Oopperalaulaja ja Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, 53. Ulla-Lena Lundbergin kirjaan Jää perustuvan Jaakko Kuusiston oopperan kantaesitys on Kansallisoopperassa tammikuussa 2019.
Oopperalaulaja ja Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, 53. Ulla-Lena Lundbergin kirjaan Jää perustuvan Jaakko Kuusiston oopperan kantaesitys on Kansallisoopperassa tammikuussa 2019.

Jos voisin antaa yhden neuvon -juttusarjassa ihmiset kertovat, millaisen neuvon antaisivat nuoremmalle itselleen.

Uskalla pitää välivuosi

Urani oli aluillaan, kun tyttäreni Sini syntyi. Hän oli vasta kuuden viikon ikäinen, kun esiinnyin konserteissa. Palasin äitiyslomalta oopperanäyttämölle hänen ollessaan nelikuinen. Se oli haasteellista, koska minulla oli Anna Bolena -oopperassa lattarintaisen paashipojan rooli, mutta imetin vielä. Esitysten väliajalla ruokin vauvaa pukuhuoneessa.

Lähtiessäni Saksaan otin äitini mukaan hoitamaan vauvaa.

Lähtiessäni Saksaan levyttämään otin äitini mukaan hoitamaan vauvaa. Hän työnteli iltaitkuista pikkuista syystuulessa pimeällä hautausmaalla sillä aikaa, kun minä lauloin pikkukylän kirkossa.

Kun poikani Juhani syntyi kaksi vuotta myöhemmin, minulla oli yhtä suuri kiire palata näyttämölle. Sain yhä suurempia rooleja ja pääsin suuren brittiagentuurin listoille. Jokainen työtarjous oli askel eteenpäin uralla. Oli huumaavaa, kun omalle osaamiselle oli kysyntää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki halusivat minulta jotain, ja podin riittämättömyyden tunteita.

Nuo vuodet, jolloin tasapainoilin pienten lasten hoidon ja uran luomisen kanssa tuntuvat nyt hurjilta. Kaikki halusivat minulta jotain, ja podin riittämättömyyden tunteita. Koloratuurien piti helistä aamun harjoituksissa, vaikka olisin herännyt yöllä kolmesti imettämään. Ilman mieheni, äitini, sisarteni ja lastenhoitajien apua ja tukea en olisi selvinnyt työstäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äitiys vaikutti myös laulamiseen.

Samalla olin todella inspiroitunut. Äitiys oli ihanaa ja nautin siitä valtavasti. Äitiys vaikutti myös laulamiseen. Ääneni kypsyi ja tulkintani syvenivät. Joskus mietin, miten olisi käynyt, jos olisin kieltäytynyt työtarjouksista ja rauhoittanut lasten syntymän jälkeisen ajan täysin. Olisiko ura jäänyt tekemättä? Kilpailu oli kovaa, eikä annettuja mahdollisuuksia saanut hukata. Minulla ei ollut rohkeutta kieltäytyä niin hienoista tilaisuuksista. En uskaltanut pitää riittävää taukoa ja olla pitempään kotona lasten kanssa.

Minulla on nyt kaksi upeaa, lähes aikuista lasta. Nykyään ajattelen, että olisin hyvin voinut pitää vuoden äitiysloman. Mutta sanopa se uransa alussa olevalle laulajalle, jolla on kiire päästä lunastamaan omia odotuksiaan työhön, jota syvästi rakastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla