivon vain, ettei hän enää jaksaisi riidellä."

Saara, 42

Saara on ymmärtänyt tärkeän asian, sen, miten äiti on vaurioitunut, sanoo psykoterapeutti Kirsi Hiilamo.

Jo tämä oivallus tuo helpotusta suhteeseen. Äidin tunteenpurkaukset ja solvaaminen eivät johdu Saarasta, vaan äidin lapsuuden turvattomuudesta. Sellaiset kokemukset rakentavat ristiriitaisia ja epärealistisia odotuksia myöhempiin ihmissuhteisiin.

Äiti on vaurioitunut pysyvästi.

Hiilamo kuvailee, miten äidin kokemukset naisista ja miehistä siirtyvät hänen suhteeseensa tyttäriin ja poikiin.

– Vauva peilaa lähimmän hoitajansa silmistä omaa arvoaan ja turvaansa. Jos tätä arvostavaa katsetta ei saa riittävästi, näitä asioita joutuu elämässä mittaamaan ja velkomaan ihmissuhteissa yhä uudestaan.

Saara on Hiilamon mielestä terveesti opetellut löytämään rajan, jossa voisi suojella itseään. Äidin persoonallisuus on elämän myötä jo niin muokkaantunut, että joitain tilanteita voi olla vaikea selvittää.

Toiset sanovat mitä sylki suuhun tuo.

Suostuisiko äiti tutkimaan omaa käyttäytymistään kenenkään kolmannen ihmisen kanssa?

– On ihmisiä, jotka suuttuessaan sanovat mitä sylki suuhun tuo, ikään kuin automaattiohjauksella. Voi olla, että äiti kaataa kaiken vihansa tyttärelleen käsittämättöminä solvauksina. Jos Saara jälkeenpäin kysyisi, onko äiti sanojensa takana, hän ei ehkä edes muistaisi mitä sanoi.

Äidin ja tyttären etäisyyden ja läheisyyden hallitsemisessa välien poikki laittaminen on rankka keino. Saaralla on kuitenkin vain rajallisesti vaihtoehtoja estää riitojen syntyminen.

– Ehkäpä yhteydenpitoa kannattaisi säädellä ja harventaa. Hankalan puhelun voi päättää toteamalla, että nyt tämä alkaa mennä taas riitelyksi, Hiilamo ehdottaa.

Traumat eivät aina siirry lapsille.

Saara pohtii yhteyttä ystäviinsä. Hiilamon mielestä muutamakin turvallinen ihmissuhde riittää.

– Uskon myös, että Saara osaa olla hyvä äiti tyttärilleen, sillä hänellä näyttää olevan kyky ymmärtää myös toisen näkökulmaa silloinkin, kun on eri mieltä. Traumat eivät aina siirry sukupolvelta toiselle, vaan voimme tutkia ja käsitellä niitä – ja myös oppia niistä.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 20/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla